Elämänmuutos ei edisty – tuttua, eikö?

 

”Nyt aloitan sen laihiksen. Tällä viikolla treenaan kolme kertaa. Nyt alkaa puolimaratonharjoittelu! Maanantaista lähtien en syö kahteen viikkoon sokeria.”

Kuulostaa tutulta, eikö? Lupaukset itsellemme, jotka niin usein rikomme. Kuulostaa myös varmasti tutulta, että suuri elämänmuutos ei edisty vaikka kuinka sitä uhoaisi itselleen, että ens maanantaina kaikki kyllä muuttuu. Tiedän, olen siinä suossa rämpinyt kerta toisensa jälkeen. Selitellyt epäonnistumista itsellenikin ja lakaissut sen sitten maton alle. Kun aina tulee uusi päivä ja uusi viikko ja uusi vuosi. Niin tuleekin, mutta niitä ei aina tarvitse jäädä odottelemaan. Itsekin aina päätin että nyt teen sitä ja tätä ja nyt alan treenata tavoitteellisesti ja juoksen sen maratonin ja nyt luovun siitä sokerista. Treenasin vuosia, säännöllisen epäsäännöllisesti ja vähän sinne päin, silloin kun huvitti. Vaihdoin ohjelmaa kun muistin ja juoksin kun ehdin ilman mitään tavoitteita.

 

 

Toisille ilman tavoitteita tekeminen sopii mainiosti. Välillä muistutan itseänikin, että kausittain söisin ja liikkuisin intuitiivisesti. Ainakin lepoviikkoina. Itseltään helposti liikaa vaativa suorittaja saa suorastaan tehdä töitä sen eteen, ettei elämä olisi yhtä tavoitetta tavoitteen perään. Silloin suosittelen lämpimästi liikkumaan täysin oman olon ja jaksamisen mukaan. Syksyllä 2018 kärsin vakavasta ylirasitustilasta ja toivuin siitä hitaasti. Tiedän, mitä se on ja mistä puhun. Se ei kuitenkaan liity nyt tämän kirjoitukseni aiheeseen vaan nyt jutellaan niistä elämänmuutoksista, jotka eivät edisty. Tai edistyvät – ottamalla yhden askeleen eteen, mutta sen jälkeen kaksi taakse. Karkeana nyrkkisääntönä voidaankin pitää seuraavaa. Elämänmuutos ei edisty jos pysyy siellä mukavuusalueella. Älä ymmärrä väärin, elämänmuutos kuten vaikka kokonaisvaltaisesti terveellisiin elämäntapoihin siirtyminen on todella mukavaa ja palkitsee kyllä kun sille tielle lähtee. Muutos vain vaatii sen totutuista tavoista luopumisen ja usein yllättävän paljon työtä. Se työ on sitä mukavuusalueelta poistumista, vaikka sana onkin ärsyttävä eikä kukaan sieltä haluaisi lähteä mihinkään. Ihminen on itsekäs ja mukavuudenhaluinen ihan luonnostaan.

 

Se työ on monille turhan vaikeaa. Usein kuitenkin vain siksi, ettei ole ihan 100% varma mitä pitäisi tehdä. Moni lähtee salille liian vaikean ohjelman kanssa tai ei ole ihan varma, ehtiikö nyt treenata neljä kertaa viikossa. Moni aloittaa liian vähäkalorisen dieetin eikä jaksa noudattaa sitä. Liian kovatehoisen lenkkeilyn ilman ohjelmaa ja selkeää suuntaa. Hyvinvointiprojekteja aloitetaan aina suurella innolla, mutta ei oikein itsekään tiedetä miten pääsisi maaliin saakka. Kun peilistä katsoo sama kroppa vuoden treenaamisen jälkeen tai tangossa on sama määrä painoa kuin viime syksynä, on pidetty ehkä jotain yllä, mutta edistystä ei ole tapahtunut. Sanotaan, ettei yksikään treeni ole turha, mutta jokainen haluaisi kuitenkin varmasti tehdä kunnolla ja kehittyä. Silloin säilyy motivaatiokin.

 

 

Viime talvena vain yhtenä päivänä päätin että nyt on aika heittää vanhat treeniohjelmat ja ajatukset romukoppaan ja aloittaa uusi elämä omien intohimojen parissa. Haluan kehittyä, saavuttaa hyvän olon ja vahvan kehon omalla kovalla työllä. Haluan nähdä oikeasti vaivaa sen ihannekropan eteen ja olla vahvempi kuin koskaan aiemmin. Oma epäsäännöllinen syöminen ja aina nälkäisenä treenaaminen alkoi ärsyttää, olo oli jatkuvasti vähän sellainen sinne päin eikä mikään oikein edennyt mihinkään. Samana päivänä päätin hankkia itselleni aivan uudenlaiset treeniohjelmat (jotka kyllä hyvin katkesivat koronaan mutta nyt on jatkettu siitä mihin jäätiin) ja tein ihan valtavasti taustatutkimusta ja sen pohjalta laadin itselleni ruokavalion. Päätin että poistun viikottain urheilun suhteen sieltä mukavuusalueelta, kokeilen lisätä salilla painoja ja lenkillä vauhtia. Seuraavalla viikolla tästä päätöksestäni hiihdin ensimmäistä kertaa 25 kilometrin lenkin ja päätin että vielä osallistun johonkin juoksutapahtumaan. Aiemmin skippasin ne aina siksi, etten voi etukäteen tietää onko silloin hyvä juoksupäivä vai ei. Ilmoittauduin sitten puolimaratonillekin.

 

Kun ohjeet olivat selkeät ja tarkat ja tiesin, mitä pitää tehdä, tuli hommasta paljon mielekkäämpää. Itse hurahdin aivan täydellisesti liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin. En voisi kuvitella palaavani siihen entiseen elämääni enää ollenkaan. Liian suuria tavoitteita ei kannata asettaa, mutta tavoitteeksi käy hyvin esimerkiksi tietyn treeniohjelman 100% noudattaminen vaikkapa kahden kuukauden ajan. En siis puhu kokoajan pelkästä saliharjoittelusta vaan treeni voi olla yhtä hyvin joogaa, juoksua, pyöräilyä, uintia, tennistä.. Mitä tahansa mikä on juuri sinun lajisi ja juttusi. Oikeaoppinen ja johdonmukainen treenaaminen vie eteenpäin ja saavutat tuloksia paljon helpommin. Sama on syömisten kohdalla, kun tiedät noudattavasi sinulle sopivaa, oikeanlaista ja monipuolista ruokavaliota, ei tarvitse ihmetellä miksei tuloksia tule. Niitä tulee, kun pidät kiinni ohjeista. Tämän takia liikunta- ja ravitsemusalan ammattilaiset ovat olemassa. He antavat sinulle neuvoja, mutta muista että ammattilaisissakin on eroja.

 

 

Elämänmuutos ei edisty jos et tiedä tarkkaan, mitä teet. Ensin kannattaa miettiä, mitä sinä oikeasti haluat? Millainen on unelmavartalosi? Vai onko tavoitteesi kenties stressin selättäminen ja kevyempi arki? Haluatko löytää mielen tasapainon tai kenties lisää motivaatiota ja kunnianhimoa? Kun tiedät vastauksen siihen mitä haluat, on aika asettaa tavoitteita. Sopivan lempeitä ja helposti saavutettavia. Sen jälkeen voi asettaa taas uusia tavoitteita. Onnistumiset kun motivoivat ja antavat uutta intoa jatkaa muutosta. Sitten tehdään suunnitelma, miten saavutat nämä tavoitteet. Selkeää suunnitelmaa noudattamalla onnistut ja elämäsi muuttuu. Juuri sellaiseksi kuin sinä suunnittelit ja halusit. Terveellinen elämänmuutos tuo lisää terveitä elinvuosia ja paljon parempaa fiilistä. Niitä positiivisia arkipäiviä ja hyvää flowta. Se edellyttää päätöstä, siinä pysymistä, selkeitä tavoitteita ja johdonmukaista, säännöllistä tekemistä. Lopputulos on aivan varmasti kaiken sen työn arvoinen.

 

Seuraa myös INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


Tags:
,
No Comments

Post A Comment