Never say never – hiustenpidennykset

 

Kuinkakohan monta kertaa olen vannonut, etten kyllä enää koskaan ikinä laita pidennyksiä? Päässäni on ollut luultavasti joka ikinen pidennyksen muoto ja olen saanut niiden avulla kasvatettua omia hiuksiani, mutta niin myös kolikon kokoiset kaljut päänahkaankin. No, lähtökohtaisesti suurimmat vahingot hiuksiini ovat syntyneet kuitenkin vääristä hoitotuotteista, jatkuvasta värjäämisestä ja vaalennuksista. Kun pidennyksen sanotaan ohentavan tukkaa, se johtuu yleensä kuitenkin siitä, että oma hius tuntuu luonnollisesti todella paljon ohuemmalta kuin tukka pidennyksen kanssa. Toiseksi, omaa hiusta joudutaan usein ohentamaan pidennyshiuksen kanssa, eli latva rikotaan kun hiuksen halutaan sulautuvan paremmin pidennyksen joukkoon. Hiusten kerrostaminen kun on myrkkyä paksulle tasapaksulle tukalle. Silti sitä tuntuu tekevän lähes jokainen kampaaja, miksiköhän? Toki myös huonosti laitettu pidennys ja vuosien pidennyskierre kuluttavat ja katkovat omaa hiusta. Pidennyshiusta ei saisi koskaan pitää liian pitkään, sillä pidennys kerää kaiken irtoavan hiuksen ja sen paino kasvaa. Lopulta omat hiukset eivät jaksa kannatella tätä painoa ja alkavat katkeilla. Omista hiuksista kannattaa pitää siis pidennysten käyttöaikana erityisen hyvää huolta.

   

 

No, pyörsin puheeni ja lähdin kokeilemaan rakkaan kampaajaystäväni ehdotuksesta pidennyksiä vuosien jälkeen. Täydellisen vaalennusoperaation takia omia hiuksiani lyhennettiin sen verran paljon, että olen kaivannut oikein kunnon pitkää tukkaa. Sellaista, mikä minulla oli vielä silloin, kun hiukseni olivat mustat. Omat hiukseni ovat onneksi paksut ja tuuheat, mutta halusin lisää pituutta. Klipsipidennyksiä olen käyttänyt toisinaan juhlissa ja siitä olen tykännytkin. Klipsien kihartaminen on kuitenkin hankalaa, eivätkä klipsit sulaudu omiin hiuksiin luonnollisestikaan yhtä hyvin kuin tasaisesti koko päähän laitettu pidennys. En halua enää teippejä enkä liimoja hiuksiini, joten vaihtoehtoja ovat vain magot, microringit sekä ompelupidennys. Olen aina liputtanut ompelupidennyksen puolesta, mutta toki paksu hiusnauha tuntuu aina vähän hankalalta. Päädyttiin kokeilemaan lopulta microringejä, ne ovat hellävaraisia eikä omaan hiukseen kiinnitetä mitään muuta kuin silikonirengas, joka pitää pidennystupsun paikoillaan.

 

 

Hiukset ovat nyt todella pitkät, mutta halusimme jättää nämä tarkoituksella ensimmäisellä kerralla tällaisiksi. Latva kun kärsii jokatapauksessa, joten noston yhteydessä leikataan sitä hieman eikä pituus sitten kärsi samalla tavalla, kuin jos leikkauksen olisi aloittanut heti. Ensimmäinen yö oli vähän hankala, mutta sen jälkeen pidennyksiä ei tunne juuri ollenkaan, mitä nyt tietysti hiusta on enemmän kuin ennen. Ihanat pitkät kutrit saavat ilostuttaa elämääni nyt niin kauan, kunnes pidennyshiusten kunto tulee tiensä päähän. Siellä alla se oma saa kasvaa ja uskon, että se on jo oikein hyvän mittainen kun näistä lopullisesti hankkiudun eroon. En halua jatkuvaa pidennyskierrettä ja nostojen yhteydessä olenkin varmasti hetken aikaa ilman pidennyksiä, että päänahka saa hengähtää. Överipitkä tukka on kivaa vaihtelua, mutta tavoitteena on kuitenkin täysin pidennysvapaa elämä kuitenkin pitkän ja paksun tukan kanssa. Sitä kohti matkatessa hiustenpidennykset ovat kuitenkin ihana apu. Ja hei, nämä päässä muuttuu kyllä hetkessä nuoremmaksi. Jos omat hiukseni olisivat ohuet tai eivät syystä tai toisesta kasvaisi, turvautuisin luultavasti aina pidennyksiin. Nyt fiilistelen tätä vaihetta, tavoitteenani kuitenkin kasvattaa omaa tukkaa niin ettei pidennystä tarvita ja yritän pitää tästä mahdollisimman hyvää huolta.

 

Näissä kuvissa pidennyshiukseni eivät missään nimessä ole parhaimmillaan. Olen nimittäin vain pesun jälkeen antanut niiden kuivua vapaasti enkä ole suoristanut enkä kihartanut hiusta. Tällainen se siis on ”luonnontilassa” ja siksi halusin laittaa postaukseen juuri nämä kuvat. Vähän pörröinen, lievästi taipuisa ja silti kovin hyvin omaan tukkaan sulautuva.

 

 

Mikäli pidennys ei kuitenkaan ole sinun juttusi ja toivot omien hiustesi kasvavan pian, apua oman tukan kasvatukseen olen saanut Sugarbearhairin Hair Vitamin -hiusvitamiineista ja Women’s Multi -monivitamiinista. Vaikka pidennys onkin nyt päässäni, jatkoin niiden syömistä niin kauan, kunnes suositeltu 3 kuukauden ”kuuri” oli ohi. Sitten muutaman kuukauden breikki ja taas sama setti. Sugarbearhairit ovat saaneet kritiikkiä korkeasta hinnastaan, apteekissa kun myydään samaa biotiinia paljon edullisemmin. Itse kuitenkin tulen ottaneeksi nuo herkulliset nallevitamiinit joka päivä siksi, että muistan ne paljon paremmin ja kauniita purkkeja on kivempi pitää esillä. Ja ne maistuvat taivaallisen hyvältä. Ensin en huomannut hiuksissani mitään eroa, mutta nyt kun kolmen kuukauden kuuri on ohi, omat hiukseni ovat kasvaneet reippaasti. Toki biotiinia suositellaankin syötäväksi 3 kuukauden ajan, ennen kuin varsinaiset tulokset näkyvät. Mulla ainakin meni just niin.

 

 

Ehkä nyt sitten pidennyshiusten alla oma tukka vahvistuu ja kasvaa kuin huomaamatta, ainakin viime värjäyksen jälkeen se on kasvanut jo ihan hulluna. Jännää nähdä mitä tapahtuu, kun ensimmäisen kerran otan hiustenpidennykset pois. Onko siellä muuten muita identiteetiltään selvästi pitkätukkaisia? En osaisi enää koskaan kuvitella leikkaavani polkkatukkaa, vaikka sellainen LOB mulla joskus olikin. Pitkän tukan kanssa olen kuitenkin eniten oma itseni <3

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


1 Comment
  • Soraja.svarts
    Posted at 14:28h, 21 huhtikuun Vastaa

    Mulla ois omat hiukset paljon maksais laitto ommel teillä

Post A Comment