Hävettää

 

Olen korviani myöten täynnä koko koronavirusta, mutta halusin kirjoittaa siitä nyt kuitenkin. Olen saanut niin monia viestejä ystäviltäni ja seuraajiltani, pääsemmekö kotiin täältä. Meidän pitäisi tulla maanantaina ja nyt ainakin näyttää siltä, että pääsemme vielä viimeisellä suoralla Losin lennolla kotiin. Tai no, pääsemme ja pääsemme. Täällä korona ei onneksi juurikaan näy ja elämä on ihanan normaalia verrattuna Suomen järjettömyyteen. Pystyisimme toki jäädä ja palata vasta kuun lopussa takaisin Heathrow’n kautta, mutta tullaan nyt kuitenkin suoralla lennolla kotiin.

 

 

Ymmärrän hyvin, että kyseessä on todella poikkeuksellinen tilanne. Ymmärrän hyvin, että huoli terveydestä on nyt todellinen. Ymmärrän hyvin, että tulevaisuus tuntuu pelottavalta. Mutta samalla hävettää niin järjettömästi ihmisten puolesta. Korona on saanut aikaan käsittämättömän joukkohysterian. Ihmiset ovat aivan sekaisin. Viranomaisten ohjeita noudatetaan niin kauan, kuin ne ovat itselle mukavia. Kuinka monta iloista läppäripäivitystä hashtagilla #etätyöt olet  nähnyt somessa viime päivinä? Mä ainakin todella monta. Etätöitä kotona fiilistellään somen täydeltä, samalla pakataan kassia viikonloppureissulle laskettelutapahtumaan. Ristiriitaista, eikö?

 

Saati sitten tämä kaikkein järkyttävin osa. Eikö hamstraajia hävetä se oma käyttäytyminen? Kaupat ovat tyhjiä, oksettaa nähdäkin kuvia niistä hyllyistä ja pakastealtaista. Vanhukset lähtevät tyhjin käsin takaisin taksiin kun terveet hyväkuntoiset aikuiset pakkaavat vieressä autoon 20 säkkiä vessapaperia ja pastaa. Toivon kovasti, että jokainen hamstraaja tuntee nyt piston sydämessään. On ok varata kotiin ruokaa sille ajalle jos sattuukin sairastumaan. Ei joudu sitten lähtemään sairaana sinne kauppaan. Missään ruokakauppoja ei ole kuitenkaan suljettu ja pääkaupunkiseudulla ruoan ja muut ostokset voi tilata myös kotiin. Ja jos on siinä oikeassa karanteenissa, hätä varmasti keksii keinon (=ihmisen joka voi käydä puolestasi kaupassa).

 

Ajattele sitä liikuntarajoitteista tai sitä vanhusta, jonka viikon suurin saavutus on ylipäätään päästä sinne kauppaan. Mä en edes kehtaisi mennä nyt ostamaan sitä vessapaperia jos se sattuisi olemaan loppu. Sairasta Suomi, sairasta. Haluan kirjoittaa vielä positiivisia ajatuksia tähän koronatilanteeseen liittyen, mutta tähän kirjoitukseen ne eivät nyt mahdu. Mihin on hävinnyt järki, inhimillisyys ja auttamisen halu? Tällaisessa poikkeustilanteessa olisi niin tärkeää puhaltaa yhteen hiileen ja nimenomaan auttaa heitä, joita korona oikeasti voi koskettaa ja rajusti. Itse toivon pääseväni töihin ja toivon että sinne pääsee joka ikinen meistä. Taloudelle korona on valtava kriisi ja konkurssien määrät tulevat luultavasti nousemaan rajusti tulevien kuukausien aikana. Tsemppiä täältä Suomi ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


23 Comments
  • Iina
    Posted at 22:20h, 13 maaliskuun Vastaa

    Etpä olisi voinut paremmin kirjoittaa! Oon niin samoilla linjoilla sun kans. Aivan uskomatonta mikä meininki ihmisillä on. Justjoo. Kyllä ei voinut muuta kun nauraa näkyvästi näille hamstraajille kaupassa törmätessä 😅

  • Kaisa
    Posted at 08:19h, 14 maaliskuun Vastaa

    Kun luin otsikon ajattelin että olit tullut järkiisi ja sinua hävettää oma matkustaminen ja piittaamattomuus riskiryhmään kuuluvista ihmisistä. Minua nyt todellakin hävettää sinun puolesta. Muistathan kotona olla karanteenissa kaksi viikkoa kuten nyt suositellaan. Ja sillon ei todellakaan käydä edes siinä lähikaupassa.

    • mirvaannamarian
      Posted at 08:43h, 14 maaliskuun Vastaa

      Kerro kuule ihmeessä miksi sua hävettää mun puolesta? 🙂 Kärkäs kommenttisi taitaa kertoa omasta hamstraamisestasi? En todellakaan tänne lähtiessä tiennyt koko koronan olevan näin iso juttu ja saa nähdä pääseekö Yhdysvalloista edes pois nyt.

      Yhdysvalloista palaaville ei ainakaan vielä suositeltu karanteenia, tiedustelin asiaa viimeksi tänään ja karanteenia suositellaan Euroopasta, Kiinasta, Iranista ja Etelä-Koreasta palaaville matkustajille. Mutta tilanne elää ja elän sen mukaan. Koska olen nyt ollut hieman huonovointinen täällä, käyn ihan omakustanteisesti testaamassa koronan mikäli infektiolääkärit katsovat sen olevan tarpeellista Suomeen palattuani.

      Tottakai käyttäydyn tilanteen vaatimalla tavalla. Harmi kun hamstraajat ovat tyhjentäneet mun lähikaupat niin joudun sitten käskyttämään kaupassa puolestani asioivat paljon kauemmas ostoksille.

  • Marjaana
    Posted at 08:44h, 14 maaliskuun Vastaa

    Aika ylimielinen postaus.

    • mirvaannamarian
      Posted at 08:58h, 14 maaliskuun Vastaa

      Kuulisin mielelläni perustelut miksi ajattelet näin? 🙂

  • Kaisa
    Posted at 09:00h, 14 maaliskuun Vastaa

    Eilen oli jo thl:n suositus että kaikki ulkomailta palaavat karanteeniin kahdeksi viikoksi. Enää ei eritellä maita. Itse olen käynyt tällä viikolla koronatestissä ja olen nyt karanteenissa siihen asti että saan tuloksen. Ja harmi kyllä en kerennyt hamstraamaan, aika ankeat on nyt eväät. Vessapaperia sentään on. Hävettää kun tuntuu että et ymmärrä mistä on kyse. Ei ole kyse sinusta tai minusta, vaan siitä että tautia tulee hidastaa jotta meidän terveydenhuolto selviää tilanteesta.

    Olen seurannut blogiasi silloin tällöin, lähinnä ihanien kuvien takia. Tämä ei ollut ensimmäinen postaus jolloin koen myötähäpeää. Kovin minäkeskeisiä ovat sinun jutut ainakin mitä matkusteluun tulee. Koet huolta ilmastonmuutoksesta mutta kuitenkin tunnut kokevan että juuri sinun on ok matkustaa koska lapsikin nauttii ja oppii paremmin kun näkee uhanalaisia eläimiä livenä.

    Hyvää jatkoa sinulle kuitenkin, ja toivottavasti et sairastu.

    • mirvaannamarian
      Posted at 09:09h, 14 maaliskuun Vastaa

      Kysyin asiasta tänään (itseni ja lapseni puolesta) ja sain tällaisen vastauksen, että Yhdysvalloista ei ainakaan vielä tarvitse jäädä jos on oireeton.

      Tottakai hidastan taudin etenemistä, en ole menossa ihmisjoukkoihin, desinfioin ja pesen käsiä, vältän kontakteja kaikin tavoin enkä hoida kuin pakolliset kauppareissut. Kuten tähänkin asti. Päiväkodit pysyvät auki asiantuntijoiden suosituksesta ja niin kauan aion lapseni sinne viedä, kun se heidän puoleltaan on ok. Niin ja perun tietysti tulevat matkani mikäli tilanne jatkuu vielä ensi kuussa.

      Matkustamiseni herättää niin paljon kritiikkiä etten lähde sitä enää yksittäin perustelemaan. Ollaan nyt kaikki edes hieman iloisia tästä koronan ainoasta hyvästä puolesta – päästöjen vähentymisestä.

  • Jonna
    Posted at 09:12h, 14 maaliskuun Vastaa

    Ymmärräthän, että ne hamstraajat siellä kaupoisssa ostavat niitä tuotteita myös läheisilleen. Niille riskiryhmään kuuluville ja iäkkäille, jotka tällä hetkellä eivät kauppaan uskalla mennä. Tai niille, jotka ovat jo karanteenissa. Ne hamstraajat jättivät ehkä ulkomaanmatkansa väliin ja jäivät Suomeen auttamaan läheisiään. Sinä päätit lähteä matkallesi, mutta koetko olevasi nyt oikea ihminen sieltä kaukaa arvostelemaan hamstraajia?

    • mirvaannamarian
      Posted at 09:24h, 14 maaliskuun Vastaa

      Olisipa se noin, mutta ihan itselleen ostivat. On aivan sairasta miten somessa jaetaan videoita vessapaperivarastoista kotona ja jopa revitään sitä paperia silpuksi kun sitä nyt sattuu olemaan kun on sen 20 kärryllistä sitä kaupasta hakenut. Kuvottavaa!

      Ja ihan kauheeta että näin moni ymmärtää tän postauksen tarkoituksen aivan väärin 🙁

      Tänne lähtiessäni ei kukaan tiennyt millainen koronapaniikki Suomessa tulee olemaan.

    • Anna
      Posted at 10:38h, 14 maaliskuun Vastaa

      HS:n mukaan (12.3.2020) hallitus suosittelee kaikkia ulkomailta palaavia jäämään kahdeksi viikoksi pois töistä, koulusta ja päiväkodista. Tästä syystä myös oma, pian 75 vuotta täyttävä äitini on joutumassa mitä todennäköisimmin jäämään kotiin palattuaan Suomeen, ja ei tulisi mieleenkään olla auttamatta häntä tässä tilanteessa – ja se tarkoittaa sitä, että olen lähdössä kauppaan ostamaan hänelle ruokatarpeet (ja ne kuuluisat vessapaperit 😀 ) kahdeksi viikoksi silläkin uhalla, että joku siellä katsoisi pahasti. Suomen ikärakenteen huomioiden moni muukin ”hamstraaja” on ostoksilla varmasti myös perussairaan tai iäkkään läheisensä puolesta. Pidän tästä blogista paljon, mutta tätä postausta ei ollut kiva lukea. Olisin toivonut ymmärrystä myös sitä kohtaan, että tällainen tilanne on Suomessa suurelle osalle täysin uusi, ja tietynlainen varautuminen myös auttaa lievittämään epätietoisuudesta johtuvaa ahdistusta. En koe sitä myöskään asiaksi, mitä pitäisi hävetä.

      Toisena tärkeänä pointtina taustalla on mielestäni tietynlainen ristiriitaisuus uutisoinnissa. Ensin ei ole mitään pelättävää, seuraavana päivänä ohjataan kahden viikon etätyöjaksoille, kouluja suljetaan, maat sulkevat rajojaan, Italan terveydenhuoltojärjestelmä on romahtamispisteessä – fakta on se, tulevan ennustaminen on tällä hetkellä mahdotonta, ja tilanne elää jatkuvasti. Mulla ei tulisi mieleenkään syyllistää ketään siitä, että haluaa käydä hakemassa kaupasta tarpeita selvitäkseen tarvittaessa kotosalla muutaman viikon, käytiin kaupassa sitten itsensä, perheensä tai omien isovanhempiensa puolesta. Ylilyöntejä sattuu varmasti, mutta se on musta myös ihan inhimillistä. Enkä itse näkisi, että meiltä Suomesta oikeasti ruoka pääsee loppumaan, vaikka hyllyt ovatkin jossain olleet hetkellisesti tyhjillään.

      Omat pelkoni kohdstuvat tällä hetkellä ehdottomasti riskiryhmiin, joihin omat vanhempani kuuluvat, itseni puolesta en virusta niinkään pelkää. Mun mielestä kaikkien olisi kuitenkin tärkää toimia ohjeistusten mukaan, jottei terveydenhuoltojärjestelmä kuormitu yhtään ylimääräistä, ja voidaan suojella juurikin heitä, joille virus on vaarallisin. Toivottavasti tämäkin myräkkä pian laantuu.

  • H
    Posted at 11:35h, 14 maaliskuun Vastaa

    Aihe kuumentaa tunteita ihan odotetusti. Lehdistö on tehnyt tehtävänsä, mutta pelon alkuperän etsiminen ei poista sitä tosiasiaa, että moni nyt oikeasti pelkää. Joku läheistensä puolesta, joku itsensä puolesta, joku yleisen ilmapiirin johdosta ja joku synkäksi maalatun tulevaisuuden vuoksi. Osa hamstraajista herää nyt ensimmäistä kertaa jo pitkään suositellun kotivaran perustamiseen. Tämähän tarkoittaa kolmen vuorokauden ruokia ja esim. viisihenkisessä perheessä se täyttää kyllä yhdet markettikärryt kukkuroilleen. Ihmiset eivät ole tottuneet pitämään ruokavarastoja ja nyt kun kaikki siihen yhtä aikaa ryhtyvät, tyhjentäähän se hyllyt nopeasti. Onni on se, että ruoka ei näillä näkymin silti lopu, vaikka joidenkin tuotteiden kohdalla voi olla hieman hitautta toimituksissa. Ei hätää siis. Lisäksi isot ostokset vähentävät kaupassa ramppaamisen tarvetta, mikä on hyvä asia ylimääräisten kontaktien välttämiseksi.

    Ne, jotka oikeasti hamstraavat kärrytolkulla, ovat uskoakseni niitä, joita pelko on oikeasti kouraissut. Eihän järjellä ajatellen ruoka tai vessapaperi paranna, mutta se tuo alitajuista hallinnan tunnetta epäselvässä tilanteessa. Ja kun hyllyt tyhjenevät, tulee muillekin sellainen tunne, että nyt täytyy turvata omakin selusta, vaikka mitään järkiperustetta asialle ei olisikaan. Itse näin kaupassa myös niitä vanhuksia hamstraamassa ja suon sen heille (ja muille pelokkaille) kyllä ihan täydestä sydämestäni, jos se tuo hieman levollisuutta. Meille muillekin kyllä ruokaa ja vessapaperia tulee riittämään.

    Omalla kohdallamme hamstrasimme niin paljon, että selviämme pitkälle ensi viikkoon ilman ylimääräisiä kauppareissuja. Perheessä on abiturientti, jonka toivoisimme säilyvän terveenä edes vielä ensi viikon. Läheisiimme kuuluu myös muutamia riskiryhmässä olevia, joiden puolesta olemme luvanneet käydä kaupassa, mikäli heitä itseään alkaa asia arveluttamaan.

    Toivottavasti pääsette sujuvasti kotiin ja pysytte terveinä. Aivan ihania kuvia taas reissultanne!

  • Emilia
    Posted at 12:50h, 14 maaliskuun Vastaa

    Jos sinun instassa on nuoria terveitä aikuisia ostamassa vessapaperia kaapit täyteen, en yleistäisi täällä blogissa koko kansaa postauksella ”häpeä suomi”. Häpeä sinun instakaverit, lopeta heidän seuraaminen. Kuulun itse riskiryhmään ja lähipiirissäni on autoimmuunisairaita sekä syöpää sairastava. Kuulostaa itkuvirreltä, mutta se on totuus. Kierrän ruokakaupat juuri nyt kaukaa, joten mieheni kävi hamstraamassa meille pakasteruokaa ja lastenruokapurkkeja koska hampaaton lapseni syö vielä soseita. Samalla hän osti ruokaa myös äidilleen varastoon, jolle virus voi tehdä suurtakin hallaa. Ja kyllä, myös sitä paskapaperia. Tuskin kukaan pelkää kuolevansa nälkään, mutta melko moni tuttu ja tutuntuttu välttää ylimääräisiä kauppareissuja ja ostaa kerralla kaapit täyteen sapuskaa – mitä nyt lapsiperheissä yleensäkin tehdään. Ruokakauppa-kotiin-ovelle palvelu pelittää, niinkuin sanoit, pk-seudulla, mutta suomessa voi olla myös kolkkia, joissa pitää itse kävellä ruokaostoksille. Ihmeellinen postaus tällaisina aikoina ULKOMAILTA, vaikka uskon, että tarkoitit varmasti hyvää!

  • Minttu*
    Posted at 16:51h, 14 maaliskuun Vastaa

    Olen niin samaa mieltä; ihmisten minäminä-asenne korostuu nyt ja olen todella pettynyt siihe n 🙁 Meidän kaupungissa ei vielä yhtään todettua tapausta ja silti hyllyt huutavat tyhjyyttään 🙁

  • H
    Posted at 17:26h, 14 maaliskuun Vastaa

    Sen verran vielä ennakkovaroituksena ruuan kotiintoimituspalvelusta, että sitä ei myöskään kannata jättää viime tippaan. Täällä suurehkon kaupungin Prismassa seuraava vapaa toimitusaika on ensi viikon torstai ja mikäli henkilökuntaa jää sairaslomalle, hidastuvat toimitukset edelleen.

    Mutta samaa mieltä Emilian kanssa, että itse postauksen tarkoitus oli varmasti hyvä, vaikka sen sanat on ehkä tulkittavissa väärin. Itse en ole somessa kuvatunlaista käytöstä nähnyt, mutta jos näin on, niin pahaltahan se tuntuu. Kaikilla meillä on eri tilanteet; tervettä ei voi verrata sairaaseen, Helsingin keskustassa asuvaa ei voi verrata maaseudulla asuvaan, nuorta ei voi verrata vanhaan, ystävien ympäröimää ei voi verrata yksinäiseen eikä varakasta ei voi verrata köyhään (se kauppakassin toimitusmaksu voi oikeasti olla monelle ylivoimainen lisä normaalien ostosten lisäksi).

    Mielipiteitä on ihan ok jakaa ja myöskin oman mielen muuttaminen on ok. Ollaan armollisia toisillemme <3

  • Sara
    Posted at 17:58h, 14 maaliskuun Vastaa

    Se on ihan varma että suurinosa jotka julistavat ostavansa jollekkin toiselle kärrykaupalla sitä ruokaa niin ei todellakaan oikeasti niin tee. Kyllä se tulee suurella osin ihan omaan käyttöön ja sitä käytöstä todellakin sietää hävetä! Se että jengi lappaa kärryyn parin kk ruuat ei ole mitään muuta kuin puhdasta itsekkyyttä. Ja nämä jotka hamstraa vauvojen korvikemaitoja enemmän kuin yli tarpeen sietää hävetä vielä vähän enemmän.

    Vaikka kuinka on autoimmuunisairautta lähipiirissä ja muuta niin silti ei toimita noin. Se tekee vaan lisäongelmia kun kaupoissa on tavarat loppu ja hyllyt huutaa tyhjyyttään. Viikon ruoka varastolla tässä vaiheessa ainakin pärjää ihan loistavasti. Miten kenenkään omatunto ei soimaa että lastenkin ruokia ostetaan kilokaupalla ihan vaan kaikenvaralta ettei vaan siltä omalta muksulta ole mistään puutetta. Varsinkin tilanteessa jossa ei vielä ole hätätila.

    Ihmiseltä tuntuu karkaavan suhteellisuudentaju kun kyseessä on oma itsensä /perhe. Nyt jos koskaan pitää ajatella niitä muitakin ihmisiä eikä vain sen osalta ettei tartte itse nokkaansa ulos laittaa. Ruoka on elinehto kaikille ja sitä kuuluu riittää ihan kaikille. Kukaan perhe ei tartte 10 kg jauhelihaa muiden lihojen ja kalojen lisäksi pakkaseen odottamaan jos sattuukin käymään niin ettei pääse itse kauppaan.

    Se toisten ajattelu pitää ulottua myös sinne kaupassa käyntiin.

    • mirvaannamarian
      Posted at 18:09h, 14 maaliskuun Vastaa

      Kiitos tästä, ihanaa että ymmärsit oikein pointtini ❤️

  • Miima
    Posted at 09:33h, 15 maaliskuun Vastaa

    Mirva, sinun kuuluisi hävetä. Ei ”Suomen kansan”. Ihmisten yletön matkustelu, jota sinunkin blogisi on täynnä, on aiheuttanut viruksen nopean leviämisen maapallolla. Sen lisäksi, että jatkuva lentely on maapallon tuho, on se nyt aiheuttanut suuren terveysuhkan monelle. Vaikka et lähtiessäsi tiennyt ,että mihin tilanne tulee etenemään, niin olisiko nyt viimeistään jälkiviisaana aika tarkastella omaa toimintaa ja asenteita vähän tarkemmin? Miten kehtaat syyllistää ihmisiä, jotka ehkä pelkäävät oman ja läheistensä hengen puolesta ja samalla istuskelet itse maapallon toisella puolella lomamatkalla??

  • rosanna
    Posted at 16:24h, 15 maaliskuun Vastaa

    Nyt oli kyllä niin itsekäs teksti. Vaikutat olevan täysin sokea omalle toiminnallesi. Tällä suorituksella pääsit näköjään jo vauva.fi-sivullekin, jossa suurin osa näyttää olevan ihan samaa mieltä.

    • mirvaannamarian
      Posted at 18:58h, 15 maaliskuun Vastaa

      Kerro kuule ihmeessä millä perusteella itsekäs? Ja sokea mille toiminnalle? Sun mielestä on ilmeisesti hyvä että ihmiset hamstraa kaupat tyhjiksi niiltä, jotka eivät sinne syystä tai toisesta silloin torstaina tai perjantaina päässeet. Mun ystävän moniallerginen lapsi joutuu turvautua sopimattomaan korvikemaitoon koska apteekit on hamstrattu tyhjäksi ainoasta sopivasta valmisteesta. Mun isoäidit jäi ilman sitä helv.. vessapaperia kun terveet aikuiset tappelivat viimeisistä paketeista niin että vartijat tulivat väliin.

      Ja mun pitäis hävetä?

      Hienoa, vauva.fi kun on täynnä asiallista kritiikkiä ja rakentavaa keskustelua 😄

  • Talvikki 53
    Posted at 20:27h, 15 maaliskuun Vastaa

    Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Nyt vaan vähän pahaa tekee että joku siellä jossain osaa ratkaista ja tietää miten toimia. Ehkä tuo hävettää oli vähän liikaa. Hävetään me kaikki omasta puolesta ei sun Mirva tarvi.

  • rosanna
    Posted at 23:52h, 15 maaliskuun Vastaa

    Sinä et voi varsinkaan USA:sta käsin tietää minkä takia ja mihin tarkoituksiin ihmiset hamstraa tavaroita. Moni on ostanut viime päivien aikana sekä itsellen että nimenomaan riskiryhmiin kuuluville sukulaisilleen viikon tai jopa kahden tarpeet kerralla, jottei kenenkään tarvitsisi käydä ruuhkaisessa kaupassa yhtään ylimääräistä kertaa ja altistua tartunnoille. Tämä on ainoastaan fiksua toimintaa. Tyhmää olisi ravata täydessä kaupassa joka päivä, kun nyt juuri pitäisi välttää jokaista sosiaalista kontaktia. Ja kyllä, itsekin hamstraisin korviketta, jos mun allergisella vauvalla olisi sille tarve ja apteekissa sanottaisiin, että sen saatavuutta ei voida lähiaikoina taata. Ikävää ystävällesi, mutta tästä et kyllä voi syyttää ketään, joka on ostanut ylimääräisen paketin omalle vauvalleen sen pelossa, että korvike loppuu. Tämä on täysin inhimillistä toimintaa ja näin toimisi varmasti jokainen pienen vauvan vanhempi.

    Sinä tuot blogissasi näkyvästi esille sellaista elämäntapaa, joka eniten edesauttaa kaikenlaisten virusten leviämistä: yletöntä matkustelua ilman mitään oikeaa tarvetta. Eikä siinä mitään, se ei ole laissa kielletty. Mutta kun siihen yhdistää ylenkatsovan asenteen sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka todennäköisesti yrittävät vain suojata omaa ja läheistensä terveyttä, niin lopputulos on se, että sinusta välittyy kuva ylimielisenä ja todellisuudesta vieraantuneena henkilönä. En tiedä pitääkö tuo kuva todellisuudessa paikkansa, Jos ei, niin ehkä korjaat käsityksen seuraavassa postauksessasi.

  • Mä vaan
    Posted at 11:07h, 17 maaliskuun Vastaa

    Amerikkalaiset jonottaa nyt aseita! Onneks meillä vaan vessapaperia.

  • Eksynyt lukija
    Posted at 03:07h, 18 maaliskuun Vastaa

    Olet varmaan jo palannut Suomeen ja seurannut Suomen päättäjien asettamia rajoituksia kansakunnan poikkeustilan vuoksi.

    Yksi yksikertainen teko influencerina eli sosiaalisen median vaikuttajana voisi olla yksinkertaisesti poistaa postauksesi. Mikään vastine tai korjausliike tuskin saisi tilannetta näyttämään sinun näkökulmastasi paremmalta.
    Vaikuttajana, jonka roolin otat, (haluatpa sitä tai et) kirjoittamalla julkista blogia, olet vastuussa siitä mitä julkaiset.

    Kukaan ei tuomitse tietämättömyyttä.

    Sen sijaan myötähäpeää aiheuttaa se, että julkisessa keskustelussa täällä palstallasi puolustat asennettasi, jonka itsekin jo tässä vaiheessa tiedät olleen väärän.

    Sinun ei tarvitse julkaista tätä komnenttia. Tämä on viesti minulta, satunnaiselta blogiisi eksyneeltä täti-lukijalta sinulle.

    Aikuisena. Vastuuntuntoisena ihmisenä. Kansalaisena, jota lukemattomat seuraavat. Vaikuttajana.
    Niin, ihmisenä.
    Voit sen tehdä. Et vain pelastaaksesi kasvojasi, vaan ihan vaan siksi, että postauksesi voisi olla harhaanjohtava jollekin nuoremmalle (ja kypsymättömälle) lukijalle.

    Tyhmä ei ole se, joka tietämättömyttään mokaa.
    Tyhmä on se, joka ei sitä mokaa myönnä ja siitä opi.
    Kaikkea hyvää sinulle elämääsi ja terveyttä ja kivoja ideoita ja viihtymistä karanteeniin.

    Ja vielä tarkennus: kirjoitan tämän hyvässä hengessä, en vihaisena, en halveksien. Ihan vaan auttaakseni sinua kun tähän postaukseen ja keskusteluun törmäsin. Siispä ota tai jätä, päätös on sinun. 🧡

    Terveisin, Eksynyt lukijasi

Post A Comment