”Hämärät aatot, kanssasi jaan..”

 

Kun on ensin taistellut pienen tukkoisen nenän kanssa vähän turhan suuresta määrästä läksyjä, iltapalasta joka ei maistu ja suihkusta jossa on pakko käydä, ja pitäisi laittaa vielä valmiiksi joka ikinen tavara aamuksi ja toistaa tätä kaavaa jo niin monetta kertaa, ettei itsekään enää muista milloin olisi ollut toisin, näkee arjen ja koko joulun odotuksen yhtä mustana kuin ulkona vallitsevan sään.

Missä joulun tunnelma, missä lämpö ja tunne siitä, että arki on ihanaa? Mistä valo loputtomaan sateiseen pimeään?

Kun tietää asioiden olevan kuitenkin hyvin ja tietää itsensä erittäin etuoikeutetuksi monessakin asiassa, ei uskallakaan enää ihan pienestä sanoa ääneen olevansa a) väsynyt b) no ylipäätään ei uskalla valittaa yhtään mistään.

 

 

 

Tiedättehän sen, kun kaikki menee päin persettä, voi helposti sanoa ansaitsevansa sitä ja tätä. Ääneen ihmetellä, että mitä pahaa olen tehnyt, että ansaitsen tällaista pahaa? Sitten kun kaikki on kuitenkin ihan hyvin, kynnys valittaa siitä, kun kaikki ei olekaan ihan hyvin, kasvaa korkeaksi. Ja kun se kynnys lopulta on tarpeeksi suuri, ei sanokaan enää mitään vaan nielee pettymyksensä, surunsa ja kyyneleensä. Koska enhän mä voi valittaa.

Siinä sitä istuu yksin loputtomassa sateisessa pimeässä ja selviytyy toinen toistaan toistavista arkipäivistä. Arkipäivistä, joissa ei ole mitään vikaa, mutta jotka tuntuvat tässä kohtaa vaan niin helvetin liian turhan pimeiltä ja kiireisiltä. Odotin jotenkin tätä joulukuuta kun viime joulukuu oli niin huono ja nyt yhtäkkiä olenkin joulukuussa jossa joko sataa loputtomasti vettä pimeässä aamussa, liukastuu kaksi kertaa perseelleen ennen kuin pääsee edes autoon ja on niin kiireinen, väsynyt ja yksin ettei jaksa eikä ehdi lähteä edes joulumarkkinoille vaikka tilaisuus olisi. Glögit ovat jääneet keittämättä, joululounaat syömättä ja kuusi näyttää samalta kuin kuukausi sitten.

Tulis jo kesä, oli viimeinen ajatukseni laittaessani pientä tukkoista nenää nukkumaan.

 

 

 

Ja kun sitten keskiyöllä tulee kotiovelle lentokentältä taksi, josta jouluvalojen loisteessa kömpii viereen se ainoa ihminen, jonka haluaa keskellä yötä samaan sänkyyn, ei yksikään kiireaamu, työtaakka tai joululahjapaniikki tunnukaan enää missään. Jos tuntuu, niin korkeintaan mitättömältä. Aamulla joululaulutkin kuulostavat erilaiselta, kesken ruokakauppareissun ja  viime hetken lahjapaniikin pysähtyy kuitenkin glögille. Löytää aikaa pienille asioille. Ja lopulta pimeän pakkasen ja vesisateen  jatkuvan vaihtelun sijaan.. Pilvettömältä taivaalta paistaa aurinko.

Universumin muistutus siitä, kuinka joulu ja joulumieli ei ole lopulta millään lailla kiinni koristeista, kuusesta, lahjoista sen alla tai kimaltavien hankien syvyydestä. Se syntyy rakkaudesta, siitä ettei tarvitse olla yksin. Silloin kiire ja kaikki toissijaiset murheet menettävät merkityksensä. Ei enää väsytä yhtään niin paljon kuin eilen.

 

Rakkautta ihmiset, rakkautta. Sitä kun ei voi olla koskaan liikaa. Ja samalla kun kirjoitan rakkauden merkityksestä jouluna, käännän kuitenkin asian vielä toisellekin kantille. Jos ei rakasta itseään ja elämää ensin yksin, ei se rakkaus lopulta muidenkaan kanssa kestä.

Nimittäin ehkä juuri se rakkaus, jota jouluksi ja ihan joka ikiseksi päiväksi tarvitsee, onkin rakkaus ja lempeys itseään kohtaan. Kun sen löytää, vasta sitten voi rakastaa ja vastaanottaa rakkautta muualtakin. Ja uskotte tai ette, minä tiedän, mistä puhun. Tunnelmallista joulun odotusta ystävät.

 

”Sitähän se kaikki on..” ♥

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian


2 Comments
  • Milka
    Posted at 16:30h, 16 joulukuun Vastaa

    Niin kivaa kuin kaikki materia ja ihana jouluhärpäke maailmassa onkin, joulun olennaisin tekijä on meillä kaikilla jo olemassa 🙂 Niin se vaan on, että marras-joulukuun kiireessä, loskassa ja pimeässä harva asia lämmittää mieltä yhtä paljon, kuin se, että tätä kaikkea ei tarvi jaksaa yksin!

    • mirvaannamarian
      Posted at 15:26h, 17 joulukuun Vastaa

      Se on niin totta. Ja samalla tähän aikaan vuodesta korostuu myös se yksinäisyys 🙁 <3

Post A Comment