Uusi alku

 

Tiesitkö, että olen ihan viimeisen päälle hihhuli ja uskon kaikkeen yliluonnolliseen ja johonkin korkeampaan voimaan? Viime yönä näin unta, että lapsuudenystäväni kuoli. Kuolema unessa tietää tosin käänteisesti aina hyvää. Se on merkki uudesta alusta. Heräsin mitä kauneimpaan kesän ensimmäiseen päivään. Kuu on vaihtunut nyt ihan oikeasti kesäkuuksi. Koulunsa päättäville täydellinen päivä. Vaikka iltapäivä ja ilta on kulunut ainakin täällä saaristossa sadetta pidellen, juuri silloin paistoi kun pitikin. Aika tyypillinen kesäkuun ilma, eikö? Ilmassa on vain uusi alku eikä kukaan tiedä mitä tästä kesästä tulee.

 

Koulut ovat päättyneet, kesäloma on alkanut. Se oli joka vuosi niin suuri käännekohta pienelle tytölle. Kesäloma, joka ei tuntunut päättyvän koskaan. Vaikka nyt teenkin kokoajan töitä, olen yrittänyt elää tuota kesälomaa uudestaan. Ajatuksissani kesä kun on juuri siinä, kesäkuun alusta elokuun puoliväliin. Ehkä se voisi olla sitä myös nyt, ainakin lomaa siitä jatkuvasta suorittamisesta ja muka-kiireestä. Mulla ei edes ole enää mikään oikea kiire mihinkään.

 

 

Koulujen loppuminen ei kuitenkaan ole pelkän kesäloman alkua. Se on monille täysin uusi alku koko elämälle. Uusi opiskelupaikka, työelämään siirtyminen, ehkä lapsen muutto kotoa? Tämä kesäkuun ensimmäinen on suuri päivä. Muistan oman lakkiaispäiväni kuin eilisen, vaikka siitä on jo 11 vuotta. Äidin tekemät lusikkaleivät, iskän ruoat ja boolin. Täydellisen aurinkoisen sään, ihanat vieraat, mutta myös sen jännityksen. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Mihin minä menen, mihin elämä minua vie? Moni asia meni aivan toisin kuin kuvittelin, mutta uskon tarkoituksiin. Jos sinä, tänään lakkisi päähän painanut uusi ylioppilas et pääsekään sinne kouluun mihin niin kovasti halusit tai sinä kesälomasi aloittava et saanutkaan sitä unelmien kesätyöpaikkaa, sillä oli tarkoitus.

 

 

Älä koskaan lakkaa uskomasta itseesi ja unelmiisi. Mulla oli aina visio aivan erilaisesta elämästä mitä elin silloin ylioppilasjuhlapäivänä. Vaikka olin silloin onnellinen ja tyytyväinen kaikkeen mitä minulla oli, jossain sisälläni tunsin kuuluvani muualle. Olen aloittanut opiskelut kahdessa eri korkeakoulussa aivan eri alalla. Toisen tutkinnon suorittanut lähestulkoon loppuun (jos kiinnostaa miksen ole koskaan valmistunut sairaanhoitajaksi, kysy niin kerron – siihen on syy miksi olen jättänyt tarkoituksella viimeiset 10 op suorittamatta) mutta kumpikaan ei ollut sitä mitä lopulta olen nyt päätynyt tekemään. On hienoa jos tietää mitä haluaa jo silloin ylioppilaslakkia päähän painaessaan. Samaa toivon omalle pojallenikin. Itse aion ohjata häntä akateemiselle uralle jo ennen ensimmäistä luokkaa, mutta tiedän jokaisen tekevän lopulta omat ratkaisunsa. Ja aina kannattaa kokeilla, jos ei ole ihan varma. Enemmän kaduttaa tekemättä jättäminen kuin itse tekeminen.

 

Sillä tänään koulunsa päättäville toivon ennen kaikkea rohkeutta. Sitä samaa rohkeutta, millä itse menin uimaan mereen hyisen kylmänä toukokuun iltana. Ennen en koskaan uskonut pystyväni. Vihasin kylmää vettä, vapisinhan jo uima-altaankin reunalla lomareissulla. Äiti houkutteli avantoon, en koskaan suostunut mukaan. Kunnes pari vuotta sitten päätin, että minähän menen tuonne mereen. Rohkeus näyttäytyi sillä hetkellä, kun varpaat osuivat tummanvihreään, hyytävään ja pimeään veteen. Sinne oli vain mentävä, rohkeus ei jättänytkään enää vaihtoehtoa jänistämiselle. Kun kerran pystyin, pystyin toistekin. Aloin käymään avannossa, viime talvena kävin siellä ensimmäisen kerran jopa ilman saunaa yli -20 asteen pakkasessa. Vaikka voin nyt sanoa jopa nauttivani kylmästä vedestä, joka ikisen kerran portaille astuessani muistan miten joskus pelotti. Silloin tiedän, mitä on olla rohkea. Ja pystyn siihen aina uudestaan ja uudestaan. Se on sitä samaa rohkeutta, jota tarvitsin silloin kun muutin käytännössä yksin, ilman yhtään ystävää, pienenä tyttönä pääkaupunkiseudulle. Samaa rohkeutta, jolla selvisin pääsykokeista ja ensimmäisistä päivistä uusissa työpaikoissa. Samaa rohkeutta, jolla kannoin tavarani pois ensimmäisestä omistusasunnostani ja suljin oven parisuhteeseen jossa en oikeasti koskaan halunnut olla. Sitä rohkeutta, jolla sanoa ei raskaudenkeskeytyslääkärille ja kantaa lapsi ensimmäistä kertaa sairaalasta kotiin.

 

Kesäkuun ensimmäinen. Tää on uusi alku ja me pystytään ihan mihin tahansa.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


2 Comments
  • Avatar
    Elisa
    Posted at 19:59h, 02 kesäkuun Vastaa

    Mä niin ootan vene-päivitystä 😍 Jos sellaista tulossa/haluat kirjoittaa 😊

    • Avatar
      mirvaannamarian
      Posted at 22:13h, 02 kesäkuun Vastaa

      Minkälaista venepäivitystä tarkoitat? :)

Post A Comment