Uusi päivä

 

Jo monena aamuna olen herännyt ennen kukonlaulua. Kukonlauluakin ärsyttävämpi ääni on muuten se aamuyön sikeän unen katkaiseva chihuahuan pyyntö päästä ulos. Wwwuf, fiii-wiii-fii, wuff… Silmät sikkurassa olen komentanut olemaan hiljaa, nukutaan vielä. Ensin kävin mielessäni läpi kaikki kauhuskenaarioni sairauksista ja oireista, jotka herättävät normaalisti aivan sikeästi nukkuvat koirat keskellä aamuyötä, mutta muutaman unisen aamun jälkeen tajusin sen olevan yksinkertaisesti vain tämä valo. Uusi päivä alkaa tähän aikaan vuodesta aikaisin. Ehkä chihuahuan sisäinen kello on rikki, se luulee, että nyt herätään. Kaamosaikana niitä ei saa ulos millään.

 

 

Koirat pääsevät ulos kun olemme jatkaneet ensin katkonaista aamuyön unta siihen asti, että kello soi. Lähes poikkeuksetta herään aina kymmenen minuuttia ennen kellonsoittoa, omassa sisäisessä kellossani ei taida olla ainakaan vielä vikaa. Siitä alkaa oma aika. Sängyssä makaaminen on turhauttavinta mitä tiedän, siis niin kauan kun ei nuku. Aamurutiinit aloitan tekemällä ärsyttävimmät hommat pois – kasvopesu, hampaiden pesu, hiustenlaitto ja kevyt meikki. Käyn joka aamu vaa’alla, sillä haluan olla elävä todiste siitä, kuinka kilojen heitto painossa on todellakin mahdollista ihan viikon sisällä. Vasta nyt tuntuu todella alkavan uusi päivä. Jos teen töitä kotona, puen yöpuvun tai kylpytakin. Jos menen toimistolle, vaihdan vaatteita yleensä ainakin pariin kertaan. Fiilispukeutuja.

 

Vihermehu aloittaa päivän, samalla tippuu kahvi. Kahvin tippuminen on muuten sanonta, mikä kuulostaa hassulta, samalla käytän sitä kuitenkin itse päivittäin. Kahvin tippumiseen liittyy mielikuva vaaleanpunaisen Moccamasterin äänestä, tummapaahtoisen kahvin tuoksusta ja täydellisesti isoon kuppiin sekoittuvasta kauramaidosta. Aamiaiseni on lähes aina samanlainen. Puurosta ja kananmunista en luovu luultavasti ikinä. Yritän muuten aina aamuisin lukea edes pari sivua kirjaa. Joskus tein sitä ihan vain siksi, että halusin sanoa lukevani aamuisin kirjaa. Nyt siitä on tullut tapa. Enkä muuten välttämättä saa toisia kirjoja luetuksi koskaan. Yli verran ruokapöydän viereisen arkun päällä on lojunut pari aamukirjaa. Ehkä vielä joskus saan käännettyä viimeisetkin sivut.

 

 

Ennustan tarotkorteista tulevan päivän kulun, teen taas uuden nopeusennätyksen lapsen herättämisessä, pukeutumisessa, ruokkimisessa ja laittamisessa päiväkotiin. Jään usein tuijottelemaan kahvikuppini kanssa terassille aamuaurinkoa ja kesään valmistautuvaa luontoa. Omenapuun nupullaan olevat kukat muistuttavat vuoden kauneimman vuodenajan olevan luultavasti viikon päästä täällä. Uusi päivä on alkanut. Jos se ei tuntunut tänään hyvältä, huomenna on taas uusi. Kun elämä on yhtä poikkeustilaa, aamut pysyvät. Pidän aamurutiineistani kiinni lujempaa kuin lapsen kädestä tietä ylittäessä. Noudatan rutiinejani oikeastaan kaikkialla, vaikka lähes aina aloitankin päiväni kotona. Toi päivä tullessaan mitä tahansa, siihen on paljon valmiimpi, kun siinä on ollut jotain pysyvää. Wwuf, vihermehu, mokkiksesta tippuva kahvi – ja ne surullisen kuuluisat pari sivua.

 

Aamu tuntuu olevan elämän valoisa tapa muistuttaa, että niin se vaan jatkuu. Jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Tuli mitä tahansa ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


No Comments

Post A Comment