Untuvatakin suojissa

 

Mitä isompi, sitä parempi! Muistatteko, kun teininä paleltiin supermatalavyötäröisissä farkuissa ja lyhyessä takissa joka hädin tuskin peitti vatsan? Muistan, kuinka minulla oli silloin iso puffermallinen takki mutta en pitänyt siitä, sillä se oli muka liian iso. Se oli kuitenkin ainoa oikeasti lämmin takki. Kaikki pepun peittävät takit olivat kuitenkin siihen aikaan auttamattomasti out. En tajua, kuinka tyhmä sitä on ihminen voinut olla? Ja luuli tietenkin olevansa niin cool ja trendikäs aikuinen, hah hah.

 

 

No, onneksi tulivat uggit ja canadagooset ja niiden myötä pinnalle nimenomaan lämmin ja säänmukainen pukeutuminen. Se naurettava minimaalinen ulkovaatekausi piti kai vain elää. Nyt talven ykkösvaatteita ovat isot neuleet, mukavat kengät ja paksu untuvatakki. En usko, että tästä haluaa enää koskaan vaihtaa mihinkään muuhun. Vielä kun saadaan ne teinien paljaat nilkat pois katukuvasta pakkasilla, alkavat kaikki voida vähän paremmin tähän aikaan vuodesta.

 

 

Canada Gooset ja Parajumpersit eivät enää oikein iske, mutta ihastuin jo viime vuonna Peak Performancen liikkeen ikkunassa tähän puuteriseen vaaleanpunaiseen untuvatakkiin. Harmikseni se myytiin silloin loppuun, mutta tänä syksynä huomasin sen sattumalta ja nappasin heti kotiin. Joka kerta kun se on näkynyt päälläni Instagramin storeissa, olen saanut useita viestejä mistä takki on peräisin. Eli mallin nimi on Peak Performance Stella Jacket ja se on täydellinen takki ainakin kaltaiselleni vilukissalle. Koska vietän niin paljon aikaa treenivaatteissa, tykkään takista jonka voi hyvin pukea trikoiden ja hupparin pariksi näyttäen samalla ihan katu-uskottavalta kaupunkilaiselta.

 

Ja toimii se täällä Lapin pakkaskeleissäkin. Olen elänyt täällä omassa Lappi-huumassani jo monta päivää.. Valmistellut joulua, hiihtänyt melkein 40 kilometriä (oon koukussa!) ja nauttinut joka solulla tästä Lapin hyvää tekevästä vaikutuksesta. Hyvinvointi tulee varmasti olemaan jatkuvasti yhä suuremmassa roolissa Lapin matkailussa. Voisin tosiaan olla täällä kaikki talvet, ei millään huvittaisi tulla keskiviikkona kotiin vaikka pian tänne pääseekin takaisin.

 

 

On ollut niin hyvä fiilis koko joulukuun, pitkään tuntui että elämä oli jotenkin paikallaan eikä mitään tapahtunut, mutta nyt tuntuu että ollaan vihdoin menossa eteenpäin ja nimenomaan ihan oikeaan suuntaan. Uusi vuosi tulee ihan täydelliseen aikaan.. Nyt vielä myöhäisillan saunaan, toivottavasti teillä oli rentouttava pitkä viikonloppu. Enää 15 yötä jouluun!

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Tags:
,
No Comments

Post A Comment