Rakkaudesta

 

Tänään en halunnut kirjoittaa rakkaudesta. Koska tänään kaikki kirjoittavat rakkaudesta. Suomalaiset ehkä ystävyydestä. Mutta minä en halunnut kirjoittaa kummastakaan. Sen sijaan olin kirjoittamassa postausta keskeneräisen makuuhuoneen sisustuksesta. Mutta elämä, muuttaa mielipiteitä ja ajatuksia yks kaks. Pistää kirjoittamaan rakkaudesta. Mitä rakkaus edes merkitsee?

 

 

Kuinka saattoikaan olla, että silloin kun vähiten sitä odotin – niin, miksi aina juuri silloin? opin rakastamaan. Pian opin rakastamaan aivan uudella tavalla. Millaista onkaan tuntea pohjatonta rakkautta, pakahtua onnesta koska rakastaa. Kuinka onnellinen voi ollakaan, kun on ketä rakastaa. Ja kuinka onnellinen onkaan, kun ymmärtää miten paljon enemmän rakkaus on kuin pelkkä tunne siitä, että rakastaa.

 

Rakkaus on turvallisuutta. Tietää, ettei ole yksin eikä jää yksin. Silti joskus rakkaus sattuu, sattuu niin paljon ettei mikään voi sitä enempää satuttaa. Rakkaus naamioituu suruksi, pukeutuu ikävään. Rakkaus näyttäytyy vihana, salamana silmissä ja savuna korvissa. Rakkaus piiloutuu arkeen, alle tiuskaistujen sanojen ja likaisten astioiden.

 

Ja tulee taas esiin kojelautaan syttyvänä bensavalona tai kahvintuoksuna keittiöstä. Yks kaks.

 

Rakkaus on elämän jakamista, itsensä avaamista ja suurta heittäytymistä. Rohkea uskaltaa rakastaa. Vaikeinta on rakastaa itseään. Vaikka se on pohja kaikelle rakkaudelle. Itseään kun on rakastettava ensin. Joskus riittää, kun rakastaakin vain itseään. Silloin tuntee olevansa turvassa. Rakkaus ulottuu yli rajojen, se kantaa läpi vaikeiden vuosien ja raskaiden hetkien.

 

Ja joskus suurinta rakkautta on päästää irti heistä, joita rakastaa.

 

 

Sitoutua niin syvästi

että muuttuu pohjattomaksi. 

Puristaa niin lujasti

että muuttuu rajattomaksi.

Rakastaa niin mielettömästi

ettei mikään enää

ole vailla merkitystä.

– Tommy Tabermann


Tags:
No Comments

Post A Comment