(Keittiön)siivouksen elämänmullistava taika

 

Oli aikoja, jolloin olin paljon kahdestaan lapsen kanssa kotona. Siinä oli puolensa, tavarat pysyivät yleensä juuri niillä paikoillaan joihin olin ne asettanut. Aikataulut olivat kiinni käytännössä vain minusta ja minun aikatauluistani. Opin myös handlaamaan yksin monta asiaa ja järjestystä rakastavana huithapelina oli pakko kehitellä keinoja, jotka helpottavat yhden aikuisen ja lapsen arkea.

Keittiön siivous illalla oli yksi niistä. Lopulta siitä tuli paljon enemmän kuin keittiön siivous illalla.

 

 

Jos sinulla on koti ja pidät siististä kodista, luultavasti tiedät itsekin että juuri keittiön siivous on yksi tehokkaimmista keinoista saada koko koti näyttämään siistiltä. Kun otin iltarutiinikseni siivota keittiön aina ennen nukkumaanmenoa, aamut tuntuivat alkavan eri tavalla kuin ennen. Kun aloittaa päivän kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä, siitä tulee heti vähän parempi. Ainakin vähän stressittömämpi.

 

Laitan tiskit koneeseen, ja koneen yöksi päälle. Pyyhin tasot, laitan aamupuuron ainekset pöydälle. Putsaan kahvinkeittimen, laitan ehkä jopa suodatinpussinkin paikoilleen. Puhdas kattila liedelle, kananmunakenno viereen. Vitamiinipurkit ruokapöydälle, unohtuvat muuten.

Ensin säästin aikaa. Nyt tuo iltarituaalini tuo tasapainoa, mielenrauhaa ja ennen kaikkea aloittaa päivän ihan eri fiiliksellä, kuin tiskivuoren väistely likaista kahvipannua huuhdellessa. Se jäsentelee ajatuksiani, raivaa tilaa luovuudelle, rauhoittaa.

Niin päivän pitäisikin alkaa.

 

Tuosta rutiinistani en luovu. Pakollinen kuin hampaidenpesu. Ja tuodessaan mukanaan niin paljon hyvää, se on helppo ottaa säännölliseen käyttöön. Muistutan silti, että vaikka siivoankin keittiön joka ilta, tältä se näyttää ehkä kerran vuodessa. Tunnin verran, jos sitäkään. Puhtaudella ja tavaroiden piilottelulla on iso ero. Jälkimmäinen on turhaa.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

Tags:
4 Comments
  • Avatar
    Satu
    Posted at 10:21h, 02 kesäkuu Vastaa

    Tämä on täysin totta! Minulle tämän asian opetti vuosia sitten oma aviomies.
    Teidän keittiö on kyllä todella kaunis!

    • Avatar
      mirvaannamarian
      Posted at 12:48h, 02 kesäkuu Vastaa

      Olisinpa itsekin oivaltanut aiemmin, olisi säästytty monilta kirosanoilta ja aamukiukuilta :)

      Kiitos, se ei läheskään aina ole näin järjestyksessä :D Mutta mieluummin kodinkoneet pöydällä käyttöä varten kuin kaapissa mihin ne sitten aina jäävät, maalaustelineet ruokapöydällä odottamassa häntä joka saa äkillisesti inspiraatiota ja kirjat, lehdet ja hedelmät siinä kiireettömiä hetkiä varten.. <3 Elämä saa näkyä, mutta se ei ole este puhtaalle pöydälle!

  • Avatar
    Tine
    Posted at 14:30h, 03 kesäkuu Vastaa

    Kaunis keittiö, erityisesti nuo ylävalot tekevät ilmeen niin viimeistellyksi! Laitoimme myös keittiön kivitason jatkumaan saarekkeen sivuille, paras päätös ikinä! Vähän aiheen vierestä mennään, mutta saanko kysyä onko tasot luonnonkiveä vai kvartsia?

    • Avatar
      mirvaannamarian
      Posted at 22:25h, 03 kesäkuu Vastaa

      Kiitos :) Alhaalla on myös valot mutta ne eivät ole päällä..

      Tasot ovat marmoria. Kaunis, mutta… Aivan hirveä pitää puhtaana :D Toisaalta me laitetaan niin paljon ruokaa että pienet sitruunatahrat kuuluvat asiaan enkä jaksa niistä välittää. Tähän tehtiin tietääkseni joku suojauskäsittely viime talvena ja sen jälkeen kaikki on lähtenyt pyyhkimällä. Aiemmin imeytyivät heti ja tarrasivat kiinni.

Post A Comment