Miten lapsi oppii pyöräilemään? Entä uimaan tai luistelemaan?

Olen saanut useamman viestin, jossa on kysytty miten olen opettanut lapseni esimerkiksi uimaan niin nuorena tai miten hän oppi pyöräilemään? Kuinka kauan luistelun opetteleminen kesti ja kävikö hän hiihtokoulussa, kun laskettelee jo isoja mäkiä? Ensinnäkin, olen niin valtavan ylpeä mun pienestä liikunnallisesta pojasta että sydän meinaa pakahtua onnesta. Eikä niinkään sen takia, että lapsi osaisi nuorena jo monia hienoja taitoja, vaan siksi, että hän on itse aivan valtavan onnellinen näistä taidoistaan ja halu liikkumaan on todella suuri. Varmasti moni muukin äiti tietää sen tunteen, kun ensin on saatu lukuisat itkupotkuraivarit laskettelusukset jalassa jo ennen ensimmäistä hissinousua tai lähdetty jäähallilta kiljuen, että en kyllä enää koskaan ikinä luistele. Ja kun lajin hienous on lopulta auennut, pientä ei saisi rinteestä tai mäestä pois millään.

 

Ajattelin itse pitkään, että nämä uimiset, pyöräilyt ja muut opetellaan sitten lähellä kouluun menoa. Olemme aina ulkoilleet ja liikkuneet paljon, mutta siten että se on ollut lapselle mukavaa. Potkulauta, potkupyörä tai apupyörät, pulkkamäki laskettelun sijaan, uimista kellukkeilla.. Hauskaa ja helppoa. Kun viime kesänä naapurini ehdotti, että kokeile uiko se ilman kellukkeita, naureskelin ajatukselle. Tästä meni ehkä viisi minuuttia, niin kolmevuotias snorklasi ilman minkäänlaista kelluketta tai apuvälinettä. Nyt 4-vuotiaana ui sujuvasti jo altaan päästä päähän. Tämä muutti paljon käsitystäni lasten oppimisesta. Jo pienikin lapsi oppii paljon ja valtavan nopeasti, kun vie ja opettaa. Lapsi nauttii kaikkein eniten läsnäolevasta, mukana touhuavasta vanhemmasta. Me ollaan kaikki kolme käyty yhdessä todella paljon uimassa, luistelemassa niin ulkojäällä kuin hallissakin sekä pyöräilty ulkona joka kevät, kesä ja syksy ja talvisin lasketeltu tuntitolkulla. Nyt siitä nauttii itsekin, alussa sitä mietti että voi kun joku muu tekisi tän mun puolesta. Mutta kannatti kiristellä hermoja ja saada raivareita puolin ja toisin. Nyt lapsella on neljä hienoa taitoa takataskussa, hän sietää pettymyksiä ja ymmärtää mitä kaikkea sinnikkyydellä voidaan saavuttaa.

No, miten lapsi oppii uimaan? Olen seurannut kyyneleet silmissä Instagramissa Morgane Beckin ja Nicole Hughesin tilejä. He ovat molemmat menettäneet lapsensa uima-altaaseen hukkumisen seurauksena ja nyt ajavat hyvin tärkeää asiaa pienten lasten uimataidon puolesta. Se pelastaa henkiä ja näiden naisten levittämän sanoman ansiosta lasten hukkumistilastot Yhdysvalloissa ovat laskussa sekä uimataitoisten lasten määrä suuressa kasvussa. Uimataito on äärimmäisen tärkeä taito pienelle lapselle. Sitähän ei opi kuin uimalla, joten ihan pienestä pitäen – veteen, veteen, veteen. Olen päässyt itse eroon uimahallikammostani ja saanut uinnista jopa itselleni uuden liikuntaharrastuksen, sillä halusin opettaa samaa myös lapselle. Hän on uinut vauvaikäisestä asti, ensin uimarenkaalla ja käsikellukkeilla, sitten pelkillä käsikellukkeilla ja tosiaan kolmevuotiaana hän oppi ensin snorklaamaan (asento on luonnollisempi kuin uidessa pää pinnalla) ja sitten uimaan. Helppo tapa on pyytää lasta uimaan ensin esimerkiksi metrin pätkä, sitten kaksi jne.. Meressä, esimerkiksi veneestä veteen mentäessä en antaisi silti hänen uida vielä ilman pelastusliivejä tai käsikellukkeita, sillä täällä Suomessa vesi on niin pimeää, ettei pinnan alle vajonnutta näe juuri ollenkaan ja aallot tuovat aivan omat haasteensa uimiselle. Matalassa rannassa sitten eri juttu. Oon aivan hysteerinen kaikkien pimeiden syvien vesien kanssa muutenkin, mutta yritän olla tartuttamatta tätä lapseen. Tärkeintä uimataidon oppimisen kannalta on, että lapsi viihtyy vedessä.

Entä luistelemaan? Lapsen on hankalaa hävitä tai olla huono jossakin. Tai ainakin meidän lapsen. Luistelu oli juuri tällainen laji. Kun heti ei pysynytkään pystyssä tai ollut hallin nopein, hokkarit meinattiin iskeä naulaan ennen aikojaan. Ainakin Micael tarvitsi paljon rohkaisua, kannustusta ja leikin avulla hänet sai jäälle. Ja voi sitä riemua, kun luistelu alkoi muutaman viikon jälkeen oikeasti sujua. Ensimmäisen kerran kun sai mailan ja kiekon käsiin, lapsi oli kuin luotu olemaan jäällä. Voin sanoa ihan rehellisesti pakottaneeni, mutta myös vähän lahjoneeni alkuun laittamaan ne luistimet jalkaan. Sieltä se liikunnan ilo löytyi kun ei antanut ensin periksi. Liian monen lapsen harrastus katkeaa siihen, kun vanhemmat luovuttavat kiukuttelun edessä.

Laskettelemaan? Laskettelun osalta sanoisin, että mitä aiemmin vie suksille, sen parempi. No, ehkä moni kaksivuotias on liian nuori – motoriikka ei vielä toimi laskettelun vaatimalla tavalla eivätkä jalkojen lihakset ole välttämättä tarpeeksi kehittyneitä kääntämään painavia suksia. Mutta kokeilla kannattaa heti kun lapsi haluaa mäkeen. 3-vuotiaana vein Micaelin ensimmäistä kertaa rinteeseen itse opettamalla. Ei koskaan kokeiltu niitä valjaita, mutta niistä on ollut monille iso apu. Pelkäsin itse vain sitä, että lapsi ei sitten enää uskaltaisikaan laskea ilman niitä ja oppimiseen tulisi takapakkia. 3 vuoden ikä meni harjoitellessa ja ihmetellessä suksia, 4-vuotiaana kokeiltiin kerran hiihtokoulua josta lähdettiin opettajan rohkaisemana 40 minuutin jälkeen jo isoihin mäkiin. Siitä asti on lasketeltu yhdessä niin sinisiä kuin punaisiakin rinteitä ja menty kaikissa hisseissä. Laskettelemaan opettelu vaati kuitenkin multa itseltäni valtavasti hermoja, kärsivällisyyttä ja hyvää kuntoa – välillä tultiin 2 kilometrin rinne alas mun suksien välissä kun voimat loppuivat ja kiukku otti vallan. Huh, tulee hiki kun ajatteleekin. Silti koen päässeeni helpolla, sillä aloitettiin niin aikaisin. Moni lykkää laskettelun aloitusta liian kauan, nuorempana lapsi oppii nopeammin.

Ja pyöräilemään? Tää oli näistä taidoista viimeisenä opittu, mutta lapselle niin tärkeä ja iso juttu. Tein itse sen virheen Micaelin kohdalla, että annoin hänen pyöräillä apupyörillä niin paljon. Potkupyörä olisi ollut paljon parempi vaihtoehto. Kyllä meiltä sekin löytyi, mutta lapsi viihtyi paremmin apupyörien kanssa tavallisella pyörällä. No, otapa ne sitten pois.. Pyöräily olikin yhtäkkiä maailman kauheinta puuhaa ja pyörä oli ihan tyhmä ja sitä saattoi potkia ja lyödä. Sen vikahan se oli. Ei siinä auttanut kuin palata hetkeksi aikaa potkupyörän päälle, kokeilla aina pieni hetki kerrallaan tavallista pyörää ja touhuta sitten jotain muuta. Pikkuhiljaa, pyörästä kiinni pitämällä ja työntämällä lyhyitä matkoja päästiin eteenpäin. Mietin jo, että montahan kesää tässä menee opetellessa kunnes lausuin taikasanat.. ”Saat minkä vaan lelun haluut kun opit pyöräilee..” Vartti ja se oli siinä.

Kiristys, uhkailu ja lahjonta. Kärsivällisyys, kannustus ja rohkeus. Näillä Miksu oppi, jakakaa hei muutkin teidän hyväksi havaittuja vinkkejä! Nyt varsinkin uinti ja pyöräily ovat varmasti monella toiveissa oppia näin kesän alussa. Micaelilta kun kysyin että miten ne nyt sujuu niin kuulemma ”helppoa kuin heinänteko!”

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


Tags:
,
2 Comments
  • Avatar
    Nimetön
    Posted at 14:24h, 21 toukokuun Vastaa

    Hyvä ja tärkeä aihe! minulla on kolme poikaa. Kahden vanhemman lapsen kanssa tein niin, että kun viikottaiset perheuinnit ei tuoneet uimataitoa, ts. lapset halusi leikkiä, mutta varsinainen uimaopettelu ei kiinnostanut niin laitoin lapset uimakouluun ja sieltä se uimataito löytyi! Ryhmässä samanikäisten kanssa ja ulkopuolinen ope niin toimi tosi hyvin ja nopeasti ja oli hintansa väärti! Suosittelen!

    Kuopus sitten yllätti viime kesänä, halusi isompien perään uimaan ja hyppimään veneen perästä. Ensin mietin, että onko turvallista jne, mutta sitten päästimme pienen pelastusliiveissä ja hän innostui hyppimisestä niin, että hyppi perätasolta muiden mukana järveen, ikää 1v 3 kk :D Keksin sitten, että voin vesijuosta taaperon kanssa niin että kannattelen lasta pystyssä ja hän saa pärskiä. kun liiveissä ei varsinaisesti pysty uimaan kun ne kääntää selälleen niin tehokkaasti. Sain hyvät treenit itselle kaupan päälle ja oli ihania uimahetkiä. Voi kun tulisi yhtä hyvä kesä tänä vuonna!

    • Avatar
      mirvaannamarian
      Posted at 10:47h, 22 toukokuun Vastaa

      Kuulostaa niin ihanalta! <3 Mekin hypittiin veneestä uimaan aina kun tuli liian kuuma, lapset nauttii tosta luonnonvesissä uimisestakin niin paljon :D Aika rohkea 1-vuotiaaksi kyllä :'D

      Uimakoulu on tosi hyvä, meillä on onneksi päiväkodissa sitten eskarivuonna uimakoulu. Miksu nyt on osannut siihen mennessä uida jo reilut pari vuotta mutta pääsee sitten hiomaan taitojaan :) Useinhan se ulkopuolinen ope ja ryhmän paine saavat paljon parempia tuloksia aikaan kun omien vanhempien kanssa opettelu :D

Post A Comment