Valo tuli

 

Viime vuotta leimasi jokin äärettömältä tuntuva pimeys.

 

Sellainen pimeys on ihan yhtä pimeää silloinkin, kun auringonsäteet tulvivat sisään ikkunoista, ihmiset vähentävät vaatteita ja terassit täyttyvät naurusta ja kuplista juomalaseissa. En tosin tiedä täyttyivätkö terassit viime vuonna kertaakaan, epäilen. Pimeää oli silloinkin, kun istuin lempikesäkaupungissani lempipaikassani veneen kannella auringon polttaessa ihoani, jos Suomessa nyt aurinko voi koskaan ihoani oikeasti polttaa. Vuosi oli helvetin raskas, ei muuta sanottavaa. Lumeton talvikin vielä.

 

Mutta raskaatkin asiat ja raskaat vuodet voivat lopulta päättyä. Vuoden 2020 päättyminen toikin mukanaan paljon keveyttä. Se toi lumen.

Ja se toi valon.

 

 

Jo kaksi viikonloppua tästä vuodesta olen saanut olla kotona. Kotona, paikassa jonka puuttuminen sai jopa ne lempikesäkaupungit ja lempipaikat tuntumaan ankeilta. Turvapaikkani. En halua muistella evakkoelämää yhtään enempää, vaan keskityn hyvään. Siihen ikkunoista tulvivaan valoon, niihin viikonloppuihin jolloin kotini täyttyy valosta. En ole koskaan asunut näin valoisassa kodissa ja nautin siitäkin, että valo paljastaa pölyn ja lian ja vaaleat koirankarvat vaatteissa.

 

Luen huvittuneena viestejä persoonattomasta ja vanhanaikaisesta sisustuksestani. Että sinä persoonallinen ja nykyaikainen ihminen viitsitkin näppäimistöltäsi sellaisen päästää. Ehkä sinun elämäsi kaipaa vähän valoa. Viimeisen parin viikon aikana noita kiusaamiskommentteja on tullut jotenkin todella paljon.

 

Ehkä valo ei sittenkään kaikille sovi.

 

 

Nuorempana, silloin reilut kymmenen vuotta sitten aloin ymmärtää kevätmasennusta. Kuinka valon tulviessa ikkunoista masentuu. Haluaa jäädä sinne pimeään. Olla turvassa, pois kaiken paljastavalta valolta.

 

Kevät ja sen mukanaan tuoma valo toi usein suorituspaineet. Tulee kesä. On oltava siellä täpötäysillä terasseilla, on keksittävä kesäreissuja ja luotava ikimuistoisia kesiä kameran ja mielen muistikorteille. Mitä jos onkin töissä aina kun muut pitävät hauskaa? Mitä jos en pysty lähteä kesäreissulle? Mitä jos kukaan ei tee kanssani niitä kesämuistoja, joille nauretaan vielä  sillonkin, kun hampaita pidetään öisin yöpöydällä? Mitä jos en jaksa? Oli turvallista pysyä pimeässä.

 

Ei ollut pakko tehdä mitään.

 

 

Juttelin joitain vuosia sitten erään vanhemman miehen kanssa saunassa. Kyllä, emme tosin olleet siellä kahdestaan vaan sauna oli ihan yleinen sekasauna. Talvisen saunan lauteilla hän kertoi, ettei pidä sitten lainkaan keväästä. Että keväällä alkaa masentaa. Sen sijaan syksyn pimeydessä murjottavat ihmiset, sateesta kiiltävät kadut ja mahdollisuus sytyttää kynttilöitä kotona toivat hänelle paljon enemmän tyytyväisyyttä. Hän sanoi kärsivänsä kevätmasennuksesta. Tavallaan ymmärsin.

 

Kevätmasennus ei ole diagnoosi. Kaamosmasennus kyllä on. Sen hoitoon löytyy itsehoito-ohjeetkin Duodecimista, kevätmasennusta ei edes tunnusteta. Eräs yksityinen lääkäriasema kertoo sivuillaan ”keväällä valoisuus lisääntyy jolloin ihminen nukkuu luonnostaan vähemmän ja siksi saattaa väsyttää”. Toinen lääkäriasema sentään kirjoittaa, että masennuspotilaan oireet saattavat kuin saattavatkin pahentua keväisin valon voimakkaiden muutosten vaikuttaessa keskushermoston toimintaan ja välittäjäaineiden tasoihin. Että suomalainen kärsii seitsemän kertaa todennäköisemmin vuodenaikamasennuksesta kuin floridalainen.

 

Yritä tässä tietoviidakossa sitten miettiä, että masentaako se valo vai ei. Jos masentaa niin tuollaisen googlettelun jälkeen sitä vasta masentaakin.

 

 

Koti näyttää kauniimmalta valossa. Kaikki näyttää kauniimmalta valossa, paitsi iho joka ei ole nähnyt aurinkoa eikä itseruskettavaa puoleen vuoteen. Tässä tammikuussa valo on ollut itselleni muistutus siitä, että hyvää tulee kyllä kun ensin on ollut tarpeeksi pimeää. Lumettoman talven jälkeen taivaalta sataa tälläkin hetkellä niin paljon lunta, etten tiedä tunnistanko autoani enää. Olen ainakin kolmesti yrittänyt mennä vahingossa väärään autoon.

 

Vielä kuukausi sitten töihin tullessa oli säkkipimeää. Nyt valo tulee jo usein jo matkalla.

 

Positiivisuuteni, itsevarmuuteni ja uskoni tulevaan on lisääntynyt sitä mukaa, kun päivä kasvattaa pituuttaan. Lauantaina tulee yksitoista vuotta isäni kuolemasta ja yleensä tuo ajankohta on antanut tammikuulle aina vähän negatiivisen sävyn. Vaikka moni asia on mennyt pieleen, esteitä on sattunut tielle ja suunnitelmia on joutunut muuttamaan moneen kertaan, on tänä vuonna silti jotenkin kevyempää.

 

 

Valo tuli ja paljasti pölyn, lian ja ne vaaleat koirankarvat. Samalla se paljasti uuden vuoden. Sen äärettömältä tuntuneen pimeyden jälkeen nousee taas jotain uutta. Vuoden 2020 jälkeen tuskin kukaan on entisensä. Tuhkasta nousee valoon jotain muuta. Ja se on aika ihana ajatus. Sellainen tammikuuhun sopiva ajatus.

 

Luin Miksulle feenikslinnuista. Kertoessani, että tuhkasta nousee sitten kokonaan uusi feenikslintu, lapsi oli yllättynyt. Katsoi minua vähän surullisena, miksei se ole se sama? Miksi se haluaa polttaa itsensä ja nousta sitten ihan uutena lintuna tuhkasta?

 

Feeniks jättää tuhkaan osan itsestään. Osan siitä pimeydestä, jota ei enää tarvitse kantaa mukanaan. Voi lentää ihan uutena lintuna kohti valoa. Valoa, josta saa taas elämään ihan uusia sävyjä.

 

Valoa, joka ei tuntuisi samalta ilman toisinaan laskeutuvaa ääretöntä pimeyttä.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

Tags:
,
2 Comments
  • Nanna
    Posted at 19:53h, 23 tammikuun Vastaa

    Sinulla on kaunis koti.Klassisen kaunis!ilkeät kommentit ovat todennäköisesti kateutta.
    Minäkin rakastan valoa!Kodissamme on isot ikkunat ja vedän kaikki verhot sivuun,jotta jokaikinen valonsäde pääsee sisään.
    Päivä on pidentynyt jo hurjasti:)
    Kiitos inspiroivista ja kauniista kuvistasi:)

    • mirvaannamarian
      Posted at 11:24h, 24 tammikuun Vastaa

      Kiitos Nanna <3

      Ihanaa kun on jo paljon enemmän valoa.

Post A Comment