Ruohosipulin kukat ruoanlaitossa

 

Rantakallioilla kasvavat ruohosipulin kukat tuovat mieleen lapsuuden kesät. Ne nousevat kallionkoloista suunnilleen päivänkakkaroiden kanssa samaan aikaan ja ovat parhaimmillaan nimenomaan nyt juhannuksen tienoilla. Heinäkuun alussa ne menettävät sen parhaimman hehkunsa, joten nyt kannattaa poimia talteen nuo monipuoliset ruoanlaittoon mainiosti soveltuvat lilat kaunokaiset. Kauniita ne ovat maljakossakin, nappasin nimittäin koiria kävelyttäessäni Hangon kallioilta kimpun ruohosipulia mukaan ja asetin ihan vain lasiin keittiön pöydälle odottamaan käyttöä. Ja niin lähtivät kukat mukaan Helsinkiin ja jäivät kaikessa yksinkertaisuudessaan ilahduttamaan keittiön tasolle ja toivat ripauksen saariston karua kauneutta keskelle kaupunkia.

 

 

 

Ruohonsipulin kukat ovat täysin syötäviä, mutta moni ei tiedä miten niitä käyttäisi. Tiedän olevani vähän kummallinen kun sanon tämän, mutta en pidä lainkaan sipulista. Ruohosipuli ja kevätsipuli sen sijaan maistuvat nykyään minullekin. Niiden mieto maku sopii ihanasti salaatteihin ja erityisesti kalaruokiin. Yksinkertainen on kaunista ja toimivaa keittiössäkin. Ihan tavallisen salaatin maustaa ruohosipulilla sekä ripauksella öljyä, suolaa ja pippuria paljon paremmin kuin yhdelläkään kastikkeella. Ruohosipulin varret ovat tuttuja juttuja monelle kotikokille, mutta kukat käyvät nekin yhtä lailla mausteeksi ja koristeeksi sinne salaattiin. Ruohosipulin kukat kannattaa pestä ennen käyttöä ja riippuen käyttötarkoituksesta, ne kannattaa myös kuivata. Ne sopivat sellaisenaan salaatteihin sekä kalaruokiin mausteeksi ja koristeeksi, mutta ihan pienellä vaivalla niistä saa tehtyä esimerkiksi etikkaa ja suolaa. Tässä niin helpot ja yksinkertaiset reseptit, etten tiedä voiko niitä oikein edes resepteiksi kutsua?

 

 

 

Etikka ruohosipulin kukista

2,5 dl Ruohosipulin kukkia

 2,5 dl Etikkaa 

 

Huuhtele ruohosipulin kukat ja laita ne lasipurkin pohjalle. Peitä etikalla. Tähän sopii niin perinteinen etikka, kuin valkoviini- ja omenaviinietikkakin. Kirkkaalla etikalla saa kuitenkin ruohosipulinkukkaetikalle kauniin punaisen sävyn. Sulje lasipurkki kannella ja mikäli käytät metallista kantta, jätä väliin pala leivinpaperia sillä etikan happamuus voi reagoida metallisen kannen kanssa. Säilö jääkaapissa noin kaksi viikkoa ja etikka on valmis käytettäväksi. Siitä voi tehdä esimerkiksi herkullista vinaigrettea, maustaa ruokia tai sopii se esimerkiksi salaattiin ihan sellaisenaankin. Kokeile etikkaa myös paahdettujen tai grillattujen kasvisten kaverina.

 

 

 

Ruohonsipulinkukkasuola

 

Ruususuolaa

Kuivattuja ruohosipulin kukkia

 

Kuivata huuhdellut ruohosipulin kukat pöydällä talouspaperin päällä noin viikon ajan. Kun kukat ovat kuivuneet, laita ne blenderiin suolan kanssa ja sekoita haluamasi koostumus. Kuivata suolaa vielä tämän jälkeen leivinpaperin päällä noin päivän-parin ajan. Suolaa voi tehdä kerralla enemmänkin, sillä kunnolla kuivattu suola säilyy tiiviissä lasipurkissa pitkäänkin. Mikäli suola paakkuuntuu, kannattaa sitä sekoitella välillä purkissa.

 

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Tags:
,
2 Comments
  • Avatar
    Iina
    Posted at 08:01h, 25 kesäkuun Vastaa

    Instan perusteella sulla on treenirytmi pysynyt aika kohdillaan näistä helteistä huolimatta, olisitkohan ollut kiinnostunut kirjoittamaan jotain vinkkipostausta näiden säiden aikana treenaamiseen? 😊

    • Avatar
      mirvaannamarian
      Posted at 09:23h, 26 kesäkuun Vastaa

      Tätä pyydettiin paljon, nyt se on ulkona :)

Post A Comment