23 lokakuun 2020 Lepoviikko treenistä – miksi ja milloin?
Elokuussa palasimme Hangosta Helsinkiin ja olo oli kesän jälkeen ällöttävä. Epäsäännöllinen liikkuminen, veneessä asuminen ja kesän juhlien jälkeinen olo saivat ajattelemaan, etten halua enää koskaan viettää tuollaista kesää. Innostuin jo viime keväänä dieettaamaan ja aloitin aivan uudenlaisilla saliohjelmilla, hurahdin siis täysillä treenaamiseen ja korona sekä koditon remppakesä katkaisivat hyvän treenirytmin ikävästi. Vaikka kuinka yritin pitää rutiineista ja omista terveellisistä elämäntavoistani kiinni, ei se ollut sama sillä salille ei päässyt eikä ollut mahdollisuutta syödä ns. omia ruokia. No, kesä loppui ja heti arkeen palaamisen jälkeen lähdin aivan uudella innolla ja motivaatiolla salille. Noudatin treeniohjelmaani 2,5 kuukautta sataprosenttisesti ja tein joka ikisen salitreenin ja aerobisen. Kannatti, sillä tulokset ovat näkyviä ja painoennätyksiä on rikottu useampaan kertaan. Nyt kun edessä on ohjelman vaihto, tällä viikolla onkin ollut täydellinen lepoviikko.
Oman lepoviikkoni tarkoituksena on antaa lihaksille aikaa palautua. Kun treenaa 3-4 kertaa viikossa salilla ja lisäksi aerobiset liikunnat, on parin-kolmen kuukauden säännöllisen treeniputken jälkeen hyvä vähän levätä ja ladata akkuja taas seuraavaa ohjelmaa varten. Huomasin ainakin itse, että viimeisellä viikolla painot alkoivat tuntua raskailta ja väsyin helpommin kuin aiemmin. Lepoviikko on tehnytkin älyttömän hyvää. Olen tehnyt vain yhden kevyen hölkkälenkin maanantaina, kun kroppa ei osannut vielä oikein asettua lepomoodiin. Liikkuvuus on parantunut kun lihakset eivät ole jatkuvasti kireät, energiaa on taas vaikka muille jakaa ja ennen kaikkea motivaatio on kasvanut. Liikkumaton viikko on tuntunut jotenkin tosi pitkältä, vaikka sunnuntain jalkatreenistä on vain viisi päivää. Olen myös antanut itselleni luvan syödä ihan mitä tahansa ja herkkuja onkin tullut ostettua yhtenä jos toisena päivänä. Niiden syöminen muistuttaa hyvin siitä, miksi haluan syödä terveellisesti ja säännöllisesti. Olo on hyvä sen viisi sekuntia, kunnes ällöttää. Samoin kun en noudata minkäänlaista ruokavaliota, napostelen koko ajan jotain pientä. Mutta kaikki nämä tosiaan kasvattavat sitä motivaatiota entisestään ja oikein odotan, kun pääsen maanantaina uuden ohjelman pariin ja skarppaamaan taas syömisissä.
Kehitys tapahtuu levossa, kunhan siis muistaa vain treenata ensin. Lepoviikko auttaa palauttamaan kroppaa rasituksesta, jolloin treenit pysyvät nousujohteisina. Pitkään säännöllisesti treenaavat tunnistavat varmasti sen tarpeen. Itse olisin voinut pitää lepoviikon jo viikkoa aiemmin jos olisin vain kuunnellut kehoani, mutta halusin vetää vielä sen viimeisen treeniviikon loppuun niin pääsen aloittamaan sitten breikin jälkeen uudesta ohjelmasta. Viimeisellä viikolla olikin jo paljon tahmeammat treenit kuin sitä edeltävällä. Lepo tuli hyvään väliin. Jos elämässä on kiireisiä ajanjaksoja ja stressaavia viikkoja, ne ovat myös hyviä paikkoja lepoviikolle. Kovatehoinen treeni kun on aina sitä lisästressiä keholle. Lepoviikko kannattaa pitää silloin, kun todella kokee sitä tarvitsevansa, useamman kerran vuodessa. Treeniohjelmien välissä ainakin. Jos treenaa kovaa, on hyvä pitää lepoviikko tarpeeksi ajoissa eikä silloin, kun on jo ihan poikki eikä jaksa lähteä salille millään. Silloin palautumiseen tarvittava aikakin on jo paljon pidempi. Joskus voi riittää myös ns. kevennetty viikkokin, jolloin painot ja toistomäärät ovat pienempiä. Ainakin silloin, kun treenaaminen on ”tavallista” eli pysytään jokseenkin mukavuusalueella eikä viikottain ladota aina vain lisää ja lisää painoja tankoon.
Lepoviikolla voi halutessaan (ja kannattaakin, jos vain jaksaa) panostaa kehonhuoltoon. Liikkuvuusharjoituksia, joogaa, venyttelyä, rauhallisia kävelylenkkejä luonnossa ja vaikka kylmävesiuintia. Toisaalta taas joku voi haluta ottaa sen aivan täydellisenä palautumisviikkona ja olla tekemättä yhtään mitään ylimääräistä. Sekin on oikein hyvä vaihtoehto, kunhan muistaa kuunnella omaa kehoa ja sen viestejä. Pari päivää sitten en olisi jaksanut mitään, nyt keho ja mieli kaipaavat joogamatolle ja kylmään veteen. Viikonloppuna tarjoan sille molempia.
Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian
No Comments