Tuoksuu kesältä

 

Ulos katsoessa ei ole kesästä tietoakaan, mutta.. Aina yhtä varma alkavan kesän merkki pienen toukokuun räntämyrskyn lisäksi on kesätuoksun ostaminen tai ottaminen käyttöön. Itse kuulun ensimmäiseen, sillä yleensä kesätuoksut ovat käytössäni loppuneet ennen itse kesää. Tästä viisastuneena ostin viime kesänä isomman purkin. Pian tämän jälkeen haistoin satamassa aivan lumoavan parfyymin ystäväni yllä ja hänen suosituksestaan ostin uuden kesätuoksun. Tai siis, vielä uudemman. Kyllähän nyt kaksi kesätuoksua jokainen nainen tarvitsee, uskottelin itselleni kantaessani kallista eau de parfumia kotiin.

 

Viime kesä oli vähän vaikea kesä. Se tuntui loputtoman pitkältä, mutta ei silti oikein koskaan alkanut. Sain tehdä asioita joista eniten pidän, olla kaksi kuukautta Hangossa ja reissata ympäri saaristoa. Säätkin olivat ihan ok, ainakin kesäkuussa. Silti se kodittomuus, remontti ja varaston uumenissa olevat tavarat ahdistivat. Edellisenä kesänä tein lähes samoja asioita ilman, että kaipasin kertaakaan kotiin. Päinvastoin, ei ollut koskaan kiire Helsinkiin. Mutta senhän me tiedämme kaikki, kaipaamme sitä mitä ei sillä hetkellä ole. Kodin kaipuu lienee kaipuista suurimpia. Tänä vuonna taas odotan lähestulkoon riemusta kiljuen Hankoa ja ehkä uskallan jopa sanoa, että reissujakin.

 

 

Jos viime kesä oli vähän vaikea, ainakin se tuoksui hyvältä. Siksi päätin tänä kesänä tuoksua ihan samalta. Ei, en halua tuoksua vaikealta kesältä, mutta haluan tuoksua lämpimältä auringolta, sitrushedelmiltä, kookokselta ja Rivieralla vietetyltä jahtiviikolta – tai pikemminkin näiden hienostuneelta yhdistelmältä. Sellaiselta aurinkovoiteelta, jota voi levittää kannella iholle sillä välin, kun tarjoilija kaataa uuden lasin rosèèta. Tom Fordin Soleil Blanc on tällainen tuoksu. En luultavasti koskaan käyttäisi sitä talvella, sillä sen tuoksu assosioituu niin vahvasti kesään. Mutta tänä kesänä tuoksun siltä. Tuoksun, vaikken näkisikään Rivieraa, polttavaa aurinkoa tai jääkylmää rosèèta. Toivottavasti kuitenkin näen ja voin todeta, että sinne tämä tuoksu (ja minä) kuulumme.

 

Toinen kesätuoksuni, se jonka ehdin ostaa isossa koossa, on Jo Malonen Silk Blossom. En tiedä miten kuvailisin sitä tuoksua, minulle se on helteinen ilta Hangossa ruusunpunaisten lasien läpi katsottuna, mutta tämä kuvaus nyt ei ehkä avaa tuoksun ideaa muille. Kukkainen ja ylellinen. Kevyt, jota sen takia joutuu suihkimaan pitkin päivää mutta se ei haittaa lainkaan sillä vasta suihkittuna se on parhaimmillaan. Tuoksu, joka ylläni olen ollut onnellisimmillani. Tätä ei ikävä kyllä tänä vuonna saa, minun onnekseni sitä myytiin ainakin kaksi kesää peräkkäin. Ehkä se vielä tulee tuotantoon, joten laita nimi korvan taakse.

 

Sain äidiltä joululahjaksi Byredon Sundazedin ja sitä olen suihkinut siitä asti aina silloin, kun on oikein energinen olo. Keskellä synkintä talveakin tuntee olevansa jotenkin elossa kun tämä tuoksuu iholla. Saan suureksi harmikseni päänsäryn monesta Byredon tuoksusta, mutta tästä ei onneksi tule mitään. Päinvastoin, tuulahdus kesää, mutta ei liiaksi. Sellainen kevyt, salaperäinen lupaus. Kun ei vielä yhtään tiedä, mitä on tulossa..

 

 

Olen muuten se tyyppi, joka ei kertakaikkiaan voi ymmärtää heitä jotka suihkaisevat hajuvettä vain kerran. Kerran?! En tiedä onko vika hajuaistissani, mutta kallista tuoksua ostaessani haluan mieluummin oikeasti tuoksua siltä kuin säästellä pisaroita purkissa ilman, että kukaan edes huomaa tuoksuani. Mitä tekee hajuvedellä joka ei edes tuoksu? Tiedän, tuoksuallergikot luultavasti vihaavat minua, mutta ymmärrän toki jättää parfyymin vähemmälle esimerkiksi lentokoneessa enkä suihki sitä kuntosalin pukuhuoneessa. Mutta muualla, noin kuudesti suihkin tuoksua aamulla ja lisään kerran-pari päivällä jos satun sen äärellä olemaan.

 

Minusta on nimittäin ihanaa tuoksua hyvältä. Ja ihan kohta kesältä.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

Tags:
4 Comments
  • Avatar
    Anni
    Posted at 11:24h, 07 toukokuu Vastaa

    Ihana postaus! Touksut eivät olleet yhtään mua, mutta ihana fiilis jäi silti 😍😍

    • Avatar
      mirvaannamarian
      Posted at 18:31h, 07 toukokuu Vastaa

      Kiitos <3 Jokaiselle on omansa, millaisista sä tykkäät? :)

  • Avatar
    Anni
    Posted at 18:28h, 08 toukokuu Vastaa

    Antaa kaikkien kukkien kukkia, tai tuoksua🌸 Omia lemppaireita on Guccin Guilty, Chanelin Mademoiselle ja YSL Libre. Kaikki lämpöiset ja „mausteiset“ tuokst on mun juttu😊 Ihanaa kesänodotusta!

  • On siis kesä - MirvaAnnaMarian
    Posted at 20:37h, 11 toukokuu Vastaa

    […] töihin, mutta hitot – nyt on se päivä. Suihkaisin aamulla ensimmäistä kertaa kesätuoksuani, sujahdin mekkoon (onneksi vielä sujahdin) ja lähdin töihin. Paljain […]

Post A Comment