Erilaisia kausia

 

Lähdin Hankoon kauluksellisessa kreppipaidassa ja siisteissä boucleshortseissa. Reilun viikon verran jaksoin föönata hiukset pyöröharjalla, käyttää rannekelloa ja pukeutua juhlailtoina Zimmermanniin. Kausi vaihtui. En jaksanut enää välittää milloin olen harjannut hiukset, pessyt vaatteitani tai käyttänyt laiturilla kenkiä. Saatoin hypätä juoksulenkillä mereen uimaan ja sen jälkeen suihkuttaa sinilevävedet pois itsestäni puutarhaletkulla. Kesäkausi. Ajattelen olevani onnellisimmillani siellä, missä horisontti näkyy, kalliot ovat lämpimiä ja lokit kirkuvat hyvät huomenet. En tarvitse kuin kylmän kaljan (rosée ok), juttuseuraa ja pitkiä lenkkejä.

 

Syksyn tullessa on taas keksittävä, millaista laukkua on käyttänyt ennen siirtymistä ruokakaupan kestokassien kauteen. Kontrasti kahvinväristen kasvojen ja auringossa valkoiseksi palaneen hiuskarvan välissä on niin huvittava, että alkaa vähitellen siirtyä mielellään kohti meikkipussia. Arvet ja ruvet säärissä eivät enää tunnu kuuluvan asiaan, vaan muistuttavat lähinnä huolettomuudesta huolimattomuudesta helteisinä kesäiltoina. Se, että lapsi lapset tippuvat mereen on yhtäkkiä aivan kamalaa, kun keskikesällä se vain nauratti. Kuului asiaan, silloin.

 

 

Tänä kesänä en ole kaivannut sekuntiakaan ulkomaille. Oikeastaan olen pikemminkin ihmetellyt, miksi olen koskaan halunnut matkustaa kesällä ulkomaille. Ehkä aiempina kesinä säät ovat olleet huonoja tai olen viettänyt enemmän aikaa Helsingissä. Kesällä en nimittäin pidä lainkaan Helsingistä. Tällä hetkellä olen pari päivää kotona ja toimistolla tekemässä töitä, mutta haaveilen kokoajan pääseväni pian takaisin Hankoon. Kunhan saan Kaivarin lainaa vähän lyhennettyä, ostan Hangosta itselleni toisen kodin. Tämä tosin poikkeaa tästä kausiajattelustani, sinne tahdon kaikkien ihmettelyistä huolimatta kesän jälkeenkin. Syksyllä, talvella ja keväälläkin. Ja just sen takia, ettei siellä ole mitään.

 

Talvella haluan asua ulkomailla. Rakastan Lappia ja hullaannun luonnosta ja hiihtämisestä, mutta toivon aina, että saisin asua arkipäiväni auringossa. Haluan muuttaa milloin minnekin ja välillä pyörittelen itsellenikin silmiä. Innostuu tänään yhdestä, huomenna toisesta. Ennen ajattelin, etten vain sopeudu minnekään ja olen onneton tuuliviiri, joka ei oikein tiedä mitä haluaa. Nykyään ajattelen, että on ihan suunnaton rikkaus vielä kolmekymppisenäkin innostua tänään yhdestä, huomenna toisesta. Ymmärtää elämän kausia ja sitä, että maailman paras paikka on luultavasti heinäkuussa eri, kuin helmikuussa. Jos heinäkuussa viihtyy ilman meikkiä ja kenkiä, voi kesäkuussa ihan yhtä lailla föönata hiuksia pyöröharjalla ja ostaa vähän turhan kalliita sandaaleja.

 

Kun aloin ymmärtää ja hyväksyä elämän erilaisia kausia, huomasin että elämä pysyy itseasiassa yllättävän samanlaisena kaikista kausivaihteluista huolimatta. Ei tarvitsekaan muuttaa itseään ja hiusväriään ihan jatkuvasti. Sitä alkaa taas googlata lentoja, ostaa huultenrajauskyniä ja selata muotilehtiä. Toukokuun Vogue on edelleen avaamatta, mutta ehkä jätän sen itselleni muistoksi tästä kesästä. Lehti, jota en koskaan ehtinyt avata, sillä oli kiire elää. Tänä kesänä muotiani ovat muutenkin olleet mahdollisimman vähät vaatteet ja ne ruokakaupan kestokassit.

Mennään niillä vielä hetki. 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

No Comments

Post A Comment