Joskus pitää vain olla – koukuttavia sarjoja + arvonta!

 

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa

     

 

Luin jonkin aikaa sitten erästä parin vuoden takaista blogipostaustani. Ihan nauroin omille jutuilleni, olin kirjoittanut etten koskaan katso televisiota. Niin sitä vaan unohtaa, nimittäin kun muistelen aikaa taaksepäin, ei tarvitse mennä kuin reilun vuoden päähän ja ollaan ajassa, jolloin en tosiaan koskaan katsonut telkkaria enkä istunut edes sohvalla. Tein kokoajan jotain, yleensä kotitöitä ja pää kolmantena jalkana olin aina menossa. Mietin, millaiset ihmiset edes ehtivät seurata sarjoja. Laiskat? Leffan tai sarjojen tuijottelu oli ehkä turhinta, mitä silloin tiesin. Se kynttilä paloi kuitenkin loppuun aika äkkiä, kun sitä poltti molemmista päistä. Syksyllä 2018 vointi olikin tosi kehno ja siitä alkoi paraneminen vakavasta ylirasitustilasta. Palasin vähitellen leffojen ja sarjojen ääreen eikä huono omatunto enää kolkutellut kun katsoin vielä yhden jakson.. 

 

 

En osaa vieläkään rentoutua epäsiistissä kodissa, enkä varmasti koskaan sitä opikaan. Kun löysin Viaplayn kautta tv-sarjat uudelleen tuon vuodentakaisin pakkolevon jälkeen, aloin siitä toivuttuani olla paitsi itselleni lempeä, myös rentoutumaan niitä kotihommia tehdessä. Entinen inhokkikotityöni puhtaan pyykin viikkaus sujuu nykyään paljon mielekkäämmin kun taustalla pyörii joku tv-sarja. Meillä on ruokailutila, keittiö, olohuone ja eteinen samaa tilaa, joten telkkarin näkee kätevästi kaikkialta. Leffat ovat sellaisia, että ne pitäisi jotenkin aina katsoa yhdeltä istumalta liikkumatta sohvalta mihinkään, mutta sarjat menevät kivasti taustalla.

 

Välillä mietin, että kuin tyhmä mä olin kun viikkasin aina hampaat irvessä niitä pyykkejä kylpyhuoneessa tai makkarissa? Ihmekös olikin tylsää. Joulusiivous sujuukin huomaamatta kun laitat Greyn Anatomian just ilmestyneen 15. kauden pyörimään..

 

 

En laske telkkarin ääressä vietettyä aikaa edes ruutuajaksi. Se on omaa hyvinvointiaikaa, aivojen totaalista nollausta. Olen enemmän kuin mielelläni vaihtanut turhan somen selaamisen hetkiin sohvalla. Tiesitkö muuten, että hyvinvointisi ja liikkuvuutesi kannalta paras asento on maata tai oikein röhnöttää sohvalla, ei missään nimessä istua? Sarjoista ja leffoista oppii paljon enemmän uutta kuin somesta, saattaa jopa sivistyä ja ne vievät mukanaan. #vieläyksi pitää niin paikkansa. Ja jos vielä yksi.. Täydellinen syy vain olla ja rentoutua. En malttanut lopettaa sarjojen tuijottamista edes hammaslääkärissä, jossa sain tuijottaa niitä valkaisun ajan. Harvoin sinne haluaisi jäädä, mutta olisi sitä voinut katsoa vielä sen yhden.

 

Nyt joulun alla olen touhunnut niin paljon jouluvalmistelujen parissa, tehnyt töitä ja yksin Miksun kanssa ollessani juossut harrastuksista toisiin. Välillä huomaan käyväni aivan ylikierroksilla, jolloin rauhallisen joogan lisäksi hyvä keino rauhoittua on pysähtyä hetkeksi ja jäädä telkkarin ääreen. Tähän maailman väsyttävimpään vuodenaikaan se kuulostaa myös houkuttelevimmalta vaihtoehdolta.

 

 

Kun olin vuosia pois tv-sarjojen ja leffojen maailmasta, hämmästyin miten laaja tarjonta Viaplaylla on. Siis sieltä löytyy katseltavaa ihan jokaiselle. Lasten sarjoissa se on aina ollut suoratoistopalveluiden ykkönen, mutta en ollut ajatellutkaan miten paljon siellä on katseltavaa aikuisille. Kokosin tähän muutamia poimintoja, näitä on tuijotettu niin lennoilla kuin kotisohvallakin. Nyt kun lentäminenkin on taas niin iisiä Miksun ollessa jo niin iso, pitkällä lennolla ehtii katsoa sarjoja melkein kokonaisen kauden. Minusta on ollut myös ihana katsoa vanhoja suosikkeja, niitä joiden uutta jaksoa odotti silloin telkkarista kuin joulua. Kuka muistaa vielä Buffy – The Vampire Slayer, Dawson’s Creek, X-Files, 24, Seinfeld, King of the Hill? Vanhoja sarjasuosikkeja on niin paljon, ettei niitä ehdi kaikkia edes katsoa. Elämä on tehty kyllä aika helpoksi, ei mainostaukoja eikä sitä viikon malttamatonta odotusta.

 

 

Mun sarjasuosikit 

 

Greyn Anatomia

Rakasta mua

Prison Break (tää oli mun ystäväpiirin suurin puheenaihe silloin kun se tuli telkkarista)

The Good Doctor

SEAL Team

Desperate Housewives

Black Widows 

House (arvatkaa kuinka usein sairaalassa töissä ollessani mietin tätä sarjaa.. En suinkaan Greyn Anatomiaa vaan nimenomaan Housea)

How I met your mother

 

 

Viaplayn marraskuun uutuussarjoja ja leffoja, oletko jo aloittanut?

 

SEAL Team (2. kausi! Mulla on vielä aloittamatta, mutta ykkösestä tykkäsin)

Kuulustelu (tämän aloitin just itse, SUPER koukuttava, katsottiin tätä yhdessä eilen 6 jaksoa, apua!)

Chance

Criminal Minds (uusia jaksoja!)

Riivattu

Greyn Anatomia (15. kausi on täällä)

The Grinch 

Dumbo

 

 

ARVONTA Mikä Viaplayn sarja on sellainen, mitä sun on pakko katsoa #vieläyksi jakso? Kaikkien tätä postausta kommentoineiden kesken arvotaan 2 kk Viaplay katseluaikaa. Osallistumisaikaa on 5.12.2019 asti. Arvonnan tarkemman säännöt löydät täältä. PS. Me jäätiin niin koukkuun tohon Kuulusteluun, että oli pakko vielä katsoa koko 1. kausi loppuun ennen töihin menoa, haha. Suuri suositus!

 

Yhteistyössä: Viaplay &


13 Comments
  • Avatar
    Nelliina
    Posted at 19:18h, 28 marraskuun Vastaa

    No mulla viime aikoina ollut animaatioelokuvainnostus, joten Disney Pixar- leffoille sanon aina ”yksi vielä, kiitos” ;) Mukaan kivaan arvontaan.

  • Avatar
    Eve
    Posted at 21:38h, 28 marraskuun Vastaa

    Greyn anatomiaan oon jäänyt kyllä totaalisesti koukkuun!

  • Avatar
    Annika
    Posted at 12:46h, 29 marraskuun Vastaa

    Prison Break :)

  • Avatar
    Anns
    Posted at 17:20h, 29 marraskuun Vastaa

    Criminal Minds kuulostaa hyvältä! Uskon, että siihen jäisin heti koukkuun 🙈

  • Avatar
    JadeJ
    Posted at 22:57h, 29 marraskuun Vastaa

    Greyn anatomia :-)

  • Avatar
    Hannnnnna
    Posted at 12:20h, 30 marraskuun Vastaa

    How i met your mother :)

  • Avatar
    Henna73
    Posted at 14:20h, 30 marraskuun Vastaa

    The Handmaid’s Tale

  • Avatar
    Ida Silvasti
    Posted at 18:35h, 30 marraskuun Vastaa

    Greys anatony ehdottomasti! Sekin olisi kiva katsoa joskys ihan alusta alkaen uudelleen.
    Outlander on sellainen josta uskoisin pitäväni, mutta en ole vielä katsonut.

  • Avatar
    Minna
    Posted at 18:04h, 01 joulukuun Vastaa

    Greyn anatomia!

  • Avatar
    Petra
    Posted at 10:10h, 03 joulukuun Vastaa

    Huh näitä on monta :D Criminal Minds, Blacklist, 911, Chigaco Firefighters…

  • Avatar
    Ässä
    Posted at 20:50h, 03 joulukuun Vastaa

    Criminal minds ja Greyn anatomia. 🎬

  • Avatar
    Anni
    Posted at 00:07h, 04 joulukuun Vastaa

    Brothers and sisters! :)

  • Avatar
    Tiina L
    Posted at 10:11h, 04 joulukuun Vastaa

    Bones tällä hetkellä :)

Post A Comment