Levin pääsiäinen alkaa n-y-t!

Mun piti lentää jo keskiviikkona Leville viikoksi, mutta päätinkin lyhentää pääsiäislomaani hieman. Sain keskiviikoksi kauan odotetun lääkäriajan ja pääsiäisen ajaksi lapsen hoitoon ihanalle mummille. Levin pääsiäinen on tänä vuonna siis hieman erilainen kuin viimeksi, kun vain hiihdin ja viihdyin peräti kolmen lapsen kanssa mökillä. Ihan tervetullutta vaihtelua, ja kauden ensimmäiset after skit tulee vietettyä samalla. Tänä vuonna tää pääsiäinen on ainakin omasta mielestäni tosi tyhmään aikaan näin myöhään, ainakin jos sitä viettää Lapissa. Nautin kyllä kevätauringosta ja hangista, mutta siellä alkaa olla jo vähän liiankin keväistä eivätkä ladut ja rinteet ole enää siinä kunnossa missä vaikkapa kuukausi sitten. Pääsiäinen sopisi joka vuosi niin hyvin sinne maaliskuun loppuun, se on niin pitkä ja räntäinen kuukausi yleensä muutenkin. Siitä nyt on aika turha valittaa joten mennään sillä mitä on. Pikkuveljeni tulee kohta hakemaan minua ja ystävääni, iltapäivällä lasketellaan jo kohti after ski’tä Lapissa. Illalla Sannin keikalle Areenalle ja eiköhän tässä keksitä jotain mökkibileitäkin järjestää. Tunturi on täynnä ystäviä, Levin pääsiäinen on jo ihan klassikko.

 

Haluan kuitenkin vielä fiilistellä vuoden viimeisiä hiihtoja, mökin hiljaisuutta ja sitä Lapin taikaa. Jos ei kesällä, niin ainakin viimeistään ruskan aikoihin haluan mennä mökille. Talvikauden päättymiseen liittyy aina samanlainen haikeus kun veneen nostoonkin. Aina yhden kauden päätös, vaikka pian taas tietää pääsevänsä takaisin. Tuntui, ettei tänä vuonna ehtinyt olla mökillä niin paljon kuin olisin halunnut, mutta onpahan sitten viisaampi tulevalla kaudella. Voisin lähteä helposti vaikka kuukaudeksikin hiihtämään jos se vain olisi mahdollista. Olen niin tottunut kaamokseenkin, ettei pimeyskään haittaa vaikka ensimmäisellä kerralla kaamokseen astuessani olin suorastaan pakokauhun vallassa, miten täältä pääsee valoon? Nyt ei ole ainakaan sitä ongelmaa, sillä valoa riittää iltamyöhään. Lapilla tulee aina olemaan paikka sydämessäni ♥ Mutta kas niin, kamat kassiin… Hauskaa piiiiiitkäää perjantaita ja mahtavaa pääsiäisen aikaa kaikille ja tulkaa moikkaamaan jos joku sattuu olemaan Levillä! Missä te muuten vietätte pääsiäistä?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


No Comments

Post A Comment