Miten remontointi sujuu?

 

Viimeiset kaksi ja puoli kuukautta, vai kohta peräti kolme (?) on tehnyt mieli kirjoittaa, ettei suju. Ärsytyksen, pettymyksen, turhautumisen ja epätoivon tunteet ovat olleet pinnassa. Tällä viikolla Instagramissa käytiin hauskoja keskusteluja siitä, kuinka hirveää remontointi on muun muassa parisuhteelle tai ihan sille sujuvalle arjelle nyt yleensäkin. Olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, etten voisi koskaan rakentaa taloa. Toki en ole itse tehnyt remontin eteen elettäkään, mutta toisaalta silloin voisin syyttää vain itseäni hitaasta etenemisestä. Mun remonttitaidoilla tosin nyt ei rakenneta edes linnunpönttöä.

 

Budjettia meillä ei ollut, mutta jos olisi ollut, olisi se ylittynyt varmaan jo ensimmäisellä viikolla. Remonttihan laajeni paljon alkuperäisestä suunnitelmasta. ”Tehdään vain keittiö ja vaihdetaan eteisen lattia..” Meni ehkä viikko ja talo alkoi täyttyä rakennustelineistä. Ensin purkutyöt. Kipsi- ja sähkötöihin on mennyt se 2,5 kuukautta eivätkä ne vieläkään ole valmiit. Kylpyhuoneet menivät vaihtoon, muutettiin huonejakoa, moottoroidut verhot vaativat koteloinnit.. Alakerran lattian vaihto parketista laattaan. Lähes joka ikisen pistorasia ja katkaisijan paikka on vaihdettu (en tajunnut miten iso työ siinä voi olla, sillä kaikki seinät ovat kiveä..) , portaat vaihdetaan vielä, lasitiiliseinä puretaan ja siihen laitetaan tilalle oikea ikkuna. Alakertaan rakennetaan kai ensi viikolla se viinihuone, pieni osa ulkoseinästä vaihdettiin, samoin ulko-ovet.. Vähän kokolattiamattoa makuuhuoneisiin, parvekkeelle uusi laudoitus, katon alapuolen laudoituksen uudelleenmaalaus.. Terassin maalaus, joka sekin menee ensi keväänä vaihtoon. Niin ja kaikkien kattojen ja seinien maalaus. Ja kaiken tämän jälkeen sitten viimeisenä se keittiö, niin ja kaappien ja komeroiden rakentaminen.

 

”Siis se on nyt tosi hyvällä mallilla..” Kuulin viimeksi eilen enkä uskonut enää sanaakaan.

 

Mutta perjantaina meidän yläkerta siivottiin. Se siis näyttää jo lähes valmiilta. Ei enää valtavia suojauksia, pölyä ja rakennustelineitä. Enää seinien maalauksen loppusilaus ja ne pistorasiat ja katkaisijat paikoilleen. Sitten sinne voikin asentaa kokolattiamatot ja kylpyhuonekalusteet. Uskomatonta. Parin viikon päästä muuttokuorma saapuu ja kun tavarat ovat joten kuten paikoillaan, muutamme itse sisään vaikkei olisikaan vielä ihan 100% valmista. Tai siis ei todellakaan ole valmista mutta että asuttavaa. Kolme kertaa edellisen kodin kokoiseen taloon muuttaminen on siitäkin hirveä homma, että uusia kalusteita on täytynyt hankkia ihan valtavasti. Edellisen kodin vaatekaapit ja valaisimet olivat kaikki kiinteitä ratkaisuja, uudessa taas ei ole mitään. Matoista ja kattolampuista lähtien ostoslista on ollut.. Loputon? En tosiaankaan tarvitsisi niin paljon tilaa ja viihtyisin vaikka viidessäkymmenessä neliössä (niin kauan kun Miksulla on oma huone) mutta kai se pitää tämäkin vaihe nähdä.

 

Luulen myös, että mies myös tykkää siitä ettei näe ja kuule mua ihan koko ajan kotona, toisin kuin ennen.

 

 

Jotenkin jaksan silti tarttua edelleen siihen ajatukseen, että joku päivä sanon sen ääneen. Että kyllä kannatti. Remontointihan ei lopu tähän vaan seuraavana on vuorossa kaupunkikaksio, eikä tämä muutenkaan varmasti ole viimeinen remontti mitä omaan kotiin tehdään. Seuraava voi sitten olla sellainen kohde, jota saa puolestani remontoida vaikka yli vuoden. Niin kauan kuin itse saan asua tavaroideni kanssa kotona, sillä tämä väliaikaiselämä – never again. Tästä tulikin mieleen, ajatteletteko te koskaan hankkivanne sellaista loppuelämän kotia? Vaikka itse kiinnyn aina kotiin hyvin vahvasti, en osaa ajatella että joku olisi sitten sellainen loppuelämän koti. Tai että tekisin ajatuksella kodista tosi ihanan ja kauniin kerralla siksi, että tässä asutaan sitten aina. Tai siis tiedättekö, kaikkihan vanhenee ja vaatii taas uutta remonttia. Toki tähän vaikuttaa varmasti myös elämäntilanne. Nyt meille on optimaalisin aika asua jonkin aikaa talossa ihanan rauhallisella alueella. Miksu saa kasvaa isänsä lapsuudenmaisemissa ja koirille on upeat ulkoilumahdollisuudet. Luonto ja meri ovat aivan vieressä, samoin lyhyemmät treenimatkat säästävät tunnin enemmän aikaa päivässä. Kuitenkin Miksun kasvaessa vähän isommaksi haluan takaisin keskustan lähettyville ja palveluiden ääreen. Ihan pikkulapsiaikana oli kyllä luksusta, kun asui ravintoloiden, kahviloiden ja kauppojen vieressä. Nyt taas piha, ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet sekä tila ovat isoja plussia. Ja mitä vanhemmaksi tulee, tilaakaan ei tarvitse niin paljon kuin nyt kun treenikamoja, leluja sun muuta tavaraa on niin paljon etten tiedä mihin niitä laittaisin. Titityy, pää on ihan sekaisin koko rempasta että taidan kirjoitella tässä vaiheessa viikkoa muutenkin ihan mitä sattuu.

 

Mun somekanavat tulevat varmasti täyttymään pian sisustuskuvilla ja -jutuilla, joten toivottavasti ne kiinnostavat tai inspiroivat. En uskalla edes ajatella, että kahden kuukauden(!) päästä voi alkaa kaivaa jo joulukoristeita esiin. Siis voi luoja, taidan seota. Tunnustan jo elokuun loppupuolella vähän kurkkineeni Pinterestistä vähän jouluinspiraatiota.. Send help! Näitä kuvia katsoessa en voi kuin miettiä että nää seinät olivat tosiaan ihan täysin tasaiset (tai oikeastaan kuulemma vähän vinot) ja katoissa roikkui vain alaslasketut ”spottilaatikot” eikä esimerkiksi verhoille ollut lainkaan tuota kotelointia. Nyt nuo spottivalaisimet ja tasaisen vinot seinät ovat muisto vain ja ihanat kipsilistat täyttävät talon.. En malta odottaa niiden kaikkein makeimpien yksityiskohtien esittelemistä, uskoisitteko muuten että kaikki nuo listat ja koristeet on tehty käsin? Kitattu ja hiottu ja maalattu kiinnityksen jälkeen sataan kertaan. Niistä tulee paljon lisää juttuja sitten, kun on vihdoin kokonaan valmista. Nyt toimistolta viimeiseksi yöksi väliaikaiseen kotiin. Tunnelmallista sunnuntain iltaa! <3

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


Tags:
2 Comments
  • Avatar
    Nimetön
    Posted at 12:06h, 07 syyskuu Vastaa

    Kipsilistat on mulle ihan uusi tuttavuus. Minkälainen niiden kulutuskestävyys on verrattuna vaikka maalattuun puulistaan? Hyvä puoli niissä on varmaan ainakin se, että saa saumatonta listoitusta ilman naulanreikiä ja elämisrakoja 😊 Me tehtiin uusi koti sillä ajatuksella, että se voisi olla ns. loppuelämän koti. Olohuoneen korkeita ikkunoita katsoessa mietin kyllä, että kuka nämä sitten pesee, kun itse en enää pysty tai että mihin sitä tilaa tarvii vielä sitten, kun lapset ovat muuttaneet kotoa. Vaikka tykkään kyllä ajatuksesta, että tilaa on siinäkin vaiheessa riittävästi kaikille kyläilijöille 😊

    • Avatar
      mirvaannamarian
      Posted at 12:51h, 07 syyskuu Vastaa

      Kipsi menee ehkä hieman helpommin osumasta rikki mutta näissä on se plussa et muotoja ja kuvioita saa sitten vaikka minkälaisia (esim noi kattorosetit on valettu kipsistä) ja meillä onkin esim makuuhuoneessa ruusukoristeiset listat jne.. Ja jos kipsi rikkoutuu, sen saa korjattua kipsillä toisin kuin puun. Mä teen näistä sit oman postauksen kun remppa on valmis, kyselen meidän kipsiasentajilta (on muuten koko maan parhaimmat asentajat ja tuun heitä suosittelemaan ihan kaikille 😍) vähän faktoja jne ☺️

Post A Comment