Aloitetaanko alusta?

 

Keväästä asti, läpi kesän, olen jossain taka-alalla pohtinut omaa olemistani täällä sosiaalisessa mediassa. Esillä ovat olleet otsikot somen jättäneistä julkkiksista, somen jättäneestä somejulkkiksista ja someen kyllästyneistä taviksista. Eikä ihme, itseänikin toisinaan hävettää kuinka paljon olen mainostanut, kuvannut ja kirjoittanut ja lopulta julkaissut kliseisiä somepostauksia. Y ö k.

 

 

Toisaalta olen kuitenkin kasvanut somen mukana ja löytänyt ainakin tieni ulos sieltä, missä en halua olla. Laitoin keväällä Instagram-tilini yksityiseksi ja sain viettää rauhassa pitkää kesälomaa ilman sen suurempaa stalkkausta. Ihan mielenkiinnosta katsoin jossain vaiheessa kävijämääriä ja tarinoiden katselukerrat olivat toisinaan vain kymmenen prosenttia siitä, mitä ne ovat olleet silloin, kun tilini on ollut julkinen ja täynnä aurinkoisia lomakuvia, bikineitä ja paljon vaaleita hiuksia.

 

Yksityisyys on tuntunut ihanalta. Blogiakaan en ole päivittänyt käytännössä koko kesänä. Unohtanut sen olemassaolon ja siksi kyseenalaistanutkin, jatkaako.

 

 

Kaikki on tuntunut kuitenkin väliaikaiselta. Elämässä on ollut meneillään paljon, eikä kiireessä ja keskeneräisyydessä tee mieli tehdä tai sanoa ainakaan julkisesti yhtään mitään. Tekee mieli vain lähteä pyörälenkille ja viettää viisikymmentä kilometriä omien ajatustensa kanssa.

Noilla pyörälenkeillä mieleen nousee kuitenkin paljon ideoita ja sanottavaa. Tai pikemminkin kirjoitettavaa. Että tästä haluaisin kertoa ja tästä huutaa koko maailmalle. Ilman lenkkejä olisin monta hienoa ajatusta ja oivallusta köyhempi.

 

Toissapäivänä palasin hieman erikoisen kesän jälkeen hetkeksi töihin, hetkeksi Helsinkiin. Ensimmäisenä siivosin kodin niin raivokkaasti, että tunnen sen kesäloman pehmittämissä käsissäni edelleen. Päättäväisesti purin Ikea-kassin toisensa jälkeen paikoilleen, käänsin diffuusereiden kuivuneet tuoksutikut ja raivasin tilaa uudelle alulle.

Pölykerrosten mukana ulos lähti jotain muutakin. Sen paikalla on nyt selkeyttä, järjestystä ja ennen kaikkea tilaa ihanien asioiden tapahtumiselle.

 

 

 

 

Mietin, palaanko tänne enää ollenkaan. Jokin intuitio kehotti kuitenkin jatkamaan. Jakamaan niitä ajatuksia ja oivalluksia. Vai onko se vain totuttu tapa? Äh, jokatapauksessa, täällä ollaan. Jollain tavalla aloittamassa alusta. Muutin Instagramin takaisin julkiseksi, tiedättekö miksi? Siksi, että nyt en koe paineita jakaa sinne edes niitä tavallisia arkihetkiäni, jota toki ystäväni ovat ehkä seuranneet. Jaan mitä jaan, mutta se, mitä jaan, on kaukana siitä, mitä oikeastaan oikeasti milloinkin teen. Siitä tietävät vain he, joille asia jollain tavalla kuuluu.

Ehkä siellä on aurinkoisia lomakuvia ja vaaleita hiuksia, ehkä treenimotivaatiota ja syksyn tullen aina siivousvinkkejä. Mutta se oikea elämäni, se on vain ja ainoastaan minulla.

 

Tänne sen sijaan kirjoitan ajatuksiani ja niitä lenkillä tehtyjä oivalluksia. Elämä ei todellakaan ole aina ihanaa, enkä sitä tule enää koskaan esittämäänkään. Saatan vinkata eteen pudonneista helmistä ja inspiroida jotakuta pitämään parempaa huolta itsestään. Mutta ennen kaikkea haluan etsiä kauneutta ja rakkautta jokaisesta päivästä. Innostua, keskustella ja herätellä koko blogiskeneä uudelleen henkiin. Luulen, ettei kukaan tule ikävöimään Instagramin reelsejä, mutta kaikki tuntuvat ikävöivän vanhoja kunnon blogiaikoja.

 

 

Nähdään ystäväni, kuullaan ja kirjoitetaan. Ja jättäkää kommentteja, niillä tätä blogiyhteisöä pidetään hengissä. Lupaan, että jos vielä kerrankin joudun miettimään blogini lopettamista, silloin lopetan.

 

 


Tags:
2 Comments
  • Milla Kuusi
    Posted at 17:05h, 30 heinäkuun Vastaa

    Ihanaa, että olet täällä takaisin <3 on ollut ikävä.

  • Anni
    Posted at 12:44h, 31 heinäkuun Vastaa

    💕💕Ihanaa että päätit jatkaa! Blogiteksteistä saa paljon enemmän irti kuin Instagram reelseistä..😄 Minusta on ihana lukea toisten hyvin kirjoitettuja ajatuksia, ja insipiroitua samalla itsekin! 💕💕

Post A Comment