Vähän erilaisia meriittejä

 

Katseeni pysähtyi eräässä Instagram-profiilissa bion kuvaukseen. 2012 paras kategoriassa X, 2013 paras kategoriassa Y ja niin eteenpäin. Ylennyksiä, yrityksen perustamista, kirjoitettuja kirjoja ja kunniamainintoja työssä ja urheilussa. Saavutuksia. Ihailtavaa, ajattelin ensin. Jostain syystä asia jäi kuitenkin pyörimään mieleeni.

 

Jäin miettimään asiaa ja lenkkeillessäni metsässä pyörittelin päässäni ajatuksia saavutuksista ylipäätään. Siinä missä yksi kirjoittaa tänä vuonna esikoisteoksensa, toinen voittaa fitnesskilpailut ja kolmas ylittää sadan tonnin liikevaihdon, joku selviytyy joten kuten läheisen kuolemasta tai selättää vaikean masennuksen. Miksei yksinhuoltajaäiti kirjoita profiilissaan selviytyneenä kolmen vuoden valvotuista öistä ja yksinäisestä vauvavuodesta? Saattaahan syövänkin sairastanut kirjoittaa ”voittaneensa” syövän viime vuonna, miksei masennuksesta tai syömishäiriöstä parantunut mainitse niistä? Tappavia joskus nekin.

   

 

 

Ei ole ihme, että 2020 loppuunpalaminen on normaalia. Suorituskeskeinen yhteiskunta ihailee saavutuksia emmekä enää ymmärrä, että kaikkien saavutusten takana ei ole edes lujasti töitä – ei, vaikka haluamme niin uskotella itsellemmekin. Joskus siellä takana on vain helvetisti hyvää tuuria. En väheksy nyt kenenkään tekemää työtä, en missään nimessä. Maailmassa on monta aivan järjettömästi duunia painavaa mahtavaa tyyppiä jotka ansaitsisivat menestyksensä ja upeat saavutuksensa, paljon vähemmälläkin työmäärällä. Vaikka kuinka haluan uskoa, että kova työ palkitaan, ei se ikävä kyllä aina niinkään mene.

 

Joku saa aina kaiken helpommalla. Vaikka väittäisi mitä. On onnistuneita ajoituksia, on tukiverkostoja, on suhteita ja ennen kaikkea – on sattumia. Toimii myös toisin päin. Voi olla se kaikkein ahkerin ja antaa itsestään 200% joka päivä, eikä silti saa saavutuksia tai kiitosta. Ja se jos joku kuormittaa.

 

 

 

 

Työelämässä työnantajat kirosivat aiemmin äitiyslomia. Nyt tuntuu, että äitiyslomaa välttelee mahdollinen tuleva äiti itse. Ei uskalleta tehdä lapsia. Ja kun rohkeutta on lopulta tarpeeksi ja taloudellinen tilanne vakaa, ei ehkä enää saada lapsia. Äiti uhraa elämästään helposti vuosikausia lapsilleen, jotta voisi olla läsnä ja luoda lapsille turvallisen ja rakastavan kasvuympäristön. Ne vuodet ovat pois työurasta ja suurten saavutusten jahtaamisesta. Mutta eikö tänä päivänä tulisi arvostaa nimenomaan turvallisen kasvuympäristön luomista ja tasapainoisen pikkulapsiarjen hallintaa? Tulevaisuuden ihmisten elämän tärkeitä rakennuspalikoita. Kulttuurissamme nuo tuntuvat tällä hetkellä merkityksettömiltä asioilta, toisin kuin ne ylennykset, urheilusaavutukset ja liikevaihdot.

 

Samaan aikaan sairauslomalla on yhä useampi uupunut ja masentunut. Miksei se nyt jaksa, miksei se saa mitään aikaan? kiroaa nykyään moni työnantaja.

 

 

 

Emme kaikki ole todellakaan samalla viivalla. On helppo sortua arvostelemaan, että miksei tuokaan ole nyt tehnyt elämällään mitään? Koskaan ei voi tietää, mitä sen tuiki tavallisen elämän takana on. Esimerkiksi perheväkivalta, masennus ja muut mielen ongelmat näkyvät ulospäin usein vasta liian myöhään. Halusin tällä kirjoituksellani saada meitä kaikkia ajattelemaan suorituskeskeistä yhteiskuntaa vähän eri kulmasta. Että on olemassa erilaisia saavutuksia, eivätkä vaikeudet todellakaan katso ketä ne kohtaavat. Periksiantamattomuus ja reippaus ovat hienoja ominaisuuksia, mutta niiden rinnalle toivoisi vielä enemmän kiitollisuutta ja armollisuutta. Toisen arvostusta ja ymmärrystä. Sekä sitä lempeyttä, älä soimaa itseäsi jos et pääse samaan kuin kaveri tai se paljon tienaava somevaikuttaja. Luultavasti elämässäsi on paljon muita saavutuksia, joista saat olla ylpeä. Joskus saavutus voi olla yhdestäkin päivästä selviytyminen.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


2 Comments
  • Avatar
    Mimi
    Posted at 13:20h, 20 syyskuun Vastaa

    Tämä oli ihana teksti.

    • Avatar
      mirvaannamarian
      Posted at 09:50h, 22 syyskuun Vastaa

      Kiitos <3

Post A Comment