Herkkuhimon ensiapu

Hyvinvointiin hurahtaneessa maailmassa on muutama ristiriita. Tai ehkä vähän enemmänkin mutta muutama tulee nyt erityisesti mieleen.

 

Keskustelin aikoinaan itseasiassa eräästä yhteistyöstä ja toin esille tämän oman näkökulmani hyvinvointiin. Että en kyllä mitenkään voi esimerkiksi mainostaa pizzaa, jäätelöä ja leivonnaisia myyvää paikkaa hyvinvointiin painottuvassa yhteistyössä. Kerrataan nyt, että tiedetään, hyvinvointi on valtava kokonaisuus ja siihen kuuluu luonnollisesti myös armollisuus itseä kohtaan. Kun syö herkkuja, niitä pitää syödä hyvällä omallatunnolla ja niin edespäin. Ruoasta pitää nauttia. Ja niin edelleen. Kun toin esiin, ettei minun hyvinvointifilosofiaani mahdu pizzat tai kermiksellä täytetyt croissantit, en saanut enää vastausta ollenkaan. Mutta ehdottomasti parempi niin. Pizzassa ja kermiksellä täytetyissä croissanteissa ei ole mitään vikaa, on niillekin paikkansa. Ovat ihan hyvän makuisiakin. Mutta tässä tullaan näihin ristiriitoihin. 

 

 

Mitään ei haluta kieltää. Että kun en voi loppuelämääni olla syömättä pizzaa ja croissantteja, en ole nytkään. Millään maailman dieetillä ei saa kieltää kyllä itseltään yhtään mitään, se on huono dieetti se. Enkä minä halua dieettiä koska dieetit ovat paholaisen keksintöjä ja kilot tulevat takaisin tuplana. Ei kukaan laihdu pysyvästi dieetillä.

 

Samalla halutaan vihdoin se unelmakroppa ja toivotaan nopeaa tehostarttia pitkäaikaiselle elämäntapamuutokselle. 

 

Tähän kun tarjoat dieettiä painottaen että kyseessä on nimenomaan dieetti, jota ei voi noudattaa loppuelämäänsä ja tarkoituksena on vain saada nopeasti näkyviä tuloksia jotta motivaatiota pitkäaikaiseen muutokseen saadaan kaivettua esiin paremmin kuin hitaissa muutoksissa, saat vastaasi haukkuja että mene sinä ilman koulutustasi (joka on huvittavaa, sillä olenhan opiskellut yli neljä vuotta ihmisen terveyteen liittyviä aiheita hyvinkin monipuolisesti) myymään humpuukidieettejäsi muualle.

 

 

Kelsey Wells kehottaa syömään pääsiäissuklaat hyvällä omallatunnolla. Ja niin pitääkin. Hänen 2,8 miljoonasta seuraajastaan vain suurin osa ei ymmärrä, että Kelseyn treenimäärillä ja arkiruokavaliolla pääsiäismunien syöminen ei näy missään. Jos hän söisi niitä viikottain yhtä paljon ja liikkuisi huomattavasti vähemmän syöden samalla kaikkea mitä mieli tekee, tilanne voisi olla toinen. Herkut ovat ihania. Siis kaikki sokeriset tai rasvaiset tai niiden yhdistelmät. Ne ovat aivan erityisen ihania sen viiden sekunnin ajan. Sen jälkeen yleensä ällöttää, jotakuta saattaa kaduttaakin. Sokeri koukuttaa, kaikkihan me sen tiedämme. Herkut eivät tee meille kuitenkaan millään lailla hyvää ja enemmän nautittuna ne keräävät kehoon vain ylimääräistä rasvaa. Miten ihmeessä niistä sitten pääsee eroon ja miten voisi muka olla koko elämänsä syömättä pizzaa ja kermiksellä täytettyjä croissantteja? Tärkein neuvo nyt ainakin ensin: Älä ikinä ajattele että olet loppuelämäsi syömättä jotain. Älä. Ikinä.

 

Kun vähitellen vaihdat sokeriherkut sokerittomiin herkkuihin (äläkä missään nimessä kuvittele että keinotekoisesti makeutettuihin, e-hei) kuten terveellisiin leivonnaisiin (food-kategoriasta löytyy muutamia reseptejä), marjoihin tai vaikka vaahterasiirapilla makeutettuun kaurapuuroon ja ennen kaikkea huolehdit riittävän tasaisesta energiansaannista pitkin päivää, ei herkkuja tee mieli. Paras herkkuhimon ensiapu itselleni (varsinkin nyt kun olen hetken aikaa taas miinuskaloreilla) onkin ymmärtää, miksi tekee niin paljon mieli sokeria ja rasvaa. Koska kehoni ei saa riittävästi energiaa, sen tekee mieli mahdollisimman helppoa, runsasta energianlähdettä = sokeria ja/tai rasvaa. Kun tarjoan keholleni riittävästi hyviä ravintoaineita, ei sen tee mieli mitään ylimääräistä.

 

Joskus jotain aivan ihanaa viiniä, tai aika usein, mutta (hyvä) viini on pienissä määrin vain hyvästä. Uskon siihen. Tiedekin taitaa.

 

PS. Pizzaa saa tällaisenakin. Se on aika ihanaa. Ja terveellistä. Ja kevyttä. Hyvää.

 

Eli kun kärsit akuutista herkkuhimosta, syö ensin oikeaa, hyvää ja terveellistä ruokaa. Sen jälkeen pidä jatkossa huoli säännöllisistä ateriaväleistä, juo riittävästi vettä ja syö monipuolisesti kaikkia ravintoaineita. Kun taas tekee mieli pizzaa ja kermiscroissantteja, mieti haluatko oikeasti syödä niitä vai onko se vain mieliteko josta pääsee hetken kuluttua eroon? Jos haluat syödä ja ne maistuvat ihanilta etkä kärsi herkuttelun jälkeen huonosta olosta, anna mennä. Varsinkin jos liikut kuin Kelsey. Muista, ettei ole mitään väliä miltä näytät, kunhan tunnet olosi hyväksi ja teet ratkaisuja, jotka ovat sinun omiasi. Kukaan ei voi päättää puolestasi saatko herkutella vai et.

 

Hyvinvointiala on aika ristiriitainen kenttä. Haluan omalta osaltani auttaa kaikkia hyväksymään itsensä täydellisesti juuri sellaisena kuin on, ja samalla auttaa heitä jotka haluavat esimerkiksi ruokavalion avulla pudottaa painoa. Sitä teen kuitenkin siksi, että itse löysin pienen painonpudotuksen jälkeen itseni uudelleen ja voin niin paljon paremmin kuin aiemmin. Syön joskus herkkuja, pizzaakin, mutta yli 90% kaikesta ruoastani on kuitenkin terveellistä, arjen perusruokaa. Ei siksi, että haluaisin olla laiha, vaan siksi että haluan voida hyvin. Jos tilaisin illalla pizzan, voisin taatusti huonommin kuin esimerkiksi tonnikalafileen, täysjyväriisin ja vihreän salaatin jälkeen. Mutta jos kaveri tarjoaa muuttopizzat, en kieltäydy siksi etten voi syödä. Vaati se vuosien tasapainoilua.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

Tags:
2 Comments
  • Noora
    Posted at 18:56h, 14 huhtikuun Vastaa

    Pääsiäisenä ei tullut syötyä pääsiäissuklaata kun tuhosin pari pääsiäispupua jo ennen pääsiäistä. Ja tein sen perusjutun mitä teen joka vuosi eli ostin 4 Mignon munan paketin ja koska ne on niin hyviä, että syön ne ””sit kun on tosi hyvä hetki” niin mä syön ne kaikki neljä taas joulukuussa kun alkaa päiväykset paukkua.
    Miiten paljon Kelsey Wells treenaa muuten? Taidan etsiä instagramin kautta kyseisen tyypin kun uteliaisuus iski!

    • mirvaannamarian
      Posted at 13:24h, 15 huhtikuun Vastaa

      Mullakin on vielä se kolme Mignonia syömättä siitä boksista :D

      Kelsey on yks mun somelemppareista, niin motivoiva ja terveellä tavalla huikee fitnessmama <3 Sweat app on myös mahtava treeniohjelmasovellus jos kaipaa vaihtelua perinteiseen saliharjoitteluun.

Post A Comment