Yksin

 

Olen varmaan usein kertonut olevani paljon yksin. Tai no, kaksin. Olen vuosien varrella tottunut siihen ja olemme pärjänneet kahdestaan niin matkustaessa kuin kotona arjessakin. Monet vanhemmat pelkäävät esimerkiksi eroa siksi, etteivät tiedä miten pärjäisivät lapsen kanssa yksin. No, varmasti paremmin kuin yksin parisuhteessa. Vaikka toisaalta rakastan yksinoloa ja esimerkiksi sitä, että koti on kokoajan siisti kun ainoa aikuinen siellä olen minä ja kuinka yksin ollessa rutiineista on helpompi pitää kiinni, näin marraskuussa tämä yksin oleminen on alkanut ärsyttää ja kunnolla. Sori nyt pieni avautuminen, ehkä tämä on oma versioni pimeysväsymyksestä.

   

 

Olen ollut tänä vuonna yksin enemmän kuin koskaan aiemmin. Siis todella paljon. Koska olen kuitenkin nauttinut kotona olosta ja muutenkin rauhoittunut takavuosien seikkailuista, en sinänsä kaipaa tämän enempää omia menoja ilman Miksua enkä ollenkaan haikaile esimerkiksi baareihin. Mikä on ollut ihanaa. Olisi kauheaa jos ei saisi elää sellaista elämää kuin haluaa. Mutta.. Ajatus siitä, että taas vaihteeksi pyöritän tätä arkea yksin ja  olen yksin vastuussa paitsi arjesta, myös siitä lapsesta. Varsinkin sellaisina aikoina kun kaikilla Micaelin tutuilla hoitajillakin on muuta ohjelmaa ja isä tuhansien kilometrien päässä kotoa, se vastuu ja yksinäisyys konkretisoituvat jotenkin ihan toden teolla.

 

Kunnes taas havahdun miettimään, että onhan täällä paljon yksinhuoltajia jotka handlaavat vastuun ja useammankin lapsen ihan hyvin. Yksinhuoltajalla tarkoitan nyt tilannetta, että lapset ovat kokonaan toisella vanhemmalla. Viikko-viikkosysteemi kun kuulostaa korviini toisinaan jopa luksukselta.

 

 

Marraskuun pimeydessä pitäisi hoitaa työt, kotityöt, omat harrastukset, lapsen harrastukset, laittaa ruokaa, laittaa koirille ruokaa, viedä lapsi ulos, viedä koirat ulos. Pysyä järjissään ja kantaa vastuu tosiaan siitä lapsesta ja kodista. Jos mietitte lasten hankintaa, miettikää myös sitä tukiverkoston laajuutta. Välillä taas mietin että onko mulla edes oikeutta valittaa, koska on kuitenkin oma valintani ettei meillä ole esimerkiksi lastenhoitajaa sillä haluan olla mieluummin lapseni kanssa itse vaikka se sitten tarkoittaisikin yksin olemista. No, marraskuussa saa ainakin vähän valittaa eiks niin?

 

 

Lapsi on kuitenkin niin vähän aikaa niin pieni että tarvitsee jatkuvaa läsnäoloa. Pari vuotta eteenpäin ja se on jo yksin kotona pidempiäkin aikoja kuin vain pikaisten  koiralenkkien verran. Haluan, että hän muistaa äitinsä ennen kaikkea läsnäolevana äitinä. Löydän tästä tilanteesta kuitenkin onneksi paljon positiivista. Osaan arvostaa vapaata aikaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Mun ja Miksun välit ovat hioutuneet tänä vuonna jotenkin entistäkin läheisimmiksi ja tiedän selviytyväni vaikka mistä. Tiedättekö kun aina sanotaan, että voidakseen olla toisen ihmisen kanssa, on opittava ensin olemaan yksin? Sitä on ainakin harjoiteltu. Koska tiedän, etten ole ainoa (onnea on muuten rakas ystävä joka jakaa saman ”kohtalon”), olisi ihanaa kuulla muilta vähän yksinäisiltä äideiltä, kuinka te handlaatte arjen ja vastuun yksin? 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Tags:
3 Comments
  • Avatar
    Janni
    Posted at 12:34h, 26 marraskuun Vastaa

    Tuttu aihe! Rutiinilla se menee, mutta kieltämättä yksi lapsi on ihan ok tässä tilanteessa. Useamman kanssa se olisikin jo työläämpää.
    Lapsi on ekaluokkalainen, mutta johtuen isän työnluonteesta ehkä enemmän kiinni minussa kuin moni kaverinsa on omissa vanhemmissaan.
    No, kuten sanottu, lapset on niin hetken pieniä, että kohta jo nyyhkin perään kun mua ei enää tarvita niin paljon kuin aikaisemmin! :)
    Lapsen kavereiden vanhemmista on apua ja omista myös vaikka eivät samalla paikkakunnalla asukaan.
    Ja tätä tämä on aina ollut, joten eipä tullut yllätyksenä, kun lasta aikoinaan suunniteltiin. :D

    • Avatar
      mirvaannamarian
      Posted at 13:57h, 26 marraskuun Vastaa

      Oi, vertaistukea! Kiitos <3

      Niin, tavallaan mäkin sen tiesin mutta.. Tänä vuonna tää yksin olemisen määrä on ollut jotenkin niin paljon isompi kuin aiemmin niin alkaa välillä tuntua ihan yh-äidin elämältä. Toisaalta mieluummin nyt kun Miksu on jo 5v kun silloin ihan pienenä (pahin oli ehkä se 1-3v väli) koska nyt meillä on oikeasti paljon enemmän tekemistä keskenämme ja huomaan, miten entistäkin läheisempiä meistä on tullut kun vietämme niin paljon aikaa kahdestaan ja voidaan kunnolla jo jutella ja tehdä asioita yhdessä eri lailla kuin silloin kun työnneltiin vaan rattaita ja juostiin perässä "ei sinne, ei sitä, ei tätä" <3

      Meidän arki sujuu aivan superhyvin kaksistaan, mut hitto kun iskä tulee kotiin - kaaos palaa :D

  • Avatar
    Janni
    Posted at 15:57h, 26 marraskuun Vastaa

    Ihan totta! Kaaos palaa kun iskä tulee kotiin. :D
    Ja ihan totta sekin että nykyään on ihan eri, kun lasta ei enää niinkään hoida ja hoivaa vaan yhdessäolo on aivan erilaista: juttelua, tekemistä.
    Ja vertaistuki on tärkeää, tieto siitä että joku muukin on samassa tilanteessa ja kokee samat fiilikset, oman ajan puuttumiset ja ajoittaiset riittämättömyyden tunteet. <3

Post A Comment