Tummia pilviä

 

Kirjoitettu keskiviikkona: Sateen piiskatessa toukokuisena iltapäivänä asfalttia voivat monen päivän seikkailusuunnitelmat kariutua tuosta noin vaan, yhteen puhelinsoittoon. Tummia pilviä on tuntunut olevan taivaalla monellakin tapaa, mutta jotenkin sitä on jo pelottavan tottunut vastoinkäymisiin.

Valmisteltiin reissuun lähtöä viikkoja. Lähetettiin tavaroita etukäteen Hollantiin, tein hulluna töitä että voisin olla pois toimistolta määrittelemättömän ajan, järjestin lapsen ja koirien hoitopaikat, organisoin eskariin ja harrastuksiin viennit, aivan kaiken. Vedettiin dieettiä, levitettiin itseruskettavaa ja pakattiin kassit valmiiksi kerrankin hyvissä ajoin. No, viimeiset kolme nyt olivat ihan silkkaa turhamaisuuttani. Mutta kerrankos sitä tällaiseen seikkailuun pääsee. Tai piti päästä.

 

Luulen, ettei viime hetken peruuntuminen ärsytä ollenkaan niin paljon silloin, kun ei ole uhrannut reissulle oikein ajatustakaan ennen lähtöpäivää ja tajuaa vasta silloin, että joutuu pakkaamaan mukaan lähinnä likaisia vaatteita.

 

Heitin matkakokoiset minigrippiin pakatut kosmetiikkani seinään. Mieli on yhtä aurinkoinen kuin ulkona vallitseva sää. Jos asut Helsingissä, tiedät mistä puhun. On ollut jo pitkään sellainen tunne, että alkaa riittää. Saati vielä tämä. Pää on niin täynnä vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, että positiivisinkin alkaa menettää otettaan elämän pienistä auringonsäteistä. En tiedä, tuntuuko se nyt jotenkin tavallista kurjemmalta, kun kivoja asioita on muutenkin ollut vähemmän koronavuoden aikana? Ja sen kerran kun on jotain, mitä odottaa ja jotain mitä on odottanut, viedään se viimeisenä päivänä pois.

 

Eihän tämä ole mikään todellinen kiukuttelun syy ja elämässäni on miljoona asiaa paremmin kuin monella muulla, mutta ärsyttää. Ja silloin kun ärsyttää, alkavat myös muut vastoinkäymiset tuntua entistäkin suuremmilta. Silti annan itselleni luvan kiukutella, hetken, koska kiukuttelemattomat kiukut jäävät monien (humpuuki)tutkimusten mukaan varastoon kehoon ja tulevat esiin myöhemmin aina jollain tavalla. Näkyvät ainakin naamasta.

Ehkä kaatosadepäivä pehmentää hieman harmitukseni reunoja ja kohta osaan jo nauraa tälle(kin) asialle. Ehkä.

 

 

Kirjoitettu torstaina: Hyvin nukutun yön ihme. Löysin aamukävelyltä kesän ensimmäisen neliapilan. Sanoin ääneen, että nyt se huono onni kääntyi. Ylitin itseni eräässä jumalatonta keskittymiskykyä vaativassa hommassa ja olen ollut kaikin puolin tasapainossa. Ajatus siitä, että minun piti istua tällä hetkellä lentokoneessa kuplivaa kilistellen eikä suinkaan kotona imuroimassa hiekkaa jo neljättä kertaa viikon aikana valkoiselta kivilattialta, ei tunnu enää yhtään niin pahalta. Elämäähän se.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

Tags:
No Comments

Post A Comment