Santorinille

 

Olen haaveillut Santorinista vuosia. Ei ole vain tullut lähdettyä. Oli Espanjan asunnot, oli koronat. Keväällä sitten tartuin pandemian runteleman Finnarin tarjoukseen, ostin liput. Lauantaina piti lentää Santorinille.

Lennot peruttiin jonkin aikaa sitten. Ensin niitä siirrettiin jatkuvasti, hotellit täyttyivät ja lopulta kaikki se säätö ja ehdotettu uusi aika oli meille käytännössä mahdoton. En lennä lauantaina Santorinille.

 

 

Käsittelin Santorinin kokoisen pettymykseni yllättävänkin nopeasti. Enhän ole koskaan edes käynyt Santorinilla, joten en tiedä mitä menetin vai menetinkö oikeastaan yhtään mitään. Peruttuja lentoja on ollut viimeisen 1,5 vuoden aikana ainakin kymmenen, joten Dear Ms Rajala, your flight has been cancelled viestit ovat jo aika tunnottomia.

Olisin kuitenkin kovasti halunnut Santorinille. Kukapa ei syyskuussa pitäisi sinisen taivaan ja horisontin häilyvästä rajasta, polttavankuumasta helteestä, roséésta ja aidosta fetajuustosta auringonlaskussa. Kaikki tämä kalkkimaalatun terassin näköalapaikalla.

 

 

 

Koska Mirva ei pääse Santorinin luo, tulee Santorini Mirvan luo. Kesken yliopiston luennon (Zoom, tiedättehän..) päätin tehdä itselleni kreikkalaista välipalaa. Löysin kreikkalaisen jogurtin jääkaapista ja tämä erikoisuus saattoi hiukan inspiroida jääkaapin ollessa muuten melko tyhjä. Voi jumalan kiitos etäopiskelusta. Rosééta en sentään kehdannut kaataa, mutta pilkoin lautaselle tomaattia, aitoa fetaa ja täydellisiä kalamataoliiveja. Jääkaappi ei ollutkaan niin tyhjä kuin ensisilmäyksellä kuvittelin. Pesin kulhoon muutaman persikan (ovat tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan) ja keitin ison kupin tummapaahtoista kahvia ja nautin. Kreikkalaisen jogurtin pariksi kaadoin paljon hunajaa. En edes pidä kreikkalaisesta jogurtista, mutta rakastan hunajaa ja se saa kreikkalaisenkin jogurtin maistumaan hyvältä.

 

Pieni hetki ja pala Santorinia helsinkiläisen kodin keskellä. Koronavuoden vaihtuessa koronavuosiksi, paluu – tai pikemmin tieto paluun lähestymisestä – normaaliin, tuntuu epätodelliselta. Uskon näiden vuosien vaikutuksen näkyvän meissä vielä pitkään vähenevänä optimismina ja kasvavana pessimisminä. Kuten kirjoitin lentojen perumisen aiheuttamasta tunteesta, elämästä on tullut pelottavan tunnotonta ”Aha okei..” Ja that’s it. Joku näkee tunteettomuuden selviytymiskeinona. Minä koen sen lähinnä pelottavana. Olla nyt tuntematta oikeastaan mitään.

 

Lauantaina taidan kuitenkin kaataa katkeransuloisesti rosééta lasiin koneen alkuperäisenä lähtöaikana. Vielä me sinne pääsemme ystäväiseni, vielä.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

Tags:
,
No Comments

Post A Comment