Voiko herkkuja syödä jos haluaa olla laiha?

 

Moni pelkää elämänmuutosta, erityisesti silloin kun siihen liittyy pienikin painonpudotus, jo senkin takia, ettei halua luopua herkuista. Karkit, jäätelöt, sipsit, limut, leivonnaiset ja roskaruoka maistuvat ihanalta, kyllä. Ja vaikka usein tiedämmekin, että epäterveelliset herkut sisältävät runsaasti rasvaa ja sokeria jotka aiheuttavat suurta himoa ja suoranaista riippuvuuttakin, syömme niitä silti koska ne ovat hyviä. Ohjeistan ravintovalmennusasiakkaitani yleensä niin, että jos herkun jälkeen on vielä hyvä olo, voi sitä satunnaisesti syödäkin. Vaikka samaan aikaan pudottaisi painoa ja eläisi kaikin puolin terveellisesti.

 

Kuulostaapa helpolta. Eli karkkipussista ei tule huonoa oloa, päinvastoin. Syöt niitä kahdesti viikossa. 2 x 350 kcal = 700 ylimääräistä kaloria viikkoon. Kilon painonnousuun tarvitaan keskimäärin 7 000 kcal. Kaksi karkkipussia viikossa tekee kymmenessä viikossa sen kilon. Karkkipussin sokerimäärä luultavasti koukuttaa ja niinä viitenä päivänä kun karkkia ei syö, tekee kuitenkin mieli jotain makeaa. Sitä saattaa syödä myös huomaamatta, pieniä määriä päivässä, mutta isoja määriä viikossa, saati kuukaudessa.

 

 

Herkuista ei kuitenkaan tarvitse luopua kokonaan. Etenkin runsaasti liikkuva ihminen voi syödä herkkuja silloin tällöin. Mutta riittäisikö kuitenkin hieman pienempi määrä? Kokosin tähän alle vinkkejä siihen, kuinka herkut voidaan pitää ruokavaliossa, mutta samalla säilyttää oma ihannepaino tai jopa pudottaa sitä. Kun terveellisistä elämäntavoista alkaa tulla rutiini, ei herkkujakaan tee enää juuri koskaan mieli. Säännölliset ateriavälit pitävät verensokerin tasaisena ja se pahin makeanhimo tai iltanälkä katoaa usein sen myötä kokonaan.

 

♥ Pienennä herkkujen annoskokoja, ihan minimiin. Harjoita itsekuria äläkä anna sokerihimolle valtaa. Jos tiedät itsekurisi ryömivän pohjamudissa, on parempi pitää totaalitauko sokerista ja rasvasta. Jo kahdessa viikossa pahimmasta koukusta pääsee yli ja sen jälkeen määrät on helpompi pitää pieninä.

 

♥ Jos ajattelet, että voit syödä mitä tahansa kunhan vain liikut runsaasti, muista että saat juosta tunnin ennen kuin karkkipussin kalorit on kulutettu. Suklaalevy vaatii jo kolme tuntia juoksua. Ruokavalio on huomattavasti ratkaisevammassa asemassa painonhallinnan kannalta kuin liikunta, vaikka molemmat hyvin tärkeitä ovatkin.

 

♥ Pidä kiinni säännöllisestä ateriavälistä ja koosta ateriasi oikein (hiilarit, proteiinit, rasvat) jotta nälkä ja makeanhimo ei iske. On uskomatonta, että ruoka-ajoilla ja aterian koostamisella voidaan poistaa vuosien iltanälkä ja suuri sokerihimo. Jos et tiedä kuinka ruokavalio tehdään ”oikein”, teen ravintovalmennuksia etänä ja autan sinua mielelläni onnistumaan.

 

♥ Kokeile terveellisiä herkkuja ja löydät varmasti edes jonkin vaihtoehdon sokerille ja kovalle rasvalle. Edelleen suosikkikeinoni makeanhimon karkoitukseen jos sellainen joskus sattuu jostain syystä iskemään, on banaani pilkottuna paloihin + ruokalusikallinen maapähkinävoita.

 

♥ Pidä kevennysviikkoja treenistä tai tiukasta ruokavaliosta aina silloin tällöin (noin 2-3 kuukauden välein) ja nauti silloin hyvällä omallatunnolla herkuista. Olo on luultavasti niiden jälkeen niin ällö, ettet halua syödäkään enää suuria määriä sokeria ja rasvaa.

 

♥ Pidä tavoite kirkkaana mielessä. Onko se herkkujen aiheuttama hetkellinen hyvä olo vai kenties tyytyväisyys onnistuneesta painonpudotuksesta? Luultavasti priorisoit jälkimmäisen tärkeämmäksi.

 

Herättikö tämä ajatuksia tai kysymyksiä? Miten sä herkuttelet?

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 


4 Comments
  • Aino
    Posted at 11:08h, 08 helmikuun Vastaa

    Kiitos, hieno postaus ja postaustoiveeni toteutus! Keksin sellaisen kikan painonhallintaan, että en osta kotiin ylimääräisiä herkkuja vaan vain sen yhden herkun, jonka aikoo syödä samana päivänä hyvällä omalla tunnolla. Rakastan terveysherkkuja enemmän kuin tavallisia herkkuja ja erityinen suosikkini on pienikokoinen ja taivaallinen Get raw -lakristi raakapatukka. Nyt taas hyvä meininki syömisten ja painonhallinnan suhteen! Blogisikin innostaa minua terveellisiin elämäntapoihin, hyvinvointiin ja itsestäni huolehtimiseen – kiitos, Mirva! Olet valoisa ja positiivinen esimerkki! <3

    • mirvaannamarian
      Posted at 11:29h, 09 helmikuun Vastaa

      Oi kiitos, vaikka tää vasta vähän sivusi sun toivomaa aihetta 🙂

      Get Raw on niiiiin hyvää! Pitäis opetella tekemään sellaista ite.

      Kiitos itsellesi kivoista kommenteista ja postaustoiveista 🙂

  • Nanni
    Posted at 12:37h, 08 helmikuun Vastaa

    Hei, olisiko sinulla antaa vinkkejå, että miten painoa saisi terveellisesti nostettua yöspäin muutaman kilon? 🙂
    Kiitos kivasta ja monipuolisesta blogista, täältä saa aina hyviä vinkkejä omaan arkeen 🙂

    • mirvaannamarian
      Posted at 08:40h, 09 helmikuun Vastaa

      Tätä on kysytty tosi paljon, postaus on tulossa ihan lähiaikoina! 🙂

Post A Comment