Yllätysraskaus

 

Blogimaailma sai ihania shokkiuutisia, kun WTD-blogin Nata kertoi eilen olevansa raskaana. Paljon onnea tulevalle perheelle! Blogit tietysti täyttyvät aika ajoin vauvauutisista ja toiset pyörivätkin pelkkien perhe- ja äitiysteemojen ympärillä, mutta tämä yllätysraskaus ja vauvauutinen oli sen puolesta ainutlaatuinen, sillä Nata on kertonut ettei koskaan halua lapsia. Olihan erosta vasta vähän aikaa ja uusi suhdekin oli hyvin tuore. Tunnistin itseni ja reilun kuuden vuoden takaiset fiilikset heti. Ei minustakaan pitänyt tulla ikinä äitiä ja luokittelin itseni vapaaehtoisesti lapsettomaksi. En oikeastaan edes pitänyt lapsista ja vannoin, etten koskaan hankkisi omia. Enemmän blogiani seuranneet tietävätkin – asuin yksiössä, opiskelin ja olin seurustellut alle kolme kuukautta, kun olinkin raskaana. Jos en olisi joutunut silloin odottamaan keskeytysaikaa niin kauan, en välttämättä olisi vieläkään äiti. Lääkäri sanoi keskeytyslähetteen antaessaan, että on tässä parin viikon odotuksessa jotain hyvää. Voit vielä päättää toisin. 

 

 

Heh, no en kyllä varmasti päätä. Ja heh, päätin sittenkin. Ihan viime hetkellä, Naistenklinikan potilashuoneessa. ”En mä sittenkään halua keskeyttää tätä” pääsi vain jotenkin suustani ja elämäni muuttui tuona harmaana talvipäivänä lopullisesti. Jatkoin matkaa kouluun ihan muina naisina ja lähetin tulevalle isälle ensimmäisen ultrakuvan että siinä se sit on. Itsehän halusit. Säilytin pitkään keskeytyslähetettä kotona vielä senkin jälkeen, kun lapsi jo asui meillä. Kerran vanhoja paperiroskia viedessä se tuli vastaan ja muistutti elämän yllätyksellisyydestä ja siitä, että kaikella on varmasti jokin tarkoitus. Ja siitä, miten mieli voi muuttua isojen asioidenkin kohdalla. Muistan raskausajan todella käänteentekevänä aikana, sillä minun oli luotava identiteettini uudelleen. En enää koskaan olisi se huoleton ja vapaa, ilmiselvästi yöhön kuuluva skumpalla ja huomiolla elävä nuori ja sopivasti vastuuton 24-vuotias tyttö. Olisin jatkossa aina äiti. Se oli suurin hyppyni tuntemattomaan koskaan. Kliseistä, mutta kannatti. Elämä ja nainen muuttuivat paljon paremmiksi. Jos ollaan ihan rehellisiä, en edes pitänyt itsestäni ennen kuin minusta tuli äiti.

 

Yllätysraskaus ei ole helppo raskaus. Se pakottaa muuttamaan ajattelutapaansa ja arvomaailmaansa, eikä ole välttämättä millään lailla positiivista aikaa, jolloin suuret haaveet ovat käyneet toteen. Voi v*ttuja pääsee suusta moneen kertaan eikä muuttuva vartalo tunnu yhtään omalta. Kun raskauteen ei ole valmistautunut, tuntuu vapauden ja viinin menettäminen joskus ihan tuskastuttavan isolta asialta. Olisinpa silloin tiennyt, että jo lyhyen ajan kuluttua ne ajatukset tuntuivat hassuilta ja kaukaisilta. Ja kaikesta yllätyksellisyydestä ja kauhunsekaisista tunteista huolimatta olen ihan yhtä hyvä äiti kuin ne lasta pitkään suunnitelleetkin. Ihan samalla viivalla.

 

 

Yllätysraskauteen kuuluu usein myös pieni kapinallisuus. Vastustetaan isoa elämänmuutosta ja kielletään itsensä muuttuminen, vaikka se on väistämätöntä. Taistelin itse täysillä sitä perusmammamuottia vastaan, raahasin lastani turvakaukalossa korkeissa koroissa, en ostanut yhtään äitiysvaatetta enkä todellakaan osallistunut vauvauintiin tai muuhun perhetoimintaan. Lähdin treenaamaan alle kuukausi sektion jälkeen ja panostin ulkonäkööni enemmän kuin ennen raskautta. Ettei minusta vaan tulisi tyypillistä äitiä. Kaikki vauvan tavarat mätsäsin sisustukseen sopiviksi, varasin matkoja pienen lapsen kanssa, lähdin ulos juhlimaan ja jätin vauvan yöksi hoitoon jo kuukauden ikäisenä. Äitiyslomalla kävin koulussa oikeastaan vain siksi, etten voisi sanoa olleeni äitiyslomalla. Kaikkea tätä olen harmitellut jälkikäteen niin paljon. Voi kuinka enemmän olisin saanutkaan irti vauva-ajasta ja voi kuinka helpompaa se olisi ollut, jos olisin vain heittäytynyt täysillä siihen mukaan, tavannut muita äitejä (joita ei silloin lähimmässä ystäväpiirissäni ollut) ja rauhoittanut sen ajan uuteen minääni tutustumiselle. Jos olisin tehnyt toisen lapsen, olisin varmasti ollut niin paljon viisaampi. Sitä paitsi, ostin niitä vauvatavaroita sitten kuitenkin lähes kaikkia kahdet. Ne sisustukseen sopivat olivat ihan tylsiä eivätkä kiinnostaneet lasta alkuunkaan.

 

 

Yhdeksän kuukautta on pitkä aika kasvaa äidiksi, mutta lopulta kuitenkin liian lyhyt. Yllätysraskaus ja sen mukanaan tuomat muutokset voivat kestää vuosia. Niin kävi ainakin omalla kohdallani. Parin viime vuoden aikana olen kuitenkin löytänyt itseni, oman tapani olla äiti ja kiittänyt joka päivä elämää siitä, että se toi eteeni vanhemmuuden. Nykyään lasken parhaiksi puolikseni jopa äidillisyyden ja voin sanoa rakastavani lapsia. Kliseisesti, yllätysraskaus oli parasta, mitä elämälleni on koskaan tapahtunut. Sainhan paitsi maailman ihanimman ja rakkaimman pojan, muutuin myös aivan eri ihmiseksi. Äidiksi. Poikani on suurin opettajani ja tieni hyvään elämään. Löytyyköhän blogini lukijoista kenties muitakin yllätysäitejä?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


1 Comment
  • Avatar
    Minttu MAMI GO GO
    Posted at 22:05h, 13 helmikuun Vastaa

    Pakko vaan kommentoida nopeasti, että vau miten ihanat ja tunnelmalliset kuvat!

Post A Comment