Oli siis joulu

Huomenta, vuoden viimeinen viikko. Sen alku näyttää hyvin pimeältä ja kylmältä. Valosta ei ole tietoakaan kahdeksalta aamulla ja viereisestä ikkunasta näkee vain lumisten puiden välistä tuijottelevan puolikkaan kuun. Mökissä ja sielussa asuvat kuitenkin lämpö ja rauha.

Joulu tuli ja joulu meni. Aaton jälkeen en jaksa kuunnella enää ensimmäistäkään joululaulua. En tiedä pystynkö syödä enää ollenkaan kaappiin jääneitä jouluruokia ja kuusenkin ajattelin viedä mahdollisimman pian pois. Aina sama homma. Aloittaa aikaisin, ei jaksa jatkaa pitkään.

 

 

Muistan kuinka lapsena en pitänyt ollenkaan välipäivistä. Ne tuntuivat tylsältä, pysähtyneeltä ajalta. Olin silloin myös pieni ihminen, joka ei ymmärtänyt lainkaan sunnuntain hienoutta vaan ajatteli mielellään tekevänsä töitä tulevaisuudessa myös viikonloppuisin. Ei osannut pysähtyä edes kymmenen vuoden iässä.

Voin kertoa, että kun tarpeeksi monta sunnuntaita tekee töitä, on hyvin todennäköistä ettei halua tehdä enää yhtään sunnuntaita töitä. Kun tarpeeksi polttaa itseään loppuun, osaa lopulta pysähtyä. Viimeistään silloin, kun on pakko ja pysähtyy ihan itsekseen. Aina se seinä jostain vastaan tulee.

 

 

Joulu oli oikein ihana, siitäkin huolimatta että olin joko joulun aivan hirveässä flunssassa. Sitä ennen kun samaan perheeseen jossa normaalisti ei sairasteta koskaan on osunut kolmen viikon sisään norovirus, kaksi muutakin flunssaa ja lopulta oletettu rs-virus, voi vaan todeta, että olisipa nämä olleet esimerkiksi päiväkotiaikana silloin, kun muut perheet sairastivat eikä yhdessä joulukuussa kun olisi kaikkea muutakin.

Mutta kiitollinen olen, kun ollaan niin harvoin sairastettu. Päiväkodista taisi sairauden takia tulla poissaolopäiviä viisi koko ajalta. Kaikki ajatukseni heille, joilla on nyt ollut jotain pahempaa kuin vain flunssa.

 

Nyt kuitenkin nautin välipäivistä. Jo senkin takia, että olen aikuinen ja ymmärrän pysähtymisen hienouden. Olen tainnut nukkua jouluna koko vuoden univelat pois. Hiihtänyt nuhanenänä niin paljon, kuin jaloista lähtee.

Välipäivissä on kiva tunnelma. Tavallaan pakko hoitaa muutamat pakolliset asiat pois alta, mutta tavallaan ei ole taas pakko tehdä yhtään mitään. Toimettomuus alkaa myös kyllästyttää ja energiaa löytyy alkuvuoden arkeenkin.

 

 

Vuosihoroskoopit, pastellisävyisiä vaatteita mainostavat sähköpostit, aurinkoisten maisemien odotus, tieto lisääntyvästä valosta, into aloittaa uudestaan treenaaminen salilla, kevennetty ruokavalio ja vielä loputtoman pitkät yöunet.

Niistä on tämä aika tehty.

 

 

 

 

 


2 Comments
  • Kaisu
    Posted at 21:13h, 28 joulukuun Vastaa

    ”olin koko joulun aivan hirveässä flunssassa”

    ”Hiihtänyt nuhanenänä niin paljon, kuin jaloista lähtee.”

    Fiksua ja esimerkillistä toimintaa jonkinsortin hyvinvointi-influensserilta. Ei muuta kuin kaikki vaan hirveässä flunssassa urheilemaan niin paljon kuin jaloista lähtee. Ilo irti Lapin taiasta ja pakkomielteisestä urheilusta, mitäpä sitä terveydellä tekee.

    • mirvaannamarian
      Posted at 10:24h, 29 joulukuun Vastaa

      Ihan olen kyllä oman oloni huomioon ottaen hiihdellyt :) En läheskään sellaisia lenkkejä kuin normaalisti.

      Niin kauan kuin flunssa on pelkissä ylähengitysteissä, ei kukaan eikä mikään estä liikuntaa jos olo sen muuten sallii. Olisin tuntenut itseni paljon sairaammaksi jos olisin maannut vain sisällä. Tottakai intensiteetti on aivan eri nuhaisella nenällä kuin terveenä, siihen jo keho tuo stopin jos ei mieli sitä tee.

Post A Comment