Viikon kysymys – kodista ja tyytyväisyydestä

 

Jatketaan alkuvuoden postaussarjaa, jossa joka maanantai julkaisen teille pohdittavaksi yhden kysymyksen, joka voi viedä sinua eteenpäin kohti hyvää oloa ja unelmiasi. Tämän viikon kysymys liittyy kotiin ja sitä kautta myös tyytyväisyyteen. Vastaa siihen kommenteissa jos haluat, vaikka nimettömänä, mutta ensisijaisesti pohdi sitä itseksesi. Ehkä tunnet sen jälkeen vieläkin enemmän kiitollisuutta tai vaihtoehtoisesti alat tehdä muutoksia kohti hyvää elämää.

 

 

Missä ja miten asuisit, jos saisit asua ihan missä tahansa? Miksi?

 

Kysymys pakottaa tarkastelemaan tyytyväisyyttä heti. Koti ja sen sijainti ovat hyvin merkittävässä osassa mielen hyvinvointia, vaikka sitä ei ehkä äkkiä uskoisikaan. Olen itse asunut paikoissa, johon en ole kuulunut. Kirjoittanutkin siitä moneen kertaan. Ja kun muutin pois tuosta paikasta, johon en kuulunut, pääsin vihdoin kotiin. Olin aivan hurjan onnekas, että mies jonka kanssa muutin myöhemmin yhteen, asui samalla asuinalueella. Hän on tosin ehdottanut muuttoa monet kerrat ja olen yrittänyt miettiä, pystyisinkö asumaan varsinaisessa unelmatalossa, mutta aivan toisessa kaupunginosassa. En.

 

Moni lapsiperhe muuttaa lapsen syntymän jälkeen kauemmas keskustasta. Monet sopeutuvat kauemmas lapsiystävällisille alueille hyvin, mutta monille muutto voi olla shokki. Siitä ei ehkä uskalleta puhua. Samoin käy, kun muutetaan yhteen ja vaihdetaan kaupunginosaa, jopa kaupunkia. Kaipuu vanhalle asuinalueelle voi kasvaa niin suureksi, että se voi aiheuttaa ongelmia parisuhteeseen. Luullaan, että kaipaus koskee entistä elämää yksin tai ilman lapsia. Tämä voi johtaa jopa eroon. Usein asuntokaupat, varsinkin pääkaupunkiseudulla, ovat myös niin valtavan isoja sijoituksia, ettei niiden epäonnistumisesta uskalleta puhua. Jos kuitenkin yhtään tunnet, ettet asu siellä missä haluaisit asua, olisiko asialle mahdollista tehdä jotain? Moni lapsiperhe pärjää erinomaisesti pienessä kaupunkiasunnossa tai ihan vastaavasti lähellä luontoa, jos mielesi haluaa rauhaan.

 

Koti ja siellä viihtyminen ovat niin isoja asioita, että ne vaikuttavat kaikkeen. Hyvinvointiimme, käytökseemme, turvallisuuden tunteeseemme ja mielialaamme. Kun asuu väärässä paikassa, elää helposti sitku-elämää ja on tyytymätön elämäänsä. Silloin on tärkeää uskaltaa tehdä rohkea muutos. Joskus se on muutto maalle. Ehkä jätät pikkukaupungin, toteutat unelmasi ja lähdet pääkaupunkiin? Tai haluat lisää tilaa ja neliöitä, ehkä oman pihan. Ehkä nykyinen kotisi on täynnä ikäviä muistoja, ja haluat vain niistä eroon.

 

Ehkä unelmien kotisi olisi ulkomailla? Itse välillä haaveilen kesäasunnosta Rivieralla ja talviasunnosta Floridassa. En kuitenkaan itse haluaisi koskaan muuttaa kokonaan pois Suomesta. Monet ystäväni ovat kuitenkin niin tehneet ja ovat olleet päätöksestään hyvin onnellisia. Heidän sydämensä halusi muualle ja he kuuntelivat sitä. Joku matkustaa vuosi toisensa jälkeen aina kaivaten johonkin kauas ja ollen vähän hukassa, eikä ehkä keksi, että ulkomaille muutto voisi ratkaista jatkuvan levottomuuden ja kaukokaipuun.

 

Olen valtavan kiitollinen siitä, että saan asua juuri nyt siellä, missä haluankin asua. Kotini ja asuinalueeni tekee minut onnelliseksi joka ikinen päivä. Hymyilen aina itsekseni, kun kävelen kotini läheisillä kaduilla koirien kanssa. Meren läheisyydessä, jugendtalojen ja puistojen ympäröimänä, täydellisten lenkkipolkujen varrella. Voin kävellä keskustaan, mutta minuuteissa pääsen myös rauhalliseen merenrantaan. On hiljaista, turvallista ja kuitenkin lähellä kaikkea. Unelmataloni olisi kuitenkin vanha, ja vaaleanpunainen. Sellaisen haaveilen vielä jonakin päivänä ostavani. Palan sieltä, minne minä kuulun. Mihin sinä kuulut? Oletko tyytyväinen siellä, missä olet nyt?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Tags:
2 Comments
  • Avatar
    Nanna
    Posted at 19:05h, 24 tammikuun Vastaa

    Hei!Asun 40-luvun kivi/omakotitalossa suuren puutarhan,vanhojen perennojen ja kirsikkapuiden keskellä.
    Unelmani olisi moderni,musta,suuri-ikkunainen hirsitalo saaristossa,merenrannalla.Käkkyrämäntyjen ja kallioiden kainalossa,ilman naapureita.Ehdottomasti suomessa.
    Rakastan merta ja se on henkireikäni.Haluaisin katsella sitä joka päivä:)
    Tai ehkä kakkoskoti,koska en ehkä raaskisi luopua tästä talostamme.Kenties päivänä jonain….

    • Avatar
      mirvaannamarian
      Posted at 04:50h, 26 tammikuun Vastaa

      Kuulostaa ihanalta <3 Mä asuin myös lapsena vanhassa omakotitalossa, jossa meillä oli iso puutarha, kirsikkapuita, ihana pensaiden reunustama kuja pumppukaivolle ja vanhoja piharakennuksia.. Lämmöllä muistelen :) Ja ah, käkkyrämännyt ja kalliot! Mun unelma olisi vaihtaa nykyinen vene kesämökkiin + vähän pienempään veneeseen, haluan asua kaupungissa mutta haluaisin sellaisen talviasuttavan kesämökin läheltä, mutta saaristosta juuri tuollaisista maisemista. Meri on oltava lähellä, meillä onkin kriteerinä seuraavaa asuntoa hankkiessa, että meri pitää näkyä ikkunasta <3

      Ehkä jonain päivänä. Kesämökki on hyvä mahdollisuus saada molemmat :D

Post A Comment