Vuoden stressaavin aika

 

Jo monissa tutkimuksissakin se on todettu – suomalaisten vuoden stressaavin aika on nyt. Marraskuun alusta stressi alkaa nousta ja se saavuttaa huippunsa jouluna. Kaikkihan varmasti tietävät ja ovat kuulleet tai kokoneet joulustressiä. Minusta, oikein jouluihmisten jouluihmisestä, on kovin ikävää että tämä maailman ihanin vuodenaika aiheuttaa meille niin suurta stressiä. Sen kun kuuluisi olla rentoa ja tunnelmallista yhdessäolon aikaa perheen kesken kokonaisen vuoden päätteeksi. Stressi joulun alla liittyy kuitenkin paineisiin työelämässä – ennen pitkiä pyhiä ja vuoden vaihtumista on monta deadlinea ja vuoden tavoitteet halutaan vielä saavuttaa. Joulu on kaupallistumisensa myötä tehnyt sen, että juoksemme selkä hiestä märkänä kaupoissa etsimässä toinen toistaan upeampia lahjoja läheisillemme. Tarkoitus on hyvä, mutta samalla väsytämme itsemme ja kortisolitasot nousevat nousemistaan. Haluamme koristella kodin kauniiksi, valmistaa jouluruokia, ripustaa valoja ja siivota. Ja pian se mukava tekeminen stressaa ja ahdistaa.

 

Juuri nyt siihen omaan jaksamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Pienillä teoilla voi parhaimmillaan muuttaa koko loppuvuoden sävyä rennommaksi ja positiiviseksi.

 

 

Suorittaminen, kuin kirosana. Jokainen tietää, kuinka pahasta suorittaminen on. Kannustan kuitenkin sen verran suorittamaan, että saisit itsellesi tehtyä selkeän listan mitä pitää tehdä ennen joulua tai vuodenvaihdetta. Teen itse itselleni joka maanantai pienen to do-listan, jonka tarkoituksena on vain selvittää itselleni että lopulta tekemistä ei olekaan niin paljon, kuin olin stressin täyttämättä päässäni kuvitellut. Listaa erikseen työasiat, kotiin liittyvät asiat ja esimerkiksi lahjahankinnat. Jos tuntuu ettei aika riitä kaikkeen haluamaasi vapaa-ajalla, kirjoita ylös ketä läheisiä haluat ehtiä tapaamaan vielä joulun alla ja sovi menot. Tämä voi vaatia ensin hieman vaivaa ja tuntua stressaavalta, mutta lopulta se vain vähentää stressiä ja helpottaa elämääsi. Vähän kuin se keittiön siivoaminen illalla. Tuntuu työläältä ja sitä haluaisi mennä vain nukkumaan, mutta kun sen viisi minuuttia käyttää tiskien koneeseen laittamiseen, aamiaisen valmisteluun ja pöytien pyyhkimiseen, seuraava aamu sujuu paljon paremmalla mielellä sekä nopeammin ja selkeämmin.

 

Nuku kunnon yöunet. Siis ihan joka yö, jos mahdollista. Stressi ja pimeys väsyttävät. Anna kehosi levätä ja huomaat jo aamulla herääväsi aivan eri mielentilassa. Muutama kunnon yö tekee ihmeitä, mutta hyvästä unesta kannattaa pitää kiinni ihan aina. Huolehdi palautumisesta treenien välillä ja huomaa palautumisen tarve myös stressaavassa arjessa. Joulun alla pyrin järjestämään rentoja hetkiä kotiin – lahjojen paketointi sujuu hiljaisessa illassa kynttilän valossa joululauluja kuunnellen. Joskus myös yksinkertainen hiljaisuus on parasta, mitä voit itsellesi antaa. Kiinnitä huomiota siihen, millainen olosi on pysähtyessä. Jos et osaa olla edes hetkeäkään ilman musiikkia tai puhelinta, kehosi ja mielesi on taatusti ylikierroksilla. Minulla oli tällainen olo viime viikolla. Paras lääke siihen on pakollinen pysähtyminen ja hiljaisuus. Lähdin rauhalliselle kävelylenkille pimeään iltaan ja päätin, etten ota kertaakaan puhelinta taskusta. Keskityn hengitykseen, ympäröivän luonnon ääniin ja koiriin.

 

Pieni hetki meren äärellä kuunsiltaa tuijottaen tuntui arjen meditaatiolta. Rauhoitti ja tyhjensi ajatukset hetkeksi kokonaan.

 

 

Luonto rauhoittaa. Järjestä kaverin kanssa vaikka glögitreffit ulkona, se taitaa olla melko koronaturvallistakin. Toisinaan stressaantuneena toisten ihmisten seura rauhoittaa ja omat ongelmat ja kiireet tuntuvatkin paljon pienemmiltä. Joskus on myös kiva mennä ulos ihan yksinkin. Itse rentoudun parhaiten juuri siellä merenrannassa tai metsässä. Odotan jo nyt, kuinka pääsen ensi viikolla Lappiin karistamaan stressiä hiihtoladulle. Tai edes sille pienelle pätkälle joka on auki, Lapissa kun on vasta kovin vähän lunta. Tähän aikaan vuodesta pihistää helposti liikunnasta ja ulkoilusta. Sataa ja on pimeää. Järjestä sille kuitenkin aikaa. Ehkä luovut hikiliikunnasta ja kävelet tai teet vaikkapa joogaharjoituksen kotona. Intuitiivista liikkumista kannattaa nyt opetella.

 

Hengitys on myös helppo keino vaikuttaa nopeasti mielen tilaan. Tämä helppo hengitysharjoitus on mahdollista tehdä melkein missä tahansa, missä on rento ja mukava olla. Rohkea kokeilee sitä lämpimissä vaatteissa vaikkapa siellä metsässä. Keväällä uskaltauduin ensimmäistä kertaa makoilemaan metsässä. Se tuntui aluksi vähän tyhmältä, mutta kun sen maadoittumisen tunteen kokee, sinne haluaa aina uudelleen. Luonnossa omat ongelmat tuntuvat aina vähän pienemmiltä. Vanhoja suuria puita katsellessa tajuaa, kuinka monta elämää ja myrskyä nuo rungot ovatkaan nähneet. Niitä tulee ja niitä menee. Stressaamme lopulta kovin turhista asioista ja stressaantuneena unohdamme olla kiitollisia.

 

 

Tänä vuonna kiitollisuus on varmasti ollut vaikeampaa kuin aiemmin. Pettymystä pettymyksen perään, epävarmuutta ja haasteita. Toissayönä heräsin yhtäkkiä ajatukseen, etten ole muistanut aikoihin olla kiitollinen kaikista niistä ihanista asioista, joita minulla on. Olen keskittynyt liikaa siihen, mitä ei ole. Siihen, mitä korona on vienyt pois. Pyörin sängyssä ja päätin muuttaa asioita. Aloin taas tehdä kiitollisuusharjoituksia ja keskittyä tietoisesti pieniin hetkiin. Harmittaa, että olin unohtanut ne sillä kiitollisuus on ollut iso osa elämääni ja se on myös yksi luonteenvahvuuksistani. Sitä elämä tekee, laittaa välillä unohtamaan ne hyvätkin opitut asiat. Mutta lohdullista on, että aina voi aloittaa uudelleen. Kiitollisuus ansaitsee pian oman kirjoituksensa, siihen on nyt juuri oikea aika keskittyä.

 

Itsestään on hyvä pitää huolta liikkumalla, syömällä hyvin, lepäämällä riittävästi ja huolehtimalla palautumisesta. Muista kuitenkin myös vähän hemmotella itseäsi ja huolehtia ulkoisesti hyvinvoinnistasi. Eilen illalla Miksun mentyä nukkumaan laitoin kasvonaamion ja hemmottelin ihoa ylellisillä kosmetiikkatuotteilla. Niillä, jotka aina kiireisissä illoissa ja aamuissa unohtuvat. Eteeriset öljyt rentouttivat, lakkasin varpaankynnet ja annoin lakan kuivua vielä katsellen viimeisen jakson ihanaa hömppäsarjaa kynttilänvalossa. Tuon hetken olisin voinut käyttää toki nukkumiseenkin, mutta puoli tuntia hyvää oloa oli ehdottomasti sen arvoista, että pihistin sen unesta. Yöllä Cara herätti ihan poikkeuksellisesti ulos ja heti kun avasin ulko-oven ja katsoin pimeää taivasta, näin siellä todella kirkkaan tähdenlennon. Tuli tunne, että nyt ollaan oikealla tiellä. Stressaako teitä joulun alla?

 

PS. Vielä loppuun mainoslinkki! Mitä itsensä hemmotteluun tulee, kurkkaa tämä Skincityn Black Week-tarjous – saat nimittäin vain tänään Declèorin tuotteista -30% alennuksen. Tutustuin sarjaan 7 vuotta sitten Ranskassa ja ihastuin aromaterapeuttisiin tuoksuihin ja koostumuksiin. Talvi-iho tulee rakastamaan kuivaöljyä, Aromessence-seerumia ja kosteuttavia puhdistustuotteita. Sarja on harvoin alennuksessa, saati näin hyvässä alessa joten tänään kannattaa tilata. Luksusta nyt hyvällä alella, näistä pitää kehon lisäksi myös mieli. Aromaterapeuttisen kuivaöljyn levitys iholle on talviuinnin jälkeen aivan taivaallista hemmottelua.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour


No Comments

Post A Comment