Sekunnissa Etelä-Ranskaan

 

Ostin syksyllä ex tempore käsisaippuan lentokentältä. Kaunis purkki ja houkutteleva nimi, en edes haistanut. Laitoin sen kotona alakerran vessan tasolle ja kun ensimmäisen kerran pesin sillä kädet, totesin sen olevan loppuvuoden kaamokseen aivan liian kesäinen. Piilotin saippuan kaappiin odottamaan valoisia kevätpäiviä. Ruokakauppareissulla Dubaissa kävelin Diorin kauneusmyymälän ohi ja valtavan kokoiset parfyymipullot kiinnittivät huomioni. Nuuhkaisin nopeasti jasmiinia ja olin kerrasta myyty. Tuoksu vei sekunnissa Etelä-Ranskaan. Aamukävelylle jasmiinien reunustamille Cap Ferratin kujille. Myyjä antoi viisi tuoksunäytettä mukaan, jotka annoin lapselle nuuskittavaksi. Parhaimman arvosanan ekaluokkalaiselta sai jasmiini. ”Äiti osta tää!” Ja äiti meni ruokakaupan jälkeen hakemaan tuoksun. Myyjä kertoi ihanasta, ylellisestä Etelä-Ranskasta jossa kannattaisi joskus käydä.

En tohtinut kertoa, että tuoksu oli jo vienyt minut sinne ja pala sydäntäni on ikuisesti Rivieralla. Toivottavasti pian myös minä itse.

 

 

 

Diorin Jasmin des Anges on yksi lumoavimmista tuoksuista, joita olen käyttänyt. Tammikuussa se muistuttaa keväästä ja kesästä, mutta vielä en osaa sitä päivittäin käyttää. Se lentokentältä sokkona ostamani käsisaippua oli muuten juuri tämän tuoksun hand wash. Aika oli sille vain väärä. Nyt tuoksut odottavat kylpyhuoneessa sitä, kun aamut ovat aurinkoisia ja linnut taas laulavat. Tuoksu on makea, mutta raikas. Kevyt, mutta säilyy iltapäivään. Haluan olla nainen, joka tuoksuu Etelä-Ranskan aamukävelyiltä.

 

 

Uskon manifestoinnin voimaan. Pitäisi  vain uskoa ja manifestoida vieläkin enemmän. Koska niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, se toimii. Outoa. Mutta toimii.

Vaihdoin puhelimeni taustakuvaksi yhden lempikuvistani. Lämmin elokuun ilta Villefranchen rannassa. Kuvaa ottaessani minulla ei ollut kenkiä ja uimisesta märät hiukset olivat sykeröllä niskassa. Vain valkoinen pellavamekko ja kamera kädessäni ihastelin ja kuvasin Etelä-Ranskan vuorten taakse laskevaa aurinkoa. Olen varma, että samat jasmiinit tuoksuivat silloinkin.

Whatsappiin laitoin keskustelun taustalle kuvan suosikkilenkkini varrelta Cap Ferratista. Aurinko oli juuri noussut, aamu oli vielä vähän viileä. Kävelimme suurten villojen ohi, suunnittelin pulahtavani uimaan heti kun aurinko ja lenkkivauhti vielä vähän lämmittäisivät lisää. Suosikkinäköalapaikalleni pääsi pujahtamalla jasmiinipensaiden läpi.

 

Tiistaina varasin kesälomalennot samaan paikkaan. Pakkaan parfyymin mukaan, siitäkin huolimatta, että aidon jasmiinin tuoksu voittaa sen mennen tullen. Jos unelmani Etelä-Ranskan kodista toteutuu, kasvatan vielä jonain päivänä omaa jasmiinia. Siihen asti, luotan Dioriin.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian


No Comments

Post A Comment