Remonttisuunnitelmia

 

Toivottavasti kotijutut muuten kiinnostavat, sillä niitä tullaan täällä näkemään varmasti jatkossa paljon. Ruokapostauksista nyt puhumattakaan, en vain malttaisi odottaa meidän uutta keittiötä. Siitä tulee varmasti suosikkipaikkani tuossa talossa. Uusi asuinalueemme Kulosaari huokuu historiaa ja miljöö siellä on ihanan kodikas ja tunnelmallinen. Vähän jenkkiläistyylinenkin? Talo on tosiaan ihan vastikään remontoitu myyntiä varten eikä siellä ole sen jälkeen asuttu. Myyjä päätti jättää keittiön ostajalle, eli sitä ei tehty lainkaan remontin yhteydessä vaan vanha keittiö purettiin pois ja me saamme suunnitella siihen juuri meitä miellyttävän keittiön. Remonttisuunnitelmia onkin viime aikoina tehty ahkerasti ja päätimme toteuttaa ennen muuttoa seuraavat jutut..

 

 

KEITTIÖ – luonnollisesti. Teen erikseen postauksen meidän keittiösuunnitelmasta, se tehtiin itseasiassa alle vuorokaudessa sillä keittiön toimitusaika on se pisin. Kun näin luonnokset, materiaalit ja värit, kaikki odotukseni ylittyivät. On ilo tehdä keittiö yhdessä suunnittelijoiden kanssa, jotka jo tietävät, mistä pidämme. Olemme molemmat tykänneet meidän nykyisestä keittiöstä, Scavolinin Exclusivasta, niin paljon, että halusimme samaa sarjaa myös uuteen taloon. Keittiöstä tulee tosin aivan erilainen, aivan eri värinen ja aivan eri mallinen, mutta sama modernia ja antiikkia yhdistävä design säilyy edelleen. Tällä kertaa tosin kultaisilla yksityiskohdilla nykyisen keittiön hopean sijaan.

 

KYLPYHUONEKALUSTEET talossa ei ole tällä hetkellä yhtään kaappia. Ei keittiössä, eteisessä, makuuhuoneissa saati kylpyhuoneissa. Kylpyhuoneista löytyy kyllä uudet altaat, mutta laitamme nyt tässä vaiheessa kaikki kylpyhuonekalusteet uusiksi ja siirrämme altaat odottelemaan jotain toista kohdetta. Kosmetiikkahulluna haluan kylpyhuoneisiin runsaasti säilytystilaa. En pidä esillä olevista purkeista ja purnukoista, joten kaikki saa mennä kauniisti kaappiin piiloon. Kylpyhuoneen ja keittiön ilme tulee olemaan yhtenäinen, joten kalusteiden väri tulee olemaan sama sekä yksityiskohdat kultaa ja tasot samaa ”mudan” sävyistä marmoria kuin keittiössäkin. Peilit tulevat leveällä kehyksellä, himmeällä taustavalolla sekä ekstraa saadaan vielä suloisilla vanhanajan varjostinvalaisimilla jotka tulevat peilien viereen seinälle. Kylpyhuoneiden kaapit saavat vielä ilmettä kauniisti kaartuvista, vanhanaikaista kullanvärisistä pöydänjaloista.

 

LATTIAT osa lattioista, kalanruotoon asetetuista parketeista, vaihdetaan. Pidän kivilattioista ja käytännöllisyyden takia ne ovat varsinkin eteiseen ja keittiöön todella hyvät. Meille tuleekin nyt eteiseen, pukeutumishuoneeseen, keittiöön ja ruokailutilaan vaalea arabescato -marmorilattia isosta 120 x 240 cm laatasta. Tuo iso laattakoko oli itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta kovin kaunis ja näyttävä. Toivottavasti se näyttää myös tulevalla paikallaan yhtä hyvältä kuin liikkeessä.

 

KIPSILISTAT koska seinät ovat tasaiset ja valkoiset, haluamme ne eloon. Pidämme kumpikin jugendtalojen tyylistä, mutta jugend on tällä hetkellä tästä talosta melko kaukana. Siksi haluamme tuoda pelkistettyyn nykytilaan ripauksen klassisuutta ja antiikkia kipsilistoilla. Kattoon ja lattiaan teetetään koristelistat sekä seiniä koristellaan peililistoilla. Kattoon suunnittelin myös vanhan ajan rosetteja, sillä ne sopisivat täydellisesti uusiin huonekaluihin.. Sellaista mahdollisimman överiä ja jenkkiä, onneksi listojen asentajakundit olivat kanssani aivan samoilla linjoilla. Mieluummin överit kuin vajarit ja kipsilistoja ei koskaan voi olla liikaa.

 

 

 

ETEINEN säilytystilaa, tai siis pikemmin paikkaa eteisen säilytystilalle, oli talossa jostain syystä todella vähän. Päätimme heti tehdä keskimmäisen kerroksen pienestä makuuhuoneesta vaatesäilytys- ja pukeutumishuoneen. Nykyinen oviaukko suljetaan ja uusi tehdään siten, että oviaukko avautuu suoraan eteiseen eikä olohuoneeseen. Huone täytetään vaatehuonekalusteilla ihan lattiasta kattoon, haluan säilytystilaa mahdollisimman paljon. Tämä muutostyö tekee keskikerroksen pohjaratkaisusta todella toimivan. Pieni makuuhuone olisi ollut meille täysin turha, joten nyt sille löytyi oikein hyvää käyttöä.

 

VAATESÄILYTYS taloon ei tosiaan ollut laitettu yhtään kaappia, joten vaatesäilytyskin täytyi miettiä alusta asti itse. Makuuhuoneen yhteyteen meille tulee walk-in-closet ja Miksun huoneeseen iso lattiasta kattoon ulottuva kaapisto & laatikot. Se vaikutti niin kivalta ja käytännölliseltä, että kuvaan ja kirjoitan siitä vielä erikseen. Makuuhuoneen ratkaisu vaatii tosiaan yhden seinän ja oven rakentamisen, mutta äkkiähän sellaiset kuulemma tekee. Varmasti, varmasti.. 

 

KUNTOSALI alakertaan, ns. kellarikerrokseen on tehty entisestä varastotilasta huone, joka on helposti muunneltavissa. Myyjä itse ajatteli sitä leffahuoneeksi, mutta koska meillä ei ole sellaiselle käyttöä ja heti näytöllä oven avatessani kiljahdin sen olevan kuin tehty saliksi, siitä tulee nyt meidän kuntosali. Kunhan muu remontti on valmis, etsimme sinne kuntosalilaitteet, salimaton, peilit ja muut oheistarvikkeet. Salijäsenyyttäni en ajatellut irtisanoa, mutta on kiva että kotonakin on mahdollisuus treenata ihan kunnolla jos salille ei syystä tai toisesta pääse. Esimerkiksi juuri korona-aikana oma sali olisi ollut aivan unelmien täyttymys.

 

VIINIHUONE Ajatus viinihuoneesta syntyi, kun talvella pohdimme muuttoa Kaivopuistoon asuntoon, jossa oli vanha kylmiö. Emme koskaan päätyneet asumaan tuohon asuntoon, mutta alustavasti suunnitellessamme kylmiön kohtaloa, saimme ajatuksen viinihuoneesta. Viinihuone on siis nykyaikainen versio viinikellarista lasiseinillä. Ystävämme auttoi ideoinnissa ja tulee nyt auttamaan myös sen toteutuksessa. Alakerran ns. aulatilan yhteyteen rakennetaan siis pieni viinihuone. Muistan vieläkin jostain lapsuudesta miltä viinikellari tuoksuu ja kuinka mielenkiintoista oli kuunnella tarinoita viinin valmistuksesta ja viinitiloista..

 

PIENI WC alimman kerroksen wc menee myös kokonaan uusiksi ja samalla sitä laajennetaan hieman. Sain jonkinlaisen päähänpinttymän vihreästä marmorista ja nyt sitä on etsitty kissojen ja koirien kanssa ympäri pääkaupunkiseutua. Alakerrasta löytyy siis vierashuone, kuntosali, viinihuone ja spa-tilat, joten niiden yhteydessä olevaan pikkuvessaan tulee nyt se vihreä marmonivessani. Sanoin keittiön olevan luultavasti suosikkipaikkani koko talossa, mutta vihreä vessa on varmasti se jota käytän kylpyhuoneista eniten.

 

 

Saa nähdä mitä näistä saadaan valmiiksi ennen muuttoa. Virallisesti muutamme sisään tosiaan jo heinäkuun alussa, mutta kaikki tavarat viedään toistaiseksi varastoon suojaan remontilta. Asumaan taloon pääsee vasta joskus elokuun puolenvälin jälkeen, kunhan keittiö on tullut. Siihen asti on aikaa tehdä eteisen muutostyöt, kylpyhuoneet, vaatesäilytys, lattian vaihdot sekä kipsilistat.. Mielenkiintoinen evakkokesä tulossa. Ei voi kuin toivoa hyviä kelejä, paljon kärsivällisyyttä ja huumorintajua. Jokaiselle remppaajalle ja talonrakentajalle kumarrus ja iso hatunnosto, taas vannon ettei kyllä enää ikinä.. Ensi keväänä vuorossa on sitten terassin laajennus ja olisihan  siellä vielä yksi kokonainen ullakkokerros rakennusoikeutta jos tästä puuhasta sattuisi vaikka tykkäämään. Ei huolta, katsotaan nyt ensin niitä tupaantuliaisia vaikka joskus jouluna?

 

Inspiraatiokuvat: Scavolini Design

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 

 


Tags:
15 Comments
  • Iina
    Posted at 14:46h, 16 kesäkuun Vastaa

    Todellakin kiinnostaa asunnon remonttipostaukset! En malta odottaa :)

    • mirvaannamarian
      Posted at 20:55h, 16 kesäkuun Vastaa

      Jee kiva! Niitä on tulossa paaaaljon :)

  • Nennu
    Posted at 22:32h, 16 kesäkuun Vastaa

    Innolla odotan remppajuttuja 🤩 Mä rakastan seurata toisten remppajuttuja. Omat isot rempat alkaa jo olemaan takana päin, onneksi on vielä piha mitä laitella.

    • mirvaannamarian
      Posted at 11:21h, 17 kesäkuun Vastaa

      Siis musta on kans ihana seurata muiden remontteja mut oman tekeminen on jotenkin ihan kauheeta :D

  • Kaisa
    Posted at 07:59h, 17 kesäkuun Vastaa

    Remontti- ja sisustusjutut kiinnostaa :)

    • mirvaannamarian
      Posted at 11:21h, 17 kesäkuun Vastaa

      Kiva, täältä niitä tulee kunhan hommat alkaa etenemään talolla :)

  • Hannnnna
    Posted at 08:50h, 17 kesäkuun Vastaa

    walk-in-closet = ihan kotoisasti vaatehuone. :) Anglismeja tulee itsekin paljon viljeltyä, ne on niin arkisia jo.
    Kotijutut kiinnostavat ja olisi aidosti kiinnostavaa lukea ajatuksiasi siitäkin millaista on valita asunto ns. budjetista piittaamatta tai ainakin hyvin korkealla budjetilla? Tunnen vain ihmisiä jotka ostavat asuntoja pienillä peruslainoilla ja niillä ei hankita suurehkoja/upeita/kalliita koteja Kaivarista, Eirasta tai taloa Kulosaaresta. Ihan aidosti kiinnostaa tämäkin kupla, jossa voi valita mitä tahtoo. :)

    • mirvaannamarian
      Posted at 11:37h, 17 kesäkuun Vastaa

      Walk-in-closet on jotenkin mun silmissä erilainen kuin se perinteinen vaatehuone vaikka vaatehuonehan sekin on. Ehkä ennemminkin pukeutumishuone kuvaisi paremmin, tilan läpi kun kuljetaan kylpyhuoneeseen ja huoneessa on peilit, rahi jne ja siellä on nimenomaan tarkoitus pukeutua. Siksi käytän tuota termiä, vaatehuoneen miellän siksi perinteiseksi hyllyjen täyttämäksi ”komeroksi” josta vain haetaan vaatteet.. Tai sellaisia ainakin meillä on aiemmin ollut :)

      En oikein usko että osaan kirjoittaa tuosta toivomastasi aiheesta, siis toki koen itseni hyvin etuoikeutetuksi että voin asua tällaisilla aluiella ja isoissa asunnoissa, mutta en taida saada siitä mitään kokonaista postausta aikaiseksi. Omassa tuttavapiirissäni on ihmisiä laidasta laitaan ja koteja niistä opiskelijakämpistä sinne useiden miljoonien taloihin. Mulle he kaikki ovat täysin samanarvoisia ihmisinä enkä ajattele tai puhu koskaan tällaisista raha-asioista oikeastaan kenenkään kanssa. Tavallaan en myöskään koe edes eläväni missään kuplassa, sillä tiedän mitä kaikkea sen ulkopuolella on enkä missään nimessä ole sulkeutunut sinne omaan maailmaani.

      En voi kuitenkaan jatkuvasti tuoda esiin sitäkään, että tällaiset ratkaisut eivät välttämättä ole kaikille mahdollisia jne. Tärkeintä, että sen tietää itse sydämessään ja pysyy aina nöyränä ja kiitollisena kaikesta siitä, mitä on <3

  • S
    Posted at 14:15h, 17 kesäkuun Vastaa

    siis WOW *sydänsilmä emoji*! Todellakin odotan innolla postauksia uudesta kodista. Toivottavasti itselläkin joskus mahdollista rempata unelmien koti! Kohti näitä unelmia kovalla työllä siis! Onnea uudesta kodista ja ihanaa kesää :)!

  • K
    Posted at 18:56h, 17 kesäkuun Vastaa

    Toivon myös paljon remppapostauksia. Etenkin before-afterit on ihan parhautta, jos jaksat kuvailla paikkoja myös ennen remontteja :)

  • SK
    Posted at 10:09h, 18 kesäkuun Vastaa

    Kyllä, odotan postauksia remontistanne ja uudesta kodistanne :). Niitä on mielestäni mukava lukea. Hyvää kesää teille!

  • Satu // Life with Satu
    Posted at 10:55h, 18 kesäkuun Vastaa

    Ai kiinnostaako kotijutut? No todellakin kiinnostaa! Luen niistä enemmän kuin mielelläni. Hidasta ja pienimuotoista uudistamista käydään meilläkin. Muutettiin sisään jo syyskuussa, mutta koska tilaa tuli lisää hankittiin pakolliset uudet kalustete edullisella ja nyt sitten hissuksiin uusitaan. Rempat saavat vielä odottaa, vasta kalusteita. Mutta luen tosi mielelläni kotijuttuja, tunnun saavan niistä aina jotain ideoita!

    Ihanaa Juhannusta!

  • Tuula
    Posted at 13:01h, 26 elokuun Vastaa

    Aika upean kuuloinen juttu tuo viinihuone. Itsekin olemme täällä Pohjanmaalla suunnitelleet pientä pintaremonttia piristämään vanhaa taloamme. Toistaiseksi olemme vasta vertailleet rakennusliikkeitä ja olen tehnyt pieniä suunnitelmia vierashuoneen sekä keittiön suhteen.

    • mirvaannamarian
      Posted at 13:07h, 26 elokuun Vastaa

      Ensi viikolla se tulee, odotan kyllä innolla :) Pintaremontti on aina kiva piristys, ja parhaimmillaan nostaa jopa talon/asunnon arvoakin. Mulla on seuraavana projektina sitten keskustakaksion remontti, suunnitelmia ja pölyä siis luvassa vielä pitkään.. Ehkä se päivä vielä koittaa kun ajattelen että kyllä kannatti.

  • Satu
    Posted at 12:03h, 18 maaliskuun Vastaa

    Kaikki sisustus ja remontti jutut on aina ihania! Meillä täällä Oulussa olisi kovasti tarvetta tehdä lähivuosina ainakin keittiö- sekä kylpyhuoneremontit. Kaappitilaa kaipaisin kovasti lisää, sillä itsekään en pidä tuosta, että purkit ja purnukat on aina esillä.

Post A Comment