01 marraskuun 2021 Hei, marraskuu!

Vähän yli kahdeksan avasin Rikhardinkadun kirjaston oven. Palautin myöhästyneitä kirjoja ja hymyilin valoisalle aamulle. Viime viikolla oli pimeää. Tiesin tietysti, että pimeys kuroo valon etumatkan kiinni noin viikossa (siltä se ainakin tuntuu), nyt on kuitenkin valoa. Aloin tehdä kirjastolta lähtöä töihin kun tajusin. Marraskuu.

Niin, se ehkä suomalaisten keskuudessa inhotuin, masentavin ja vähiten valoisa kuu. Marraskuu tuo kuitenkin aina mukanaan joulunodotuksen joka on minun valoni pimeään. Vuosien kokemuksella voin kertoa, että marraskuun masennukset, kiukut ja itkut on paljon helpompia sietää kuusen valojen loisteessa kuin ilman kuusen valojen loistetta.

Minun jouluni näyttää amerikkalaiselta, glitteriltä ja tunnelmavaloilta. Tuoksuu mausteilta ja makealta, kuulostaa pehmeältä pianolla soiteltuilta klassikoilta ja vähän Sian joulualbumilta.

Sinun joulusi voi näyttää aivan toisenlaiselta, mutta se on ihan yhtä lailla joulu.

Miksi nauttisin joulutunnelmasta vain (muka, huom. muka) kiireisessä joulukuussa kun voin tehdä sen nyt, kun vuoden synkin, pimein, ankein ja masentavin (ja mitä vielä) kuukausi on täällä. En keksi YHTÄÄN syytä.

Olkoon siis loppuvuosi yhtä joulua. Sitä on kaksi kuukautta jäljellä, joten mikä ettei. Tänään ylitän itseni ja pelkoni ja kiipeän ullakolle hakemaan ensimmäiset, krhm siis aivan kaikki, koristeet ja vähitellen ne saavat vallata koko kodin. Ja niinpä Everyday is Christmas eikä marraskuussa harmita enää yhtään niin paljon kuin vaikka lokakuussa saattoi harmittaa. Työmatkoistakin tulee yhtä juhlaa kun vaihtaa joululistat soimaan ja aamulla kaataa kahvinporojen joukkoon hippusen kanelia.

Ilo irti. Marraskuusta, kyllä!