Valmisteluja

 

Olen ollut kiireinen. Sen verran kiireinen, että muistin hyvin taas millaista on olla kesällä kiireinen. Lue: Kesällä ei ole kivaa olla kiireinen. Viime vuonna muutto ajoittui kesä-heinäkuun vaihteeseen, samaan aikaan alkoi myös remontti ja asuimme koko kesän veneessä tavaroidemme ollessa pitkin poikin pääkaupunkiseutua. Varastossa, remppakohteessa, väliaikaisessa kodissa, veneellä ja toimistolla. En halua enää koskaan muuttaa kesällä.

Sanoin kyllä etten halua remontoidakaan enää koskaan, mutta niin sitä on koko piha ja terassi käännetty ympäri ja valmista on sitten kun on. Kai siitä valmiista pihasta ehtii nauttia sitten loppukesästä.

 

Kiirettä on pitänyt paitsi töissä, myös valmistautuessa pieneen, tai ehkä kuitenkin suureen(?), seikkailuun. Avaan tätä lisää loppuviikosta, mutta vitsi, onpa jännää. En ole koskaan aiemmin ostanut pelkkää menolentoa Suomesta, nyt ostin. Mutta palataan siihen sitten kun on uuden seikkailun aika. Kaikki Kupariketun lasten meditaatioita kuuntelevat voivat samaistua siihen fiilikseen, mikä tulee kun kirjoittaa edelliseen lauseen neljä viimeistä sanaa.

 

 

Myimme veneen pari viikkoa sitten ja aamulla se lähtee Hangosta kohti uutta kotisatamaa. Perjantaina hihkuin ilosta Hangon tiellä, olipa ihana käydä haistelemassa meri-ilmaa kesäkotikaupungissa. Hanko rauhoittaa, antaa paremman yhteyden luontoon, mereen ja johonkin suurempaan, tarjoten levottomalle helsinkiläiselle samalla kuitenkin tarpeeksi tekemistä. Takaisin tullessa kiljuin sitten kauhusta, hirvikolari oli kymmenen sentin päässä ikkunastani. En tiedä uskonko suojelusenkeleihin vai mihin, mutta kiitos sinne johonkin tärkeästä muistutuksesta. Elämä on tässä ja nyt ja hirvet voivat hyppiä tosiaan eteen kirjaimellisesti ihan puskista.

 

 

Aamulla fiilistelin kukkivia tuomia Johanneksenkirkolla. Voisipa tuoksua tallentaa instagram-tarinaan. Nyt kun vihdoin on aikaa istua alas, ajattelin kuitenkin hilpaista vielä nopean lenkin. Kiireessä ja hälinässä paras keino iskeä ajatukset takaisin kasaan on ainakin itselleni liikunta, jossa ei tarvitse ajatella muuta kuin edessä siintävää tietä. Jatkuvasti ajattelevalle ajattelemattomuus on aivan ihanaa. Salilla tulee laskettua taukoja, toistoja ja sarjoja. Lenkillä, uidessa ja pyöräillessä vaan on ja elää siinä hetkessä. Tätä yritän tuoda lisää tähän kesäänkin.

 

Olla ja elää tässä. Ei ensi viikossa, ei huomisessa, ei lähestyvissä deadlineissa tai seuraavan kuun juhlissa. Tässä, nyt. Pienten hetkien hienous on sitä paitsi paljon helpompaa löytää kuin suuren juhlan tuntu. Paitsi helpompaa, yleensä myös runsaampaa, yllätyksellisempää ja mieleenpainuvampaa. Että tämä tässä ja nyt on niitä hetkiä, joita muistamme ensi kesänä. Kuinka kiireisen maanantain päätteeksi katselin auringon värjäävän ikkunasta avautuvaa maisemaa kullan eri sävyillä, kuinka lukemattomat purjeveneet kilpailevat toistensa kanssa horisontissa ja lasten riemu kuuluu sisään asti.

Kaikki näyttää ihanalta, ainakin niin kauan kuin katse osaa suodattaa työkoneet, laudat ja kivisäkit pois kaiken sen kauniin edestä.

 

 

Eikä tähän hetkestä nauttimiseen tarvita yhtään sen enempää, no ehkä raparperipaistoksen voisin vielä iltapalaksi tehdä, mutta.. Kunhan vain painaisi mieleensä sen hetken ja sen tunteen. Erilaiset kiitollisuus- ja positiivisuusharjoitukset ovat ihania, mutta usein riittää kun lakkaa yrittämästä ja keskittyy siihen hetkeen.

Juuri tähän. Ja vähän raparperipaistokseen.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

No Comments

Post A Comment