Minkä ikäisenä anti-age tuotteiden käyttö kannattaa aloittaa?

Kauneusjutut, long time no see! Tämä on taas aiheita, joista itse olisin halunnut kuulla ja lukea mahdollisimman paljon noin viisi vuotta sitten muualtakin kuin vain naistenlehdistä tai mainoksista. Aina silloin tällöin tuli toki jossain vastaan, kuinka silmänympärysvoiteen käyttö pitäisi aloittaa viimeistään 25-vuotiaana, mutta siinäpä se sitten olikin. Ei puhuttu kollageenista, ei poskien roikkumisesta, eikä ihon rakenteen muutoksista. Muistan kuinka juuri 24 vuotta täyttäneenä kävin Stockalla hakemassa samaa vanhaa kosteusvoidetta loppuneen tilalle ja myyjä totesi, että nyt kannattaisi alkaa käyttää anti-age -tuotteita. Anteeks mitä? Hän ei edes kysynyt ikääni ja olen kaikkien mielestä näyttänyt aina ikäistäni nuoremmalta silloin parikymppisenä. Kiitos varmaan pyöreiden poskien? No, myyjä oli viisas. Siinä missä itse hätkähdin, että luullaanko mua nyt nelikymppiseksi, hän tiesi, että ikääntymisen muutokset alkavat jo kahdenkympin jälkeen, siinä 25 vuoden iässä, ja niitä voi ennaltaehkäistä. Sen sijaan jo muodostuneiden muutosten poistaminen onkin jo paljon vaikeampaa, oikeastaan mahdotonta.

Nuorena sitä ei edes ajattele. Olen ottanut aurinkoa ilman aurinkovoidetta, viis veisannut vanhenemisesta ja ostanut vain joko kunnolla puhdistavia tai superkosteuttavia tuotteita. Silmänympärysvoiteen käytöstä tuli säännöllistä vasta pari vuotta sitten, onneksi sentään jo silloin. Täytän ensi kuussa kolmekymmentä, enkä ole potenut minkäänlaisia ikäkriisiä ennen viime syksyä. Sairastuminen, väsymys ja stressi alkoivat näkyä jo ulkonäössäkin, joten säikähdin – en enää koskaan tule olemaan 20-vuotias eikä ihoni tule koskaan olemaan sen näköinen. Oli aika ottaa anti-age -keinot käyttöön. En tiedä teistä, minua eivät vuodet mittarissa haittaa kyllä ollenkaan, mutta naamassani niiden ei tarvitse näkyä. Jos jotain on estettävissä, aion sen estää niin hyvin kuin pystyn. En tarkoita siis missään nimessä mitään nuorennusleikkausta, vaan ihon kotihoitoa sekä säännöllistä, ammattilaisen tekemää kasvohoitoa.

Anti-age -tuotteiden käyttö kannattaisi aloittaa siis ajoissa, ennen ihon muutoksia. Olen kuullut monista lähteistä, että 25-vuotiaana on sopiva ikä siirtyä anti age -tuotteisiin ja ainakin omalla kohdallani allekirjoitan tämän täysin. Oikeiden tuotteiden lisäksi on tärkeää myös hoitaa ihoa oikein eli puhdistaa kunnolla, kuoria säännöllisesti, käyttää kosteuttavia naamioita sekä seerumeita. Seerumi on ikääntymisen merkkien hidastamisessa parempi ase kuin kosteusvoide ja kosteusvoide vain lukitsee seerumin tehoaineet ihoon. Siksi molempien käyttö kannattaa ottaa osaksi ihonhoitorutiineja. Silmänympärysiholle on oma voiteensa. Se kannattaa taputella ohuelle iholle kevyesti esimerkiksi nimettömällä, ettei ärsytä ja hankaa herkkää silmänympärysihoa entisestään. Se kun on altis ryppyyntymään ihan ensimmäisenä. Jos silmänympärysvoidetta jää ns. yli, levitän lopun huulten ympärille sekä nasolabiaalijuonteisiin.

Ihon hoidossa olen puhunut paljon siitä, miten tärkeää on kuunnella ja tunnustella, mitä iho tarvitsee. Minulla on useampia tuotteita päivittäisessä ihonhoidossani, joita saatan myös vaihdella. Joskus laitan kaikkia, joskus riittää pelkkä kasvovesi ja kosteusvoide, jos iho tuntuu valmiiksi hyvältä ja täyteläiseltä. Ihonhoitorutiineja ja -tuotteita ei kannata vaihtaa liian usein. Kauhulla katselen välillä somevaikuttajien kosmetiikkakokeiluja, kun joka päivä on eri naamiot, putsarit ja voiteet ”testissä”. Tuotteen tehon huomaa vasta pidemmällä aikavälillä, tosin epäsopivan tuotteen tunnistaa jo ihan ensikosketuksella. Liiallinen kosmetiikan käyttö ja tuotteiden jatkuva vaihtelu voivat aiheuttaa iho-ongelmia, sekä hyvin ikävän suunympärysihottuman. Ryppyjä ja aikuisiän akne samassa naamassa? Ei kiitos.

Hoidoista suosittelen ehdottomasti erilaisia kuorintoja, DMK:n entsyymihoitoja sekä mikroneulausta. Mikroneulauksen voi tehdä myös kotona, toki ammattilaisen tekemä neulaus ulottuu syvemmälle ja on sen puolesta tehokkaampi. Ihon ikääntymistä voi estää myös sisäisesti kosteuttamalla ihoa oikeanlaisella ravinnolla. Hyviä rasvoja, paljon vettä ja vähän suolaa on ainakin hyvä alku. Hifistelijä panostaa vitamiineihin ja ravintolisiin, joista mm. magnesiumin, sinkin, raudan, A-vitamiinin ja MSM:n on sanottu vaikuttavan ihoon positiivisesti. Vitamiineja ja ravintolisiä kannattaa syödä kuitenkin kuuriluontoisesti, eikä jatkuvasti kaikkea kerralla jos todellista puutosta ei ole todettu.

Jokainen eletty päivä on myös yksi päivä lisää iholle. Elämä saa näkyä kasvoista enkä ymmärrä, miksi viisikymppinen haluaa näyttää kaksikymppiseltä. Mutta ikääntyä voi myös kauniisti, ihoa hoitaen ja samalla itseä hemmotellen. Hyvä iho paitsi näyttää hyvältä, se tuntuu hyvältä ja on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Miten itse hoidat ihoasi ja ovatko anti-age tuotteet tuttuja? Mitä muuten tykkäätte kauneusaiheisista postauksista? Kiinnostaako aiheesta lukea enemmänkin juttuja?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Tags:
,
No Comments

Post A Comment