Pettymyksiä

 

Viimeaikoina elämääni on tullut paljon hyviä asioita. Tai no, pikemminkin mahdollisuuksia, mutta optimistina näen ne hyvinä asioina. Pessimisti kun voisi ajatella, että pieleen menee kuitenkin. No, nämä mahdollisuudet ovat sitten tuoneet mukanaan myös pettymyksiä. Välillä mieli sortuu ajattelemaan, että jos olisin jo ennakkoon miettinyt ettei tämä nyt niin helppoa tule olemaan, sietäisi näitä pettymyksiä paljon paremmin. Olen kuitenkin yrittänyt häätää näitä ajatuksia mielestäni, en nimittäin halua enää siihen pessimistisyyden kierteeseen, jossa olin monta vuotta. Vaikka epäonnistumisia ja pettymyksiä sietikin silloin paremmin, elämä oli kaikin puolin harmaampaa eikä niitä suuria onnistumisiakaan tullut. Asenne oli niin väärä.

 

   

 

Viime viikolla somessa levisi lause hyvinvoinnin ja positiivisuuden peikosta. ”Jos ajattelet myönteisesti joka päivä, teet lujasti töitä, pyrit olemaan paras versio itsestäsi, ympäröit itsesi inspiroivilla ihmisillä, etkä ikinä anna periksi, niin ei ole mitään rajoja sille miten perusteellisesti voit palaa loppuun.” Se on hyvin sanottu ja ihan totta. Viisaista sanoista käännettiin kuitenkin jopa pieni hyökkäys hyvinvointitietoutta ja positiivisuuden tärkeää sanomaa jakavia ihmisiä kohtaan.

 

Myös minua on ymmärretty usein väärin. Marian kanssa kirjoitimmekin joskus miltei yhtä aikaa siitä, kuinka olemme molemmat saaneet palautetta siitä, että olemme liian positiivisia. Ikävää, jos positiivisuuteni ja energisyyteni on näyttäytynyt joillekin negatiivisena asiana. Tarkoituksena kun on ollut vain jakaa uskoa elämän hyvyyteen ja kiitollisuuden ja positiivisen asenteen hyviin vaikutuksiin. En kuitenkaan missään vaiheessa ole sanonut, ettei elämässä ole mitään negatiivista, enkä ole missään nimessä kieltänyt negatiivisia tunteita tai pettymyksiä. Myönteiseen elämänasenteeseen kun kuuluvat kielteisetkin tunteet ja niiden ymmärtäminen ja hyväksyminen.

 

 

Silloin, kun kielteisiä tunteita ja ajatuksia on enemmän kuin myönteisiä, voi olla vaikeaa olla kiitollinen ja uskoa hyvän lopulta voittavan. Mutta juuri silloin se olisi kaikkein tärkeintä. En lähde nyt kirjoittamaan suurista vastoinkäymisistä, mutta tällaisista pienistä arjen takaiskuista pieni esimerkki: Viime viikkoina asuntokaupoilla olen oppinut taas uutta pettymyksistä. Siis siinä jos jossain on muuten tilaisuus pettyä useammallakin tavalla. Ensin petyt, kun kuvissa ihanalta näyttävä asunto onkin jotain ihan muuta. Ainiin, ihan ensimmäisenä petyt kun asuntotarjonta on aivan surkeaa. Sitten petyt, kun asuntojen hinnat ovat tällä hetkellä pilvissä. Siis oikeasti, pienistä kaksioista tällä asuinalueella maksetaan tällä hetkellä ylihintaa ja niitä ostetaan yli pyyntihinnan, toisia jopa näkemättä. Hinnat eivät eroa sitten lainkaan, oli viimeisen päälle remontoitu tai pommikuntoinen. No, isompien asuntojen osalta tilanne on varmasti parempi, ostajaehdokkaitakin on paljon vähemmän, eikö? Tarjouksia ei tule ja jaksat toivoa omasi menevän ehkä kuitenkin läpi. No, eikö sieltä tule joku, joka tekee ylihintaisen tarjouksen, jollaista ei ole tehty viime vuonna kuin kourallinen. Turhauttavaa. Sen piti olla mun koti. Tiedän kyllä, nämä ovat etuoikeutettujen ihmisten ongelmia. Mutta ärsyttäviä pettymyksiä.

 

Samaan aikaan kun ärsyttää, yritän kuitenkin olla taas kiitollinen. Kiitollinen siitä, että minulla on ylipäätään mahdollisuus etsiä asuntoja saati ostaa asunto. Silti, tunnen negatiivisia tunteita ja välillä varsinaista epäuskoa ja kiukkua. Miksi muut onnistuvat nappaamaan hyvät diilit, mutta minä en? Vähän samanlainen ilmiö on nähtävissä myös esimerkiksi vuokra-asuntoa etsiessä tai uutta työpaikkaa hakiessa tai miksei rakkauselämässäkin. Ei se nyt vain syystä tai toisesta ollut mua varten on niin pirullisen vaikeaa ymmärtää, mutta siihen ei auta kuin uskoa. Silloinkin, kun on suunnitellut sisustuksen viinikellaria myöten tai miettinyt unelmahäiden yksityiskohtia ja vieraslistaa ja tajuaa, että kumpaakaan ei nyt tule. Ei asuntoa eikä sulhasta.

 

 

No, tänään oli oikein varsinainen maanantai. Pettymykset kiukuttivat ja päälle vielä aivan poikkeuksellisen huono sää. Hammasta purren raahasin autosta tavaroita Miksun tennistreenien jälkeen sisälle. Onneksi olin päivän aikana käsitellyt pettymyksen tunteita ajatuksella. Kotona pystyin jo puhumaan niistä ja kiitos maailman positiivisimman perheeni, oli heti parempi olo. Ei se kämppä ollutkaan meidän kämppä (vaikka eilen jo tosiaan suunnittelin sitä viinihuonetta ja telkkarin paikkaa, kalojen horoskooppimerkki vahvasti edustettuna taas..) ja nyt illalla pystyin jo ajatella, että kyllä se oikea vielä löytyy. Jos en olisi käsitellyt pettymyksen tunteitani, luultavasti toivoisin tällä hetkellä tuohon asuntoon talon täydeltä rottia tai vesivahinkoa. Myrkyttäisin mieltäni katkeruudella. Sen sijaan kävin iltakävelyllä sydän täynnä kiitollisuutta, saan asua kuitenkin jo nyt ihanassa kodissa maailman parhaimpien ihmisten ja koirien kanssa. Meinasin pakahtua taas onnesta kun luin iltasatua pikkuiselle ja tajusin pääseväni itsekin ajoissa nukkumaan. Päivä oli sittenkin kokonaisuudessaan oikein hyvä.

Se on se ärsyttävä positiivisuuden voima. Se vaatii kuitenkin töitä.

 

 

Kun yrittää keskittyä positiiviseen, sitä kuitenkin todennäköisemmin vetää puoleensa. Se ei kuitenkaan missään nimessä saisi tarkoittaa sitä, että kieltää kaiken negatiivisen. Mutta miksi valittaisin joka päivä väsymystä, ärtymystä tai huonoa oloa, jos voin tehdä jotain välttääkseni sen? En tee kiitollisuusharjoituksia, treenaa, syö terveellisesti, etsi kaikesta jotain hyvää ja herää aikaisin siksi, kun minun muka kuuluu tehdä niin. Teen niin siksi, koska haluan tehdä niin, sillä saan siitä paljon paremman olon. Minulla on useinkin päiviä, jolloin saamattomuus, kiukku ja väsymys valtaavat mielen. Hoidan sitä kuitenkin yleensä liikunnalla, ennaltaehkäisen syömällä hyvin ja tasaisin väliajoin sekä nukkumalla kunnon yöunia. Stressaannun kiireestä, joten vältän kiirettä heräämällä aikaisin eli menemällä ajoissa nukkumaan. Käytän nykyään todella harvoin (reilusti) alkoholia, sillä se sotkee unirytmiäni ja aiheuttaa taas lisää negatiivisia tunteita. Ympäröin itseni paljon mieluummin niillä inspiroivilla ihmisillä, sillä olen niin kyllästynyt niihin negatiivisiin, epäreiluihin valittajiin jotka eivät tee elämälleen ja ongelmilleen yhtään mitään. He tuovat negatiivisuutta muidenkin elämään.

 

Uskokaa vain, kyllä minustakin olisi joskus paljon helpompaa vain heittäytyä olemaan katkera ja jauhamaan sitä p*skaa muista, syyttelemään muita ongelmistani ja asenteestani. Teinkin niin aivan liian monta vuotta ja se vaikutti kaikkeen elämässäni negatiivisesti. Siitä voi onneksi opetella pois, se vaatii vain vähän itsekuria ja itsensä kohtaamista. Ennen kaikkea omien virheiden, itsekkyyden ja huonon käytöksen myöntämistä.

 

 

Mistä te saatte voimaa silloin, kun kohtaatte pettymyksiä – olivat ne sitten isoja tai pieniä? Tai pyrittekö ylipäätään ajattelemaan negatiivisistakin asioista jotain hyvää? Entä mikä teki sinusta joskus katkeran ja miten olet purkanut tai käsitellyt omaa pettymystäsi?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Tags:
1 Comment
  • Avatar
    Maria
    Posted at 14:35h, 11 helmikuun Vastaa

    Viisaita sanoja Mirva <3

    Mä olen oppinut jopa rakastamaan pettymyksiä (no tää nyt saattaa taas kuulostaa tosi ärsyttävältä jollekin :D), sillä tiedän että niistä opin eniten. Ja niin ärsyttävä kuin sanonta "Kaikella on tarkituksensa" onkin, niin tuo on auttanut mua pettymyksisä eteenpäin. Aika helposti nykyään unohdan pettymyksen, peittelen sen villaisella ja jatkan eteenpäin.

    Musta tuntuu, että mindfulness on auttanut tässäkin asiassa. Asiat ovat myös iän myötä saaneet mittasuhteet ja pettymykset on ottanut osana elämää. Ei se elämä aina tosiaankaan mene niin kuin on suunnitellut.

    Kamalaa sanoa, mutta musta tuntuu, että en tiedä mitä katkeruus on. En ainakaan ihan heti muista, että olisin tuntenut katkeruutta jostain asiasta tai jotain muuta ihmistä kohtaan. Ehkä sen suhteen olen tunnevajavainen, sillä auliisti kyllä otan vastaan kaikki tunteet, mitä maailma sisällään kantaa :)

Post A Comment