Yksikseen

 

Ihminen tarvitsee toista ihmistä. Introvertit ja vapaaehtoiset erakot, hekin kuuluvat tarvitsijoihin. Koko kesän olen elänyt kovin tiiviissä symbioosissa perheeni ja ystäväperheeni kanssa. Normaalisti kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta, tänä kesänä en ole uhrannut näille juuri ajatustakaan. Kolmesta alle kouluikäisestä lapsesta huolimatta..

 

Ensimmäistä kertaa koskaan olen ollut melko paljon veneellä myös yksin (yllämainittuja lapsia ei lasketa). En ole kaivannut lainkaan Helsinkiin, vaan viihtynyt Hangon hitaassa elämänmenossa ilman aikatauluja ja herätyskelloja. Tarvitsin tätä. Hitautta, Hankoa ja tietynlaista itsenäistä tekemistä. Aina pidempään yksin ollessani tajuan, kuinka tarvitsen ihmistä vierelleni lopulta aivan erilaisista syistä kuin arjessa kuvittelen. On helpottavaa huomata, kuinka pärjää ihan yksikseen ja ennen kaikkea, kuinka ei tarvitse ketään niistä käytännön syistä, joista ehkä aiemmin on kuvitellut tarvitsevansa.

 

Yhtäkkiä tarvitsee seuraa. Läheisyyttä, arkisten asioiden tai pikemminkin kokemusten jakamista. En tarvitsekaan toista aikuista seurakseni ravintolaan. Läheisten ystävien ja tuttavien merkitys korostuu ollessa yksikseen. Muiden ihmisten tärkeyden näkee uusin silmin vasta silloin, kun se kaikkein läheisin ei olekaan jatkuvasti läsnä. Uskon, että jokaiselle suhteelle tekisi hyvää ottaa aina aika ajoin tilaa ja etäisyyttä. Omien menojen ja joskus ihan vain itsekkäästi oman ajan ottamisen tärkeys unohtuu niin kovin helposti.

 

 

Tätä aion ja haluan viedä mukanani kesän jälkeen arkeen. Ei ole lainkaan katastrofi olla yksin. Joskus apua voi pyytää myös heiltä, jotka eivät ole samaa perhettä. Arvostus kaikkien aikaa ja läsnäoloa kohtaan kasvaa yllättävästi juuri näin. Kahdeksan vuoden parisuhteen jälkeen on unohtanut, kuinka pyysi naapuria vetämään lakanat, kaverin poikaystävää kiinnittämään taulun tai puolituttua lainaamaan autoa.

 

Vastavuoroisesti haluan itse panostaa siihen, että myös minä olen perheestäni ja elämäntilanteestani huolimatta saatavilla myös muille. Sanotaan, ettei mistään tule lopulta niin hyvä mieli kuin muiden auttamisesta. Allekirjoitan, mutta muistutan siinäkin rajoista. Mitään, ei sitäkään, saa tehdä oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kustannuksella.

 

 

Rakkaani palaa takaisin Suomeen pian, mutta en kiirehdi heti kotiin häntä hakemaan. Teen niitä asioita joita vielä voin, vielä ennen yhteisen arjen aloittamista. Yksikseen on tullut ajateltua monista asioista eri tavalla. Vastuun, ikävän ja läsnäolon merkitys tuntuu erilaiselta. Itsevarmuus tuntuu erilaiselta. Tieto siitä, että pärjää, vahvistuu hetki hetkeltä. Samalla ymmärtää, että toista voi rakastaa aivan muista syistä kuin tavasta ja tottumuksesta, saati yksinkertaisesta tarpeesta rakastaa.

 

 

Luulen, tai ainakin olen niin päätellyt, ettei yksikään suhde ei ole hyvällä pohjalla silloin, jos toinen ei osaa olla yksin.

Siitäkin huolimatta, että itse ihmisenä tarvitsemme toista ihmistä. Yksikseen tai yhdessä, nyt ja aina.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

Tags:
No Comments

Post A Comment