Koskaan ei ole oikea aika

   

Nuorempana elin juuri sitä sit kun elämää. Ajattelin aina, että sit kun mulla on joku x juttu, olen onnellinen. Sehän nyt on aivan typerä ajattelutapa, kaikkihan sen jo tietää mutta suurin osa silti elää niin edelleen. No sit kun tajusin, että olin saanut kaiken mistä aiemmin ajattelin että sit kun, ei se ollutkaan mitenkään niin ihmeellistä. Että sit kun mulla on oma asunto, olen jotenkin aikuinen ja tasapainoinen. Niinpä niin. Kaikesta muusta vastaavasta nyt puhumattakaan. Toinen sit kun ajattelutapani oli myös sekin monille tuttu, sit kun olen valmis, niin teen… Mutta koskaan ei ole valmis. Koskaan ei ole oikea aika.

Äitiys ja isyys ovat aika hyviä esimerkkejä tästä. Moni ajattelee, että sit kun on valmis vanhemmuuteen, päätetään tehdä lapsia. Ja että sit kun on valmis asettumaan aloilleen, aletaan seurustella ja muutetaan yhteen. Ja sit kun on valmis, voi vaikka vihdoin erota. Mutta koskaan ei ole valmis. Elämänmuutoksille on harvoin oikeaa aikaa, eivätkä ne sitä kyllä kysykään. Kehtaan väittää, että turhan moni meistä miettii ihan turhaan tänäkin päivänä, ettei ole valmis johonkin muutokseen. Mutta ihminen sopeutuu. Yllättävän hyvin.

Olen itsekin ajatellut, että eroan sit kun olen valmis siihen isoon prosessiin. Erosin ilman, että olin siihen valmis ja selvisin enemmän kuin voittajana maaliin. En ollut valmis äidiksi, mutta kasvoin siihen ja ylläri, se olikin paras asia, mitä minulle ja elämälleni on koskaan tapahtunut. Oikeastaan silloin, kun ei olekaan valmis elämänmuutokseen, kasvaa sen mukana enemmän kuin silloin, kun (luulee olevansa) on muka valmis. Viihdyn minäkin ihan hemmetin hyvin omalla mukavuusalueellani enkä mielelläni poistu sieltä, mutta rohkeat hypyt tuntemattomaan kannattavat kyllä. Vastoinkäymiset kasvattavat ja muokkaavat meitä paremmin kuin jatkuva pumpulisissa pilvilinnoissa asuminen. Eivätkä muutokset aina tarkoita vastoinkäymisiä, vaikka aluksi muutos ja sieltä mukavuusalueelta poistuminen voivat siltä tuntuakin. Kun joskus aikanaan muutin pikkukaupungista pääkaupunkiin, tuntui sekin aluksi vähän vastoinkäymiseltä, sillä vaikka paikat olivatkin sinänsä tutut, minulla ei ollut täällä yhtään ystäviä.

Juttelin kerran naisen kanssa, joka kertoi aina odottaneensa, että on valmis äidiksi. Hän kertoi bailanneensa ihan hulluna koko nuoruutensa, lopulta myös aikuisuutensa ja pian hän huomasikin, että oli liian myöhäistä. Aika meni odotteluun ja lopulta kun hän koki olevansa valmis, viimeiset hetket olivatkin käsillä. Lapsen saaminen ei ollutkaan niin helppoa eikä sopivaa isäehdokasta löytynyt. Hänellä kävi tuuri, sillä hän pystyi rahoittamaan hedelmöityshoidot ja ryhtyi aivan viimeisillä mahdollisilla hetkillä yksin äidiksi. Tuo nainen kertoi päätöksen olleen paras koskaan ja mainitsi myös, että siinä kohtaa kun hän sai kymmenien tuhansien eurojen hoitojen jälkeen kuulla olevansa vihdoin raskaana, hän ei ollut valmis, eikä aika ollut silloinkaan oikea. Mutta se oli menoa, lopputulos varmasti parempi kuin hän osasi koskaan kuvitellakaan.

En haluaisi kuolinvuoteellani ajatella, että miksen tehnyt jotain aiemmin? Tai miksi jätin jotain tekemättä kokonaan. Parempi katsoa kuin katua, vanha kansakin sen jo tiesi.

PS. Niin ikävä kesää! Mun sunnuntain ohjelmassa on tuon mekon etsiminen ja ainakin itseruskettavan levitys, huh kuinka paljon paremmalta iho näyttääkään vähän päivettyneenä. Nyt kun mut laittaisi ton valkoisen kalkkimaalatun seinän eteen, mua hädin tuskin erottaisi! Rentoa sunnuntaita, valmistautukaahan kunnolla vappuun ;)

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Tags:
,
1 Comment
  • Avatar
    MS
    Posted at 09:26h, 30 huhtikuu Vastaa

    Hei! Itsekin elin vuosia sillä ajatuksella että ”sitten kun” ja paiskin vain töitä enimmäkseen ja siinä pari viimeistä vuotta on hurahtanutkin. Nyt hiljattain aloin ajatella että miksi siirtää kaikkia haaveita ja unelmia kun ne olisi mahdollista toteuttaa tälläkin hetkellä. Nyt pikkuhiljaa on elämänmuutoksen aika :)

Post A Comment