Valon voittokulkua

 

Kerroin heränneeni aikaisin. Ihanaa, se on varmasti tää valo! Jätin kertomatta miten aikaisin, silloin ei nimittäin ollut ihan vielä edes valoa. Mutta kuudelta se nousi jo puiden takaa, kuin pyytäen, että jää katsomaan vielä hetkeksi. Älä mene takaisin sänkyyn, täällä minä olen.

 

Lisääntynyt valo on uudistanut sisustusta. Sisustuksen uudistaminen kuulostaa muuten vähän sellaiselta sisustusblogin uuden sesongin aloituspostaukselta. Ei yhtään mua. Sanotaan vaikka, että lisääntynyt valo on tehnyt kodista eri näköisen. Se on eri koti kuin joulukuun pimeinä arkipäivinä, jolloin en edes näe sitä valon aikaan. Se on hullun pölyinen ja likainen, mutta ah, täynnä valoa.

Se näyttää jo vähän niiltä aamuilta, kun oli aina lämmin ja sai kävellä kukon- ja linnunlaulun aikaan arkiaamuna rantaan ja poimia matkalta ruusun terälehtiä kukkaisjääpaloja varten ilman, että on mihinkään kiire. Tupsullisissa vaaleanpunaisissa aamutossuissa ilman, että kukaan katsoo oudosti.

 

Se näyttää vähän jo niiltä iltapäiviltä, kun ulos saattoi istahtaa kotitekoisen jääkahvin ja kirjan kanssa töiden jälkeen. Istua auringossa ja funtsia, että kesällä täällä on liian kuuma, mutta onneksi en ole silloin paikalla. Niin kauan kuin suinkin pystyn, vältän kesää kaupungissa.

 

Talven kerrokset kuoritaan vähitellen päältä ja siirretään ullakolle odottamaan pimeämpiä aikoja. Kuinka vapauttavaa oli heittää vanha likainen talja suoraan roskiin. Vaikka nykyään rakastankin tavaran kierrättämistä, jokainen niistäkin tulee joskus tiensä päähän. Tuo kymmenen vuotta mukanani kulkenut pölyinen talja oli kuin symboli kaikelle tunkkaiselle, NYT tuli aika päästä siitä eroon. Aamulla käytin mieluummin vartin vaalean toppatakkini pesuun, kuin unenomaiseen somen selaamiseen. Ei olisi tullut kuuloonkaan joulukuussa.

 

Yleensä syntymäpäivääni on koristanut räntäsade ja peruttu lupaus keväästä. Kun on ehtinyt huokaista, että nyt se valo tuli, on maaliskuun seitsemäntenätoista tullut kirjaimellisesti lunta tupaan. Huomisen sääennuste näyttää kuitenkin ihan yhtä kivalta, kuin koko viikko. Ja yleensä olen kärsinyt pienestä kevätahdistuksesta näihin aikoihin, mutta tänä vuonna tuntuu erilaiselta. Vähän samalta kuin kirjoitin näköjään vuosi sitten tähän aikaan, mutta vieläkin paremmalta.

 

Taidan totta vie olla matkalla lähes kolmenkymmenenkolmen vuoden sekavan ja päämäärättömän haahuilun jälkeen oikeaan suuntaan. Tiedän sille, tai pikemminkin kaikille niille aiemmille kevätahdistuksille syyt, ja juuri se onkin se syy, miksi tuleva kevät ja kesä ei tunnu millään lailla ahdistavan. Niin moni asia saa merkityksen, kun itsensä saa tasapainoon. 

INSTAGRAM @mirvaannamarian


Tags:
No Comments

Post A Comment