Hyvinvointirutiinit helposti osaksi arkeasi

 

Kaikkihan meistä on kuullut elämäntapamuutoksesta. Stop pikadieeteille ja hetkellisille villityksille, yes hitaasti tapahtuville, lopullisille muutoksille. Tänään aamusta hikoilin salilla pitkän treenini kanssa ja mietin siinä, kuinka olen tullut tähän pisteeseen. Voin sanoa ihan rehellisesti, että vielä vuosi sitten en olisi saanut itseäni Lapin reissulla salille – en millään. Vaikka olenkin ollut aktiivinen liikkuja ja viihtynyt täällä nimenomaan liikunnallisten aktiviteettien parissa, en kyllä olisi vapaaehtoisesti treenannut sisällä painojen kanssa muualla kuin kotisalilla arkena. Muutos on ollut hidas, joten ehkä se on myös pysyvä. Toivon niin, tai ainakaan enää en osaisi ajatella reissuja ilman treenikamoja. Hyvinvointirutiinit ovat kuitenkin paljon muuta kuin säännöllisesti salilla hikoilemista. Voimaharjoittelu ei edes sovi kaikille, enkä halua tuputtaa omia treenitottumuksiani kaikille ainoana oikeana vaihtoehtona.

 

 

 

Kävin aiemmin ehkä pari kertaa vuodessa metsässä, olen tänä vuonna viettänyt aikaa luonnossa ja metsäpoluilla enemmän kuin koskaan. Metsän ja luonnon energisoiva vaikutus tuntuu kehossa ja mielessä, miksi ihmeessä en nauttinut siitä aiemmin näin paljon? Vuonna 2020 elämä on ollut kummallisempaa kuin koskaan sekä täynnä muutoksia. Ne omat hyvinvointirutiinit ovat kuitenkin jostain syystä vakiintuneet ja tuntuneet entistäkin enemmän rutiineilta. Mutta niinhän sitä sanotaan, että muutosten tuulien aikana sitä tarrautuu niihin tapoihin tiukemmin kuin koskaan ja pitää kiinni kaikesta pysyvästä. Saattaa kuulostaa hieman ristiriitaiselta, mutta niin sitä vain on saanut kiinni terveellisistä elämäntavoista tiukemmin kuin koskaan aikana, jolloin on tapahtunut enemmän muutoksia kuin viimeisten vuosien aikana yhteensä.

 

 

 

 

Hyvä olo on osa arkea vasta silloin, kun hyvinvointisi eteen tekemäsi teot ovat muodostuneet rutiineiksi. Näistä ei kannata ottaa mitään stressiä, sillä rutiinit muodostuvat kyllä mutta ne tarvitsevat aikaa. Olet myös ehkä huomannut, että epämiellyttävistä asioista saa harvoin toimivia rutiineja. Tai ainakaan silloin arki ei tunnu mielekkäältä. Muistan kyllä, kun omat arkirutiinini olivat herätykset 5:45 ja minuuttiaikataululla aamiaiset, meikit ja koiran ulkoilutus. Siitä juosten pysäkille ja seitsemäksi töihin. Töiden jälkeen aina sama välipala ja salille, tekemään treeniä josta en edes pitänyt, mutta koska oli muka pakko.

 

Hmm, voisi ajatella että teen nyt kymmenen vuotta myöhemmin aivan samoja asioita, mutta nautin arjestani. Missä on ero? Työpaikassa, asuinpaikassa ja ihmisissä ympärilläni. Jos ne ovat pielessä, on vaikea voida kokonaisvaltaisesti hyvin. Ne ovat isoja asioita ja niiden muuttaminen ei ole itsestäänselvää, mutta ainakin niihin voi yrittää vaikuttaa jokainen parhaansa mukaan. Joskus ongelmana ovat kuitenkin ne pienet kompastuskivet. Nykyään esimerkiksi treenaan vain sellaisella tyylillä, josta itse pidän. Esimerkiksi HIIT-treeneistä on jäänyt varmaan ikuinen inho sen takia, että tein niitä aivan väkisin vuositolkulla. En voi sanoa nauttineeni yhdestäkään harjoituksesta. Tänään, vaikka takakyykkytreenini tahmeaa olikin enkä voi sanoa että tuntuu ihan järjettömän hyvältä jalat täristen tehdä viimeisiä sarjoja ja pelätä lopussa kaatuvansa sen tangon kanssa maahan, kuitenkin jollain tavalla nautin siitä tekemisestä. Ehkä se on sitten sitä oikeanlaista mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä, vaikken tuosta termistä itse pidäkään.

 

Jos sinulla ei ole vielä (toimivia) hyvinvointirutiineja, kokeile seuraavia vinkkejäni. Itse olen oppinut ne kantapään kautta, joten toivottavasti sinun ei sitä tarvitse tehdä. Teoista tulee rutiineja silloin, kun ne alkavat tuntua itsestäänselviltä asioilta ja järjestät niille automaattisesti aikaa, oli kyseessä sitten arki tai loma. Se vaatii vain riittävästi toistoa, vaikka olisikin kyse itsellesi mieleisistä asioista.

 

 

 

 

Ensin se liike, joka muuten on usein se paras lääke. Liikunta lievittää stressiä ja auttaa keventämään mielen ongelmia. Ei ehkä akuuteissa tapauksissa ja onkin hyvä muistaa, että esimerkiksi stressaantuneena raskas liikunta vain lisää stressiä ja kehon ja mielen kuormitusta. Mutta sohvalle tai sänkyyn ei kannata jäädä. Niin kauan kuin sieltä pääsee edes joten kuten ylös, suosittelen kaikille kevyttä liikuntaa. Vuosia laiskotelleena ei kannata aloittaa liian raskaasti. Kaikkihan tämän tietävät – kyllä. Miksi meillä on sitten niin paljon ylipainoisia ja sairaita ihmisiä Suomessa, joiden terveysongelmiin liikunta olisi yksi ratkaisu? En syyllistä ketään, tiedän itsekin kuinka se ihana loikoilu jää helposti tavaksi.. Liikunnasta saa rutiinin aloittamalla kevyesti, niin että homma on mielekästä. Lapsille suositellaan harrastusten kokeilua, vain siten huomaa mistä tykkään. Samoin on aikuisillakin. Kokeile tanssitunteja, crossfittiä, joukkuelajeja, joogaa, rauhallista kävelyä tai hiton kovaa juoksulenkkiä ihan yksiksesi. Osta yhden kerran uintivalmennus, kysy kaveria mukaan uudelle ryhmäliikuntatunnille tai sovi vaikka kävelyterapia tavallisen sijaan. Pääasia että liikut ja löydät oman tapasi liikkua. Kun löydät omat lajisi, päätä että liikut vaikka kolmesti viikossa. Silloinkin, kun et ole torstai-iltaan mennessä tehnyt yhtään mitään, sinulla on vielä kolme päivää aikaa. Muista, että lupaat sen itsellesi, et kenellekään muulle, ja teet sen oman hyvän olosi takia.

 

Suosittelen myös, että päätät liikkuvasi metsässä vähintään pari kertaa kuussa. Yhtäkkiä kehosi ja mielesi kaipaakin säännöllisesti metsän tuoksuja ja raikasta ilmaa. Huomaat luultavasti jatkossa viettäväsi yhä enemmän ja enemmän aikaa luonnossa.

 

 

 

 

Syö itsellesi hyvä olo. Vähitellen jätä ruokavaliostasi pois ne jutut, joista haluat luopua. Kenties valkoinen sokeri, huonot rasvat, maitotuotteet, nopeat hiilihydraatit tai vaikka punainen liha? Tee muutoksia yksitellen, ja kokeile sen jälkeen alkuun elää yksi päivä ruokavaliolla, jonka toivot olevan itsellesi se ”lopullinen”. Muista, että lipsahduksia tulee kyllä kaikille ja se on ihan ok silloin, kun perusasiat ovat kunnossa. Älä syytä niistä itseäsi vaan jatka entistä motivoituneempana eteenpäin.

 

Herkkuhimoon auttavat sokerittomat korvikkeet. Näillä en tarkoita makeutusaineilla makeutettuja kalorittomia herkkuja, jotka saattavat pahimmillaan aiheuttaa häiriöitä aineenvaihduntaan ja aiheuttaa vaan lisää herkkuhimoa, vaan luonnollisia makeuttajia sokerin sijaan kuten hunajaa, hedelmiä tai vaahterasiirappia. Tasainen energiansaanti pitää myös herkkuhimon loitolla ja rasva-aineenvaihdunnan kunnossa, joten syö aina vähintän 3-4 tunnin välein viidesti päivässä. Perussääntönä voisi pitää, että jokaisella aterialta tulisi löytyä hitaita hiilihydraatteja, proteiinin lähde sekä hyviä rasvoja. Näin kroppa toimii oikein ja jaksat suoriutua arjen haasteista ilman näännyttävää näläntunnetta, säästöliekkiä tai temppuilevaa aineenvaihduntaa. Ruokarytmin löytäminen vie aikaa, mutta pian huomaat että siitä tulee rutiini. Keho rakastaa säännöllisyyttä ja oppii totutut ”ruoka-ajat” nopeasti.

 

 

 

Huolehdi myös riittävästä palautumisesta ja tee siitä rutiini. Vaikka kuinka tiedän stressin ja kiireen aiheuttamat sudenkuopat ja luulen tunnistavani ne, niin se taas pääsi yllättämään. Oma elämäntilanteeni huomion ottaen tosin on enemmän kuin normaalia ollakin stressaantunut, mutta jotenkin vasta nyt kun pääsi hetkeksi Helsingistä ja siitä väliaikaiselämän kaaoksesta pois, tajusi kuinka rankkoja viimeiset kuukaudet ovat olleet. Kunnon yöunet tekevät ihmeitä.

 

Omaa vuorokausirytmiään on mahdollista muuttaa ja aikaisiin nukkumaanmenoihin tottuu. Tämä ei tosin koske kaikkia, mutta suurin osa pystyy kyllä muuttamaan itsensä esimerkiksi aamuihmiseksi, jos sitä haluaa. Nopein tie aikaisiin aamuherätyksiin on väkisin herääminen, aktiivinen liikuntaa sisältävä päivä ja aikainen (noin klo 21-22) nukkumaanmeno. Luultavasti seuraavana aamuna heräät paljon aiemmin kuin yleensä. Lihaksetkin kasvavat levossa, mutta se vaatii tietysti ensin sitä treeniä.

 

Mieti omia tärkeimpiä keinojasi lievittää stressiä ja tee niistä rutiineja. Niitä voi olla esimerkiksi kehoa huoltavat liikuntalajit jooga tai pilates, pitkät yöunet, meditaatio, hikiliikunta tai rauhalliset jokailtaiset venyttelyt. Ihmissuhteista huolehtiminen auttaa usein myös palautumaan kuormituksesta, mutta jos nautit yksinolosta ja omasta rauhasta, vetäydy hyvällä omallatunnolla kotiin omaan tilaasi ja nauti siitä. Kun toistat näitä säännöllisesti, niistä tulee tapoja. Sinun hyvinvointirutiinejasi <3

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Tags:
,
No Comments

Post A Comment