Keväästä asti, läpi kesän, olen jossain taka-alalla pohtinut omaa olemistani täällä sosiaalisessa mediassa. Esillä ovat olleet otsikot somen jättäneistä julkkiksista, somen jättäneestä somejulkkiksista ja someen kyllästyneistä taviksista. Eikä ihme, itseänikin toisinaan hävettää kuinka paljon olen mainostanut, kuvannut ja kirjoittanut ja lopulta julkaissut kliseisiä somepostauksia. Y ö k.

 

 

Toisaalta olen kuitenkin kasvanut somen mukana ja löytänyt ainakin tieni ulos sieltä, missä en halua olla. Laitoin keväällä Instagram-tilini yksityiseksi ja sain viettää rauhassa pitkää kesälomaa ilman sen suurempaa stalkkausta. Ihan mielenkiinnosta katsoin jossain vaiheessa kävijämääriä ja tarinoiden katselukerrat olivat toisinaan vain kymmenen prosenttia siitä, mitä ne ovat olleet silloin, kun tilini on ollut julkinen ja täynnä aurinkoisia lomakuvia, bikineitä ja paljon vaaleita hiuksia.

 

Yksityisyys on tuntunut ihanalta. Blogiakaan en ole päivittänyt käytännössä koko kesänä. Unohtanut sen olemassaolon ja siksi kyseenalaistanutkin, jatkaako.

 

 

Kaikki on tuntunut kuitenkin väliaikaiselta. Elämässä on ollut meneillään paljon, eikä kiireessä ja keskeneräisyydessä tee mieli tehdä tai sanoa ainakaan julkisesti yhtään mitään. Tekee mieli vain lähteä pyörälenkille ja viettää viisikymmentä kilometriä omien ajatustensa kanssa.

Noilla pyörälenkeillä mieleen nousee kuitenkin paljon ideoita ja sanottavaa. Tai pikemminkin kirjoitettavaa. Että tästä haluaisin kertoa ja tästä huutaa koko maailmalle. Ilman lenkkejä olisin monta hienoa ajatusta ja oivallusta köyhempi.

 

Toissapäivänä palasin hieman erikoisen kesän jälkeen hetkeksi töihin, hetkeksi Helsinkiin. Ensimmäisenä siivosin kodin niin raivokkaasti, että tunnen sen kesäloman pehmittämissä käsissäni edelleen. Päättäväisesti purin Ikea-kassin toisensa jälkeen paikoilleen, käänsin diffuusereiden kuivuneet tuoksutikut ja raivasin tilaa uudelle alulle.

Pölykerrosten mukana ulos lähti jotain muutakin. Sen paikalla on nyt selkeyttä, järjestystä ja ennen kaikkea tilaa ihanien asioiden tapahtumiselle.

 

 

 

 

Mietin, palaanko tänne enää ollenkaan. Jokin intuitio kehotti kuitenkin jatkamaan. Jakamaan niitä ajatuksia ja oivalluksia. Vai onko se vain totuttu tapa? Äh, jokatapauksessa, täällä ollaan. Jollain tavalla aloittamassa alusta. Muutin Instagramin takaisin julkiseksi, tiedättekö miksi? Siksi, että nyt en koe paineita jakaa sinne edes niitä tavallisia arkihetkiäni, jota toki ystäväni ovat ehkä seuranneet. Jaan mitä jaan, mutta se, mitä jaan, on kaukana siitä, mitä oikeastaan oikeasti milloinkin teen. Siitä tietävät vain he, joille asia jollain tavalla kuuluu.

Ehkä siellä on aurinkoisia lomakuvia ja vaaleita hiuksia, ehkä treenimotivaatiota ja syksyn tullen aina siivousvinkkejä. Mutta se oikea elämäni, se on vain ja ainoastaan minulla.

 

Tänne sen sijaan kirjoitan ajatuksiani ja niitä lenkillä tehtyjä oivalluksia. Elämä ei todellakaan ole aina ihanaa, enkä sitä tule enää koskaan esittämäänkään. Saatan vinkata eteen pudonneista helmistä ja inspiroida jotakuta pitämään parempaa huolta itsestään. Mutta ennen kaikkea haluan etsiä kauneutta ja rakkautta jokaisesta päivästä. Innostua, keskustella ja herätellä koko blogiskeneä uudelleen henkiin. Luulen, ettei kukaan tule ikävöimään Instagramin reelsejä, mutta kaikki tuntuvat ikävöivän vanhoja kunnon blogiaikoja.

 

 

Nähdään ystäväni, kuullaan ja kirjoitetaan. Ja jättäkää kommentteja, niillä tätä blogiyhteisöä pidetään hengissä. Lupaan, että jos vielä kerrankin joudun miettimään blogini lopettamista, silloin lopetan.

 

 


 

Mitä enemmän olen saanut, sitä simppelimpää olen arvostanut.

Helteen vallatessa kaupungin katuja, ylenpalttinen luksus löytyy aivan muualta kuin vaatekaapin hyllyltä tai autotallista. Sen alkaa tuntea, kun auton ikkunasta näkyvät pellot syrjäyttävät kerrostalot ja toinen toistaan seuraavat liittymät. Jotain sinistä ja kimaltavaa horisontissa.

 

Helteet eivät suoranaisesti ole vallanneet kaupungin katuja viime päivinä, mutta parempaa on luvassa. Näin juuri kuulin kun riisuin untuvatakkia ja heinäkuun seitsemäntenätoista.

 

 

Me kesäisin mummolassa ja saaren rannoilla kasvaneet tiedämme, mitä kesä parhaimmillaan on.

 

Pyykin kuivatusta narulla, ulos katettuja kahvipöytiä, paljaita jalkoja nurmikolla, tuoreita mansikoita ja sukeltamista illalla mereen. Kesä tuo usein eteen sen pisteen, jossa huolettomuus ottaa vallan täydellisyyden tavoittelusta ja lopulta nurinkurisesti kaikki onkin huolettomassa epätäydellisyydessään.. Itseasiassa ihan täydellistä.

 

Olispa aina rauhalliset rantakalliot, loputon auringonpaiste ja ystäviä ympärillä.

 

 

Ja vähän proseccoa ja limoncelloa. Yhdessä, runsailla jäillä, vadelmilla ja mintunlehdillä. Ehkä vähän vissyllä pidennettynä, jos haluaa sekoittaa päänsä mieluummin helteestä kuin drinkistä.

Toisinaan sanon näille molemmille kyllä kiitos.

 

KESÄJUOMIEN KESÄJUOMA

Kaada lasiin oman makusi mukaan proseccoa ja pakastimessa säilytettyä limoncelloa. Lisää runsaasti jäitä, marjoja (mansikat tai vadelmat sopivat tähän parhaiten) ja muutama mintunlehti. Pidennä soodalla/vissyllä jos haluat raikkaan limoncello spritzin. Anna tunnelman viedä mukanaan.

Ja kiitä minua myöhemmin ;)

INSTAGRAM @mirvaannamarian

 

 


 

Ei mikään, ei yhtään mikään, voita alkukesän tunnetta. Kaikki on vasta edessä, seikkailut odottavat ja kiireet alkavat vähitellen jättää hyvästejä. Kun vielä saadaan lupauksia lämpenevästä säästä, tuntuu varsinainen kesän aloitus (tällaisina kylmän kevään vuosina lasken sen alkavan juhannuksesta kuten ennenkin) entistäkin kuplivammalta. Ei ole mitään, mitä odottaa.

On vain  puhdas pöytä, joka odottaa ympärilleen uusia ihmisiä, hulvatonta naurua ja pitkiä aamukahveja.

 

 

Viikko toisensa jälkeen kukat lumoavat ohikulkijan. Aluksi lumouduin kukkivista omenapuista. Syreeneistä tein jo mehua, ruusunlehtiä keräsin talteen jälkiruokia ja juomia varten. Alppiruusut kukkivat tänä kesänä ennätyksellisen kauniisti.

Ehkä pian me ihmisetkin. Joka kesä nousemme kylmästä ja pimeästä niiden tavoin, loistaaksemme hetken, mutta kerätäksemme valosta ja lämpimästä ilmasta energiaa, joka kasvattaa ja valmistelee meitä taas tulevaa varten.

 

Kesä on lyhyt ystävä hyvä, nauti nyt.

Älä säästele kesämekkoja kaapissa, kietaise vaikka villatakki kaveriksi jos ei muuten tarkene. Vie aamukahvi ulos, tuijota merta ja hengitä syvempään kuin ennen.

Uskalla toivoa, hullujakin, sillä eihän mikään toteudu, jos siihen ei jaksa itsekään uskoa.

 

Hyviä asioita tapahtuu tänä kesänä.

 

 

Jos usko on joskus koetuksella, heittäydy ja kokeile juhannustaikoja. Viime vuoden simppelin juhannustaian ja kukkasuitsukkeen ohjeen löydät täältä.

Juhannuksen taianomaiset juomat on koristeltu vuodenajan kauneimmilla koristeilla, nimittäin kukilla suoraan luonnosta. Simppelin koristeen saat kukkaisjääpaloilla, jotka kaunistavat kaikki kesäjuomat aina raikkaasta kombuchasta juhannusaaton skumppalaseihin.

 

KUKKAISJÄÄPALAT

 

Laita isoon jääpalamuottiin keräämiäsi syötäviä luonnonkukkia ja/tai yrttejä, esimerkiksi ruusun tai orvokin terälehdet toimivat mainiosti. Jos haluat jääpaloista kirkkaita, käytä kylmää vettä. Jos haluat, että jääpalat keräävät sävyä kukasta, käytä lähes kiehuvaa vettä.

Purista sekaan hieman sitruunan mehua.

Pakasta mielellään yön yli.