En tiedä voiko yliopistossa opiskeleva ja päivätöissä käyvä, viidesti viikossa harrastavan lapsen itsekin paljon harrastava (koira)äiti  sanoa koskaan, että olisi muka aikaa, mutta siltä se välillä tuntuu. Siitäkin huolimatta, että yleensä vähintään pari kertaa viikossa kiroan elämän olevan pelkkää tiskikoneen täyttöä ja yhtä organisointia.

Kuitenkin aamulla kantaessani nauraen ekaluokkalaista sammakkoasennossa alakertaan ja vitsaillessani, kuinka hän oli ensimmäistä kertaa sylissäni juuri samassa asennossa mutta 52-senttisenä ja kolmekiloisena, tajuan miten valtavan pitkän matkan olemme siihen keittiön saarekkeen ääreen kulkeneet.

 

 

Elämässä on alkanut taas yksi vaihe. Yhtäkkiä (niin, no yhtäkkiä ja yhtäkkiä..) voinkin taas tehdä ja suunnitella omia asioitani aivan eri tavalla. Pikkulapsiaika tuntuu hullun kaukaiselta. Katsoin ystävän lapsen rattaita ihan yhtä oudosti, kuin silloin kun minulla ei vielä ollut lapsia. Ketään ei tarvitse vahtia koko ajan. Koti pysyy (joskus) siistinä, syödään samoja ruokia. Lapsi istuu auton etupenkillä. Etupenkillä?! Muistan itse, kuinka isolta, juhlalliselta ja suorastaan aikuiselta tuntui saada istua etupenkillä. Voin mennä kauppaan yksin. Voin soittaa lapselleni joka tuntuu muuten aivan ä-lyt-tö-män oudolta.

 

Samalla olen saanut juttuseuraa, kuuntelijan ja yllättävän uuden tietolähteen. Luemme molemmat ranskan alkeita ja jaamme oppimiamme uusia sanoja. En olisi koskaan uskonut, että tämä vaihe tulisi näin pian. Muistan aina sen hetken, kun tajusin ettei omaa aikaa tule olemaan pitkään aikaan. Leppoisa vauva-arki alkoi olla muisto vain, kun päiväunet olivat lyhentyneet minimiin ja lapsen perään täytyi katsoa koko ajan. Oli lauantai-iltapäivä ja yritin laittautua kylpyhuoneessa tuloksetta. Jouduin jatkuvasti komentaa, vahtia ja pelätä, mihin se pieni pää kohta taas kolahtaa. Siinä hetkessä ajatus siitä, että olen vuosiksi sidottu äitiyteen, tuntui rysähtävän kerralla tajuntaan.

 

 

En kaipaa sitä aikaa, en ollenkaan, mutta tunnen suurta kiitollisuutta kun katson kaikkia näitä vaiheita taaksepäin. En koskaan unohda kaikkia niitä päiväkotiin käveltyjä epätoivon kilometrejä, en väsymyksen itkuja enkä Tripp Trappiin kuivuneiden soseiden raaputuksesta syntynyttä taistelua. Mutta nekin olivat iso osa tätä matkaa.

Nyt tapellaan ruutuajasta ja läksyjen teosta.

 

Mutta oksennusten pesu lentokoneen penkistä, uhmaikäiselle väkisin puettu ulkohaalari, turvaistuimet, kuumekouristukset ja aamulla mielellään kymmeneen nukkuva lapsi olivat kuitenkin ihan eri juttu. Ei ole ikävä. Tappelen paljon mieluummin siitä ruutuajasta tällä ylimääräisellä ajallani. Ajalla, joka tuntuu oudolta. Kuin pitäisi tehdä jotain.

 

Viime vuonna hain yliopistoon. Tänä vuonna päätin hankkia koiranpennun.

Taas mennään.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

 

Hyvinvoinnin kolme tärkeintä: Ruokavalio, liikunta, uni. Ja suurin niistä on uni.

 

Olen herännyt aikaisin liikkumaan. Olen venyttänyt illan treeniä tai lenkkiä aivan liian myöhään, mutta tehnyt sen silti. Kun myöhäisillan jumpan tai juoksun jälkeen makaa sängyssä vailla tietoakaan väsymyksestä, muistaa kyllä aamulla tinkiä mieluummin seuraavalla kerralla treenistä kuin unesta.

Vuosien valvomiset, yötyöt ja väärä unirytmi sekoittivat päätä, samensivat ihoa.

Krooninen kärttyisyys ja aivosumu olivat arkipäivää ja samalla julistin kuuluvasti, kuinka minulle kyllä riittää 5-6 tuntia unta. Riittää, riittää.

On vähän ironistakin, että kun pelkäsin menettäväni lopullisesti yöuneni lapseni syntymän jälkeen 7,5 vuotta sitten, sainkin sen sijaan vihdoin tarpeeksi unta ja unirytmin, joka oli minulle oikea. En voisi enää kuvitellakaan valvovani kolmeen siivoamassa keittiön kaappeja tai kirjoittamassa tekstejä sinisen valon ääressä tietokoneella. Siinä vaiheessa olen jo nukkunut sen 5-6 tuntia ja jatkan sikeästi vielä muutaman lisää.

 

 

Vaikka ruokavalio onkin avaintekijä terveyteen, hyvään oloon ja energisyyteen – jotka heijastuvat tottakai siihen ulkonäköönkin, ja liikunta supertärkeää kehon ja mielen terveydelle, kannattaa ihan ensin kiinnittää huomiota uneen.

Liikaakin voi nukkua, ei sekään ole hyvä. Mutta yleensä kaltaiseni arjen multitaskaaja ei tähän joukkoon kuulu.

 

Moni on aloittanut tammikuussa elämäntapamuutoksen joka on ihan loistava juttu. Innostun elämäntapamuutoksista lapsen lailla ja niitä on ihana seurata somessa. Uskaltaisipa jengi jakaa niitä enemmän julkisesti, mutta ymmärrän epäonnistumisen ja julkisen itsensä nolaamisen pelon aivan liian hyvin itsekin.

Elämäntapamuutostakin tehdessä kannattaa ensimmäisenä kiinnittää huomiota uneen. Riittävä uni takaa sen, että a) jaksat treenata ja palaudut hyvin b) ruokarytmisi säilyy normaalina c) mielialasi pysyy tasaisena ja olet lempeämpi paitsi ihmisille ympärilläsi, ennen kaikkea itsellesi.

 

 

Olipa kerran mökillä huonot sängyt. Taidettiin nukkua niillä ihan hyvillä sängyillä neljä vuotta. Vaikka muuten nukunkin mökin hiljaisuudessa ja rauhassa hyvin, heräsin silti joka yö. Milloin mihinkin, mutta aina vähintään alitajunnassa kummittelivat huonot sängyt. Kun sitten vihdoin saatiin aikaiseksi tilattua uudet, ei ole katsokaas ihan pikku juttu tilata Lappiin kotiinkuljetuksella sänkyjä siten että onnistuisi olemaan vielä itse paikan päällä, alkoivat (ei niin) yllättäen myös kokonaiset yöt.

Kotona sänky, muhkeat petivaatteet ja laadukkaat lakanat ovat tärkein kohde, johon laittaa rahaa. Eläisin mieluummin ilman tv:tä kuin katsoisin telkkaria paskassa sängyssä. Karvat nousevat pystyyn kun ajattelenkin aikanaan nuoruuden poikakavereiden huoneita ja ikivanhoja runkopatjoja.. Halusin aina olla kotona yötä omassa prinsessasängyssäni.

 

Lopuksi vielä lyhyt resepti hyvään uneen:

 

Diffuuseriin laventelia, nenän ollessa tukossa myös pari tippaa piparminttua.

 

Suihkuun aina ennen nukkumaanmenoa. Kärsiessäni erään lääkityksen aikana unettomuudesta, sain valtavasti apua kylmä-kuuma-suihkusta ennen nukkumaanmenoa.

 

Tuuleta petivaatteet, vaihda puhtaat lakanat.

 

Lakanoiden lakanat ovat muuten sveitsiläiset Schlossbergit, näihin kannattaa jopa säästää rahaa.

 

Suihkauta rentouttavaa yrttisuihketta tyynyyn.

 

Lue hetki kirjaa ennen nukahtamista, laita se puhelin suosiolla pois jo ennen sänkyyn menoa.

 

Klassikkoja, mutta toimii. Kauniita unia <3

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Lähtiessäni Suomesta, pakkasin mukaan kotitestejä joita olin tehnyt kurkkukivun, tukkoisen nenän ja oudon olon takia jo useita. Jokainen outo olo loppui kuin seinään negatiivisen tuloksen piirryttyä testitikkuun. Töissä muusta ei puhuttukaan. Jokainen Wilma-viesti liittyi jollain tavalla rajoituksiin. Ystävien elinkeino on kohta kolmatta vuotta vaarassa, osa on heittänyt hanskat jo tiskiin. Harrastaa ei ensin saanut ja kun sitten sai, joku meni kipeänä treeneihin. Ystävän ”mulla on korona” viestit taitavat olla jo enemmän sääntö kuin poikkeus.

Lentokentällä mikään ei ollut auki. Ei mikään. Autioituneet kaupat ja ravintolat muistuttivat enää etäisesti siitä, millaista elämä joskus oli. 

 

 

Koska olen ottanut kolme rokotusta, pelkäsin lentoa varten tehtävää PCR-testiä mahdollisen oireettoman taudin takia. En uskaltanut edes ottaa matkalaukkuja esille, jos en pääsisikään lähtemään. Lähden ehkä keskiviikkona, sanoin kaikille.

Negatiivisen testituloksen jälkeen lähdin vähän sekavissa tunnelmissa matkaan. 

 

Negatiivista testitulosta kysyttiin kentällä useamman kerran. Maskipakkoa en enää edes muista, se on niin automaattista. Testejä tehdään kaikkialla, testejä mainostetaan kaikkialla.

Silti, elämä on hyvin lähellä normaalia. Se tuntuu oudolta, mutta samalla niin tutulta. Voin mennä minne tahansa. En ajattele tartuntaa, en itseasiassa hetkeäkään. Kurkkukipu ja outo olo loistavat poissaolollaan. Ihmiset ovat iloisia, tervehtivät, juttelevat, ystävät jopa halaavat. 

 

Istuin äsken itsekseni parvekkeella. Tuijotin häkellyttävän suurta kaupunkia ja yöksi kääntyvää arabialaista iltaa. Maa on ollut auki jo yli puolitoista vuotta. Suomeen verrattuna elämä on aivan uskomattoman normaalia. Eroja emiraattien välillä on, mutta täällä Dubaissa on valittu tällainen toimintatapa. En tiedä miksi, ehkä kukaan ei tiedä, mutta virusta on täällä huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Asukkaita taas lähes kolminkertaisesti enemmän. Tuntuu uskomattomalta, että täällä eletään näin.

 

Kuinka kaipasin ruokakaupan tungosta, salilla treenaamista, puhetta muustakin kuin koolla tai ceellä alkavasta viruksesta. En voi silti välttyä Suomen uutisilta. Enpä olisi vuosi sitten uskonut ajattelevani nyt täällä, etten millään viitsisi mennä käymään Suomessa, etten vain saisi tartuntaa. Pidensin nyt täälläoloaikaani ja toivon pysyväni terveenä sen Suomessa vietetyn ajan, jotta pääsen pian lentämään takaisin.

Pysyväni terveenä Suomessa vietetyn ajan (?!) 

 

Aivan valtavasti voimia teille kaikille rajoitusten (ja sairastumisten) kanssa kamppaileville. Nyt todella tuntuu, että alkaa riittää. Enkä puhu omasta mukavuudenhalustani, vaan ihmisten mielenterveydestä, taloudellisesta pärjäämisestä ja kaikkien näiden vaikutuksista paitsi heidän myös heidän läheistensä elämään. Suomessa tuohon kaikkeen tottui, mutta täällä.. Elämän ollessa lähellä sitä normaalia, on hyvin ristiriitainen olo.

Maskipakko ja rokotettu väestö, loputtomat rajoitukset ja kuitenkin vapaus valita?

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian