Hyvää oloa, kiitos

 

Vuosi 2019 on ollut minulle hyvän olon vuosi. Olen saanut itseni kuntoon, oikeastaan parempaan kuntoon kuin koskaan aiemmin. Olen luopunut huonoista ihmissuhteista, hirveästä määrästä turhaa tavaraa, itselleni sopimattomasta liikunnasta, liian kuplivista illoista ja huonosta olosta. Tilalle on vastaavasti tullut pelkkää hyvää. Aikaisia aamuja, paljon enemmän energiaa, hitaita ja stressittömiä päiviä, aikaa, huomattavasti kiinteämpi kroppa, parempi kunto ja positiivisia ajatuksia. Hyvää oloa. Takana on jopa isompi elämänmuutos kuin mitä olin ajatellut.

 

 

Toiset sanovat, että kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen. Ajattelin itsekin pitkään niin. Luulin olevani hieno ja kunnianhimoinen, sitkeästi eteenpäin pyrkivä ihminen ja oikein korostin sitä periksiantamattomuuttani ja tehokkuutta. Tuo lausehan on tavallaan totta, mutta aika karu lause loputtomasta suorittamisesta. Sillä polttaa itsensä äkkiä loppuun, jolloin kehitys vasta pitkäksi aikaa pysähtyykin. Olen oppinut, että samaan aikaan voi olla tyytyväinen ja kehittyä. Oikeastaan on pakkokin olla tyytyväinen, muuten elämä menee ohi pyrkiessä aina vain parempaan. Ei sitä silloin tajunnut, luuli olevansa jotenkin yli-ihminen ja tosiaan oikein julkisesti korosti sitä muka muodikasta tehokkuutta. Lopulta olikin kaikkea muuta kuin tehokas. Tarina on kuultu täällä blogissani moneen kertaan.

 

 

Oman loppuunpalamiseni jälkeen aloin tietoisesti ja tiedostamattakin tarkastella omaa elämääni. Olin usein todella ärtynyt. Ajattelin myös aina, että raskauden jälkeen stressi ja huoli ovat vain sekoittaneet hormonitoimintaani ja se näkyy muun muassa ärtymyksenä, yleisenä tyytymättömyytenä, iho-oireina, vatsan oireiluna ja mielialanvaihteluina. Hoidin tätä kaikkea raskaalla hiit-tyyppisellä liikunnalla, juoksulla ja minimoin kiukutteluani esimerkiksi pitämällä kotia ihan tiptop-järjestyksessä. Rentouduin tietysti juhlien, ja mitä enemmän skumppaa, sitä parempi. Noudatin kuitenkin tiukkoja ruokavaliorajoituksia ja muistan monta joulua, kun en oikein uskaltanut juoda kuin yhden mukillisen glögiä – olihan siinä hirveä määrä turhia kaloreita. Syksyllä 2018 tuli kuitenkin seinä vastaan ja onneksi tulikin.

 

 

Vuosi 2019 muutti elämäni suunnan. Voi kuinka rennompi tyyppi olenkaan. En kiukuttele enää oikeastaan koskaan ilman syytä, jaksan niin paljon paremmin arjessa ja olen juuri se ärsyttävän positiivinen tyyppi joka rakastaa kylmää vettä ja löytää vesisateestakin jotain kivaa. En kaipaa enää ollenkaan juhlimaan, joskus on kiva tosin laittautua kunnolla ja lähteä ulos ystävien kanssa, mutta  arvostan kuitenkin enemmän kunnon yöunia ja viikonloppuja, joiden jälkeen voin paremmin kuin perjantaina. Olen paljon tietoisempi omasta terveydentilastani ja paljon paremmassa kunnossakin. Treenaamisesta on tullut luonnollinen osa elämää enkä ajattele liikuntaa enää minkäänlaisena pakkona. Olen luopunut kaikista ruokavaliorajoitteistani, mutta samalla jättänyt vähän kuin huomaamatta pois valkoisen sokerin, maidon ja vähentänyt paljon vehnää. Ei vain tee niitä mieli, kuten ei ole tehnyt mieli alkoholiakaan. Siinä anemiarajoilla keikkuessani otin ruokavaliooni takaisin myös kotimaisen luomulihan. Tärkeintä kun on kuitenkin mahdollisimman monipuolinen ja puhdas ruokavalio. Olen löytänyt ruoanlaiton ja leipomisen ilon aivan uudella tavalla ja tuntuu, että voisin viettää keittiössä aivan loputtomasti aikaa. Tässä vuorokauden sisällä oon leiponut esimerkiksi kolme terveellistä kakkua, kukahan ne söisi?

 

 

Otin hyvinvoinnin tämän vuoden tavoitteeksi ja ihanasti siinä onnistuinkin. Elämänmuutos tapahtui vähitellen, täytyykin käydä vaikka alkuvuodesta kehonkoostumusmittauksessa katsomassa, mikä on muuttunut. Salilla painoja on tullut lisää ihan reilusti, housukoko pienentynyt kuitenkin yhdellä ja kestävyyskunto kasvanut huimasti. Nyt loppuvuodesta olen panostanut vielä entistä enemmän liikkuvuuden lisäämiseen ja löytänyt joogasta uusia ulottuvuuksia. Viikonloppuna pääsen testaamaan, miten hiihtokunto on tänä vuonna kehittynyt. Mielen on vallannut sellainen ihana levollisuus ja rauha, ehkä sekin on seurausta hyvistä, minulle oikeista elämäntavoista.

 

Voin liikkua aktiivisesti ja olla täynnä energiaa ilman, että jatkuvasti haluan jotain enemmän. Olen tyytyväinen tähän hetkeen, mutta samalla suunnittelen jatkuvasti tulevaa. Jos haluaa olla onnellinen, on vain löydettävä se tasapaino. En vieläkään pidä paikoilleen jämähtämisestä, mutta se tyytyväisyys ja kehitys voivat todellakin kulkea käsi kädessä. Ei itseään voi kehittää loputtomiin, matkalla on voitava hyvin. Sillä se matka, se on ikuinen. Voitko sä hyvin? Jos et, mikä on vialla?

 

PS. Näissä vanhoissa kuvissa oltiin Fridan kanssa ekaa kertaa mökillä. Viikonloppuna hiihdetään taas!

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Tags:
No Comments

Post A Comment