08 huhtikuun 2022 Kuplivaa odotusta eikä mitään kummempaa

Juuri kun ajattelin kirjoittaa tänne blogiin paljon enemmän hyödyllisiä ja informatiivisia tekstejä, päässä pyörii miljoona ajatusta elämästä. Joka aamu taluttaessani koiria ikivanha harmaaksi muuttunut kylpytakki ja edelleen ruskea Makian nilkkapituinen toppatakki päällä milloin pakkasessa, loskassa tai räntäsateessa, mietin silti alkavaa kevättä ja inspiroidun pienen pienistä vihreistä taimista, jotka yrittävät varovasti tulla esiin hyisen maanpinnan läpi.

Kevät ei tänä vuonna tule helpolla, mutta sen odotus tuntuu jotenkin hyvällä tavalla kuplivan ihanalta.

Niinhän viisaammat sanovat, onnea voi kokea vasta, kun osaa iloita haaveilemistaan asioista etukäteen. Iloita siitä, että on haaveita. Että on jotain, mitä ehkä odottaa. Parasta, kun on jotain mitä odottaa, muttei tiedä vielä itsekään mistä on kyse. Kesä, poikkeuksellisten vuosien jälkeen loputtomat mahdollisuudet, kaikki ne odottamattoman hauskat illat, uudet ja vanhat ihmiset ja näistä tulevat muistot.

En tiedä mitä mielessäni on tapahtunut, mutta  jatkuvien suorituspaineiden sijaan nämä tuntuvat aika ihanilta ajatuksilta.

Elämä viime aikoina. Vähän sinnepäin pedattuja sänkyjä, mutta niin hyvää, elämältä maistuvaa elämää.

Elämässä ei ole muuttunut juuri mikään. Rutiinit toistavat itseään ja elämä menee eteenpäin koiranpentuarjessa omalla painollaan, tekemättä mitään sen kummempaa. Mutta ehkä juuri tämä, mitään (kummempaa) tekemättömyys, on se taika, joka on palauttanut voimat ja uskon elämään. Ja uskaltaako sanoa, vähän jopa ihmisiinkin. Kun ei ole jatkuvasti odetettavissa lukemattomia kissanristiäisiä ja reissuja, alkaa niitäkin taas odottaa sillä pinnan alla kuplivalla innolla.

Taas se, että on mitä odottaa tuntuukin tekevän onnelliseksi. Näin tasaisen harmaana ja sateisena perjantainakin. Elämänmakuista elämää, silloinkin kun ei oikein tapahdu mitään. Miksi piti elää kolmekymppiseksi että oppi tuntemaan näin?

Kotikaupungin ihan tavallisia katuja. Kaikesta huolimatta niin kaunista.

En edes muista, milloin olisin tehnyt jotain ihmeellistä viikonloppuna. Menemme ajoissa nukkumaan, jotta pääsee ajoissa lukemaan rauhassa päivän lehdet. Kahvikuppi ja sanomalehti tuntuvat ylellisyydeltä. Valo paljastaa pölyt ja saa siivoamaan. Putsaamaan nurkat turhasta. Tämä kevät, joka ei vielä ole säiden puolesta edes alkanut, on ollut todellista itsestään huolehtimisen aikaa.

Ja se on vähän hullua, sen sijaan että kävisin hieronnoissa, kauneushoidoissa tai hemmottelisin itseäni uusilla tavaroilla, on ollut parasta olla tekemättä mitään kummempaa. Kolmekymppinen minäni osaa kai tiedostamattaan jo hidastaa ennen mahdollista törmäystä.

Kun stressaa, ei tarvita lomia, mökkireissuja, illanistujaisia ja viikottaisia ravintolaillallisia. Silloin tarvitaan rutiineja, toinen toistaan toistavia päiviä jolloin ei tehdä mitään sen kummempaa. Stressi tekee tilaa elämänilolle ja elämänilo tekee meistä kauniita sieluja.

Kirjoitan huomenna jotain hyödyllistä.

INSTAGRAM @mirvaannamarian