Jos kirjoitan raskausajasta, tuntuu että siitä olisi ikuisuus. En oikein osaa enää osallistua vauva- ja odotuskeskusteluihin, kun omasta raskaudesta on seitsemän vuotta ja vaikka tuo maailman luonnollisin ajanjakso onkin ollut samanlainen aina, tuntuu moni asia ja ohjeistus silti muuttuneen näinkin lyhyessä ajassa kuin seitsemässä vuodessa. No, tämä postaus ei liity kyllä millään tavalla raskauteen, mutta jatketaan.

 

Innostuin nimittäin raskausaikana erilaisista superfoodeista, sillä ne olivat ainoa tapa hillitä elämäni pysäyttänyttä pahoinvointia. Samalla aloin innostua hyvinvoinnista muutenkin, koska viimeistään raskausaikana totesin että hyvinvointi on muuten paljon siistimpää kun pahoinvointi ja kun näen vähän vaivaa oman hyvinvointini eteen, oloni on entiseen verrattuna uskomaton. Eikä vain olo, sillä hyvinvointi näkyy koko kehossa, ihossa, mielessä ja sitä kautta heijastuu kaikkiin ihmissuhteisiini.

 

 

Siinä hyvinvointiin vähitellen hurahtaessani löysin myös self help-kirjat, jotka olivat ihana piristävä vaihtoehto paksuille koulukirjoille. Macajauheiden, mehiläisen siitepölyn ja levältä tuoksuvan viherjuoman aikaansaamassa kuplassani tartuin kirjaan. Tartuin toiseen kirjaan. Kolmanteen. Syytin kiirettä siitä, etten saanut luettua kirjoja koskaan loppuun. Ne lojuivat ensin pöydällä, sitten kaapissa ja sitten tv-tasoilla joista ne lopulta viime kesänä muuton yhteydessä heitin roskiin. Silloinkaan en vielä ymmärtänyt, miksi ne jäivät aina lukematta. Vaikka bloggaajat kuinka hehkuttivat niiden loistavuutta ja positiivista vaikutusta elämään. Koko self help -kirjallisuus tähtäsi onnellisuuteen. Onnellisuusprojekti oli ensimmäinen kirja, jonka ostin itselleni. Onnellisuusprojekti.

 

Kirjakaupassa kierrellessäni törmäsin teokseen ”Sadassa päivässä onnelliseksi” – Älä odota onnellisuutta, tee onnellisuussuunnitelma! Kyllähän minäkin olen korostanut että itse olemme vastuussa omasta elämästämme ja siitä, tekeekö se meistä onnellisia – tietyin poikkeuksin tietysti, mutta että onnellisuussuunnitelma. Onko mikään ihme, että sitä vähän uupuu ja väsyy kun onnelliseksi tulemiseen vaaditaan onnellisuussuunnitelma? Niin että nyt kun aloitan niin toukokuun viidentenä olen sitten onnellinen.

 

Ihan kaunis ajatus. Kai.

 

 

Ei se onni sieltä kuitenkaan tule. Ei sadan päivän suunnitelmalla eikä sadan vuodenkaan. Vaikka kirja kauniilta näyttikin ja on jotenkin sympaattista ajatella, että joku ihan oikeasti ostaa sen ja täyttää onnellisuussuunnitelmansa sen sivuille. No, ostinhan itsekin Onnellisuusprojektin.

 

Kaikki tässä elämässä tuntuu tähtäävän nykyään konkreettisiin tavoitteisiin. Että someakaan ei voi tehdä enää ilman tavoitteita. Vai niin. Minulta kysyttiin ravintovalmentajakoulutuksen päätteeksi, mikä tavoitteeni on? No tietysti auttaa muitakin oivaltamaan ruokavalion merkitys hyvinvoinnille ja elämään terveellisempää elämää. Se ei kuulemma ole kovin konkreettinen. En tiedä olenko sitten jotenkin pessimisti vai realisti vai kenties aivan yltiöoptimisti kun en aseta itselleni niitä konkreettisia tavoitteita. No ainakin monen mielestä varmasti tyhmä. Mutta kun kerran on suorittamalla suorittanut itsensä loppuun ja tajunnut, ettei se onni todella ole siellä niiden kaikkien saavutusten päässä, ei sitä jaksa enää olla niin tavoitekeskeinen.

 

 

Tavoitteet ovat toki hyvästä ja ilman niitä on vaikea päästä eteenpäin, mutta voiko onnellisuus olla kuitenkaan tavoite? Luonnollisesti kaikki tähtäävät onneen, onnellisuuteen ja tyytyväisyyteen. Mutta että tavoitteilla. Asetetaan tähän nyt tällainen välitavoite, tänään olen positiivisempi kuin eilen. Mitäs kun päivä meneekin syystä tai toisesta pieleen ja illalla harmittaa niin hiton paljon enemmän kuin eilen eikä positiivisuudesta ole tietoakaan.

 

Tavoitekeskeisyyden sijaan kannattaisi keskittyä hetkikeskeisyyteen. Että jumankauta, juuri tässä hetkessä tässä keittiön saarekkeen äärellä läppäri Alibaban ja ninjapelin välissä aikakauslehtipinon päällä keikkuen saattaakin olla ihan onnellinen. Vaikka eilen kiukutti ja ärsytti niin maan p*rkeleesti vittuilevat ihmiset ja koronauutistulva ja maailmantilanne joka ei tunnu helpottavan sitten millään. Vaikka murehdin sydämeni sairaaksi ajatuksesta että koirallani on sydänvika vaikka hän on vasta kuusivuotias ja että isäni kuolemasta tuli lauantaina yksitoista vuotta enkä muistanut soittaa edes mammalle vaikka piti. Ja vaikka saareke muistuttaa päiväkotia ennen siivousaikaa ja töihinkin pitäisi kiitää eskarin kautta, voi olla ihan onnellinen. Just nyt. En ole sitä ehkä enää sillä hetkellä kun ajan Johanneksenpuiston kulmalle ja totean matkalla kuunneltuani lapseni toiveesta Lakon Aamuyön kolme kertaa putkeen, että jotain muutakin musaa olis mukava kuunnella ja ettei autoa saa mihinkään parkkiin ja että olis nyt vähän kiire ja pissahätä koska join taas liikaa kahvia kotona. Tai itseasiassa nyt kun ajattelen, olen aamuisin vähän kiukkuinen kun en edelleen siedä oikein hitautta mutta nuo hetket ovat niitä hetkiä joita tiedän ihan hirveästi kaipaavani sitten myöhemmin. Että ne tekevät minut niin valtavan onnelliseksi ja että Lakon Aamuyön sanoja tuskin osaa moni 31-vuotias nainen ulkoa, ainakin luulen niin.

 

 

Onnellisuus ei ole projekti. Se ei tarvitse suunnitelmaa. Sen löytää, kun pitää itsestään huolta, elää itsensä ja arvojensa näköistä ja mukaista elämää. Tekee asioita joista nauttii, eikä asioita joita mukaa pitäisi tehdä. Ja kun onnellisuus tulee, se viipyy hetken, kunnes tulee toinen tunne. Kiukku, väsy, turhautuminen, suru. Tai joku muu. Se laittaa helposti unohtamaan itsensä. Mutta juuri silloin kai todellista onnellisuutta mitataankin. Muistatko kaikesta tylsästäkin huolimatta, että olet oikeastaan ihan onnellinen juuri nyt? Onnellisuus kun antaa tilaa kaikille tunteille, epäonnistumisillekin. Unohda sen suorittaminen ja etsiminen, ja kirjoita oman elämäsi self-helppiä itse itsellesi.

 

Iloa uuteen viikkoon, toivottavasti tämä on meille hyvä <3

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

Olin julkaisemassa kirjoitusta rasvanpoltosta, mutta koska ajatukseni täyttyvät tällä hetkellä näistä muista aiheista, jätän rasvanpolttokirjoitukseni ensi viikkoon. Tuijotin perjantai-iltana tiedotustilaisuutta uusista rajoituksista. Tai no, ”rajoituksista”. Mikään muu nyt ei kai juuri muuttunut kuin että Urmaksen on vähän vaikeampi tulla töihin, mutta Urmaskin pääsee töihin kun Urmakselle kirjoittaa lupalapun että Urmas saa tulla töihin. Testi on yhtä ”pakollinen” kuin se oli Helsinki-Vantaalla viime viikonloppuna. Jonoa, voitte mennä ohi. Suositellaan maskia, suositellaan Suomessa pysymistä. Lappiinkaan ei suositeltu jouluna matkustettavan.

 

Voidaanko suositella ihmisiä pysymään myös positiivisina? Olen tämän lyhyen alkuvuoden aikana tavannut enemmän negatiivisuutta kuin koskaan aiemmin. Ymmärrän, että koronarajoitukset ärsyttävät, mutta oikeuttaako se sinua haukkumaan toisen ulkonäköä tai tapaa kirjoittaa ja pukeutua. Tyylitajuton nelikymppinen kotiäiti täs terve, jos erästäkin kommentoijaa on uskominen. Ilmeisesti toisen haukkuminen nelikymppisen näköiseksi (tätä muuten isketään täysillä monen noin kolmekymppisen bloggaajan kommenttiboksiin) tai kotiäidiksi (kotiäideissä ei ole mitään pahaa, mutta jos kommentoija kuitenkin tietää minun tekevän kovasti töitä ja sanoo silti kotiäidiksi niin onko se silloin vähän pahaa?) helpottaa koronaärsytyksestä kärsimistä. Jos tyylini ei miellytä, toivottavasti oma tyylisi kuitenkin miellyttää.

 

Ajatukset ovat ymmärrettävästi negatiivisia, mutta ystävällisenä muistutuksena haluan sanoa, että älä hyvä ihminen pura sitä muihin.

 

 

Ihmisiä ärsyttää, ja se on ihan ok. Saa ärsyttääkin. Saa sanoakin ääneen, että ärsyttää. Mutta hei, jaksetaan vielä nää kolme viikkoa, sitten helpottaa. Kukaan ei enää usko. Ei tule mitään maagista päivää jolloin tämä loppuu ja ryntäämme  karnevaalityyppisesti kadulle halaamaan toisiamme. Tuleeko koskaan enää karnevaaleja?

 

Ihmiset eivät jaksa enää. Aiemmin hätkähdin kun näin isoja maskittomia juhlia somekanavissa. Nyt ei tunnu miltään. Toiset vain elävät mahdollisimman normaalia elämää pandemiasta huolimatta. Itse en ole mennyt juhliin koko vuonna, en ole muutenkaan nähnyt juurikaan ystäviä, käytän maskia kaikkialla, pidän turvavälejä ja suosittelen ottamaan koronarokotteen. Olen pysynyt Suomessa kohta 11 kuukautta enkä matkustanut silloinkaan, kun se oli kesällä ihan ok, siltikään sitä ei suositeltu. En ole silti yhtään sen enempää oikeutettu käyttäytymään vastuuttomasti kuin hän, joka bailaa viikonloput isoissa bileporukoissa ja tunkee täpötäyteen baariin uudenvuodenaattona Levillä. En ole myöskään yhtään sen enempää oikeutettu haukkumaan ja arvostelemaan ketään.

 

Mutta kuten sanottua, ihmiset eivät jaksa enää. Oma mittani alkaa täyttyä, tuntuu niin epäreilulta ettei lapseni saa harrastaa, mutta HopLopit saavat olla auki, aikuiset saavat ryypätä iltakymmeneen täpötäydessä baarissa ilman turvavälejä ja ulkojäillä ja koulussa harrastusporukat tapaavat ihan normaalisti. Etenkin tämä lasten harrastustoiminnan rajoittaminen ja samalla monen muun toiminnan mahdollistaminen ärsyttää. Karanteeniaikoja pidennettiin. Jos perheenjäsenesi saa koronan, olet 21 vuorokautta karanteenissa vaikka sinulla ei olisi koronaa. 21 vuorokautta on aika hiton pitkä aika. Mitä tämä saa aikaan? Valehdellaan. ”Yksin oon ollut kotona.” Tietää lisää ongelmia. Mutta sitä tehdään. Paljon muutakin salaillaan. Matkustetaankin salaa.

 

Koska nyt tuomitaan pahemmin kuin koskaan, kaikkea tehdään salaa. Ei sit kuvia someen ettei kukaan nää että meitä on täällä näin monta! 

 

Enemmän kuin negatiivisia testituloksia, täällä on negatiivisia ihmisiä. Enää ei jakseta hokea että nyt vain puhalletaan yhteen hiileen. Roikutaan kimpassa siinä löyhässä hirressä odottelemassa seuraavaa tuomiota. Joku nauttii täysillä elämästä ennen sitä, joku purkaa pahan olonsa muihin. Ainakin oma optimistisuuteni, valoisuuteni ja energisyyteni on kokenut aikamoisen kolauksen. Siinä missä ajattelin aina tähän asti pysyväni kuuliaisesti kotimaassa ja odottamassa vielä ne kolme viikkoa kunnes helpottaa, luultavasti lähden tässä lähiaikoina pois Suomesta joksikin aikaa. Jos lähden, teen sen täysin  salailematta ja perustelemalla lähtöni täysin itsekkäästi sillä, että mä en vain jaksa enää.

 

Toivottavasti te jaksatte, mutta itse ainakin ymmärrän paremmin kuin hyvin jos ette.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Kun halusin laajentaa omaa tietämystäni ravintoasioista ja päätin hankkia itselleni ravintovalmentajan koulutuksen, en osannut vielä kuvitella kuinka innostuisin valmentamaan myös muita. Juuri se ohjaus ja tsemppaus sekä vuorovaikutus asiakkaan kanssa ovat olleet niitä asioita, joita olen kaivannut sairaanhoitajan työstä. Ravintovalmentajana valmennan kuitenkin perusterveitä asiakkaita ja tavoitteena on ehkäistä niitä sairauksia kun taas sairaanhoitajana hoidin jo sairastuneita. Molemmat ovat tärkeitä ammatteja ja nostan suuresti hattua heille, jotka kokopäiväisesti näitä hommia tekevät. Ravintovalmentaja voi tietysti valmentaa myös diabeetikkoja, suolistosairauksista kärsiviä tai muita perussairauspotilaita, mutta pohjalla täytyy olla vakaa hoitotasapaino sekä vahva tietous sairaudesta. Koska en itse voi ottaa rajattomasti valmennettavia, keskityn ensisijaisesti terveisiin painonpudottajiin ja elämäntapamuuttujiin.

 

Elämäntapamuutos onkin ehkä parasta, mitä voit itsellesi tehdä. Miksi suurin osa elämäntapamuutoksista kuitenkin epäonnistuu?

 

 

Motivaatio ei riitä. Tärkein syy. Syy lähes kaikkien elämäntapamuutosten epäonnistumiseen. Jos edes harkitset elämäntapamuutosta, olet hyvää vauhtia matkalla onnistumiseen. Aloitat, olet vielä lähempänä. Yhtäkkiä motivaatiosi laskee ja palaat entiseen. Epäonnistut. On hyvä hahmottaa, mitä tässä välillä tapahtuu. Listasin tähän muutamia syitä, jotka voivat olla pieniä, mutta isoja tekijöitä onnistumisesi tiellä. Jo se, että tiedostat ne, auttaa sinua onnistumaan. Parhaimmat täsmävinkkini ja ohjeeni elämäntapamuutokseen saat tietysti valmennuksestani, mutta tässä hieman paloja siitä.

 

Nälkä tai epäsopiva ruokavalio on yksi yleisimmistä syistä lopettaa. Jos ruokavalio on liian vähäkalorinen, liian yksipuolinen tai vastaavasti aivan liian monimutkainen ja työläs, ei sitä jaksa kiireisessä arjessa noudattaa. Oli kyseessä sitten netti- tai yksilövalmennus, annan aina vaihtoehtoja jos kysyt. Koska niitä on aina. Jos riisikakut ja raejuusto ei maistu, niitä ei syödä. Jokaiselle löytyy oma keino. Itse rakastan hyvältä maistuvaa ruokaa, mutta en jaksa enkä edes pysty viettää tunteja keittiössä. Siksi omat ruokaohjeeni ovat hyvin simppeleitä, mutta maistuvia. Jos haluat pudottaa painoa, tarvitset siihen energiavajeen eli miinuskalorit. Se tarkoittaa yleensä että tunnet ainakin joidenkin aterioiden välillä aluksi nälkää. Nälkä ei saa kuitenkaan olla liian kova, sillä silloin sorrut helposti syömään epäterveellisiä, erittäin kaloripitoisia herkkuja ja epäonnistuminen on todella lähellä. Kuitenkin jos missään vaiheessa päivää ei ole nälkä, olet luultavasti saanut kulutuksesi verran tai enemmänkin energiaa päivän aikana. Silloin paino ei putoa, tai jopa nousee. Epäonnistuminen on taas lähellä.

 

Epärealistiset odotukset On ikävä kyllä fakta, että laihduttamiseen tarvitaan tosiaan se energiavaje. Vanhanaikainen ajattelutapa ”-500 kcal päivittäinen energiavaje laihduttaa puoli kiloa viikossa” on kyllä sinänsä totta, mutta keho sopeutuu laihduttamiseen ja painonpudotus hidastuu mitä enemmän se putoaa. Yhdellä samalla kaavalla ei voi esimerkiksi syödä puolta vuotta ja odottaa, että painonpudotus on jatkuvaa ja tasaista. Se ei ole. Onkin epärealistista odottaa mitään tiettyä painonpudotusta tietyssä ajassa. Jokaisen keho on yksilöllinen ja laihduttaminen aloitetaan käytännössä aina kokeilemalla, miten keho reagoi muutoksiin. Kenellekään ei voi luvata, että kolmessa kuukaudessa laihdut viisi kiloa tai viisitoista kiloa. Siksi on hyvä lähteä elämäntapamuutokseen asenteella, että kokeillaan eri juttuja ja katsotaan mikä toimii. Koska aina ne toimivat keinot sieltä kuitenkin jokaiselle löytyvät. Se kysyy kärsivällisyyttä, mutta palkitsee lopulta.

 

Liian hidas muutos Monissa elämäntapamuutoksissa korostetaan hitaan tahdin merkitystä. Hyvä niin, sillä täyskäännös ei saa suuntaa usein muuttumaan pysyvästi kun on totuttu menemään aivan päinvastaista päämäärää kohti. Uusia rutiineja on helpompi omaksua kun ne otetaan yksitellen käyttöön. Muutos voi olla kuitenkin liian hidas ja jos mitään ei tunnu tapahtuvan, varsinkin aluksi, voi kiinnostus uusia elämäntapoja kohtaan loppua helposti. Tulokset kun ovat ne jotka motivoivat. Siksi suunnittelin esimerkiksi oman ensimmäisen valmennukseni juuri detoxiksi, sillä se keventää tehokkaasti oloa heti ja antaa hyvän startin muutokselle. Hyvä olo innostaa jatkamaan ja hakemaan lisää terveellisiä vaihtoehtoja. Helmi-maaliskuun aikana julkaisen muuten kaksi uutta valmennusta, jotka ovat sitten pidempiä kokonaisuuksia ja tähtäävät pysyviin muutoksiin.

 

Epäsopiva rytmi Jos uusia tapoja noudattaa orjallisesti, niiden tulee sopia omaan arkeen. Koska päivämme eivät ole samanlaisia kuin kaverilla tai naapurilla, on elämäntapamuutoksessa otettava aina huomioon se oma rytmi. Yövuoroja tekevä ei voi elää samalla tavalla kuin 9-17 työajat omaava lajitoveri. Jos uusi dieettisi tai treeniohjelmasi ei salli joustoa ja soveltamista, et luultavasti noudata sitä pitkään. On paljon helpompi totuttaa itsensä syömään esimerkiksi tiettyjä ruoka-aineita aamiaisella vaikka ne eivät olisi entuudestaan tuttuja kuin opetella syömään aamiaista joka aamu klo 7 jos ei ole sitä koskaan ennen tehnyt. Muista, kaikille löytyy sopiva vaihtoehto ja oma toimiva rytmi. Kiire on pahin vihollinen, mutta huolellisella suunnittelulla ja aikataulun optimoinnilla saa hyvin taisteltua sitä vastaan. Ja kun sen vaivan kerran näkee, uusiin tapoihin tottuu nopeasti ja niistä tulee rutiineja.

 

Et ole vielä valmis muutokseen Elämäntapamuutos kysyy melkoista sitkeyttä ja kanttia ja siinä usein onnistuvatkin ne, jotka ovat todella päättäneet onnistua. Silloin muutos on se elämän prioriteetti numero 1 (kaiken niiden tärkeiden asioiden jälkeen tietysti, mutta suklaalevypalkinnot, roskaruokasunnuntait ja muut totutut herkkuhetket eivät ole niitä..). Jos ei kuitenkaan ole oikeasti valmis ja halukas muuttamaan elämää uuden rytmin mukaiseksi, muutosta kannattaa lykätä sinne asti kunnes todella koet voivasi sitoutua siihen ja koko sydämestäsi haluat onnistua, et vain kokeilla.

 

Mukavuudenhalu Lapseni on innokas liikkuja ja menee yleensä aina mielellään treeneihin. Kun tulemme eskarista kotiin ja pian on vuorossa jäät, annan hänen surutta hetken hengähtää ja katsoa esimerkiksi videoita Youtubesta. Olla vaan. Siinä kun eskaripäivän jälkeen syö välipalaa ja makailee sohvalla videoiden äärellä, ei yhtäkkiä enää huvitakaan lähteä ulos jäälle. Äiti saa oikeasti patistaa että nyt ylös ja sinne ulos. Joka kerta kotiin tulee kuitenkin se reipas ja iloinen poika posket liikunnasta punoittaen. ”Oli kivaa, tein viiskyt maalii ja me leikittiin sitä ja tätä!” Lapsi on hyvä esimerkki mukavuudenhalusta. Yhtäkkiä onkin ihana istahtaa sohvalle, mutta kun sieltä ei meinaa päästä enää ylös. Samahan se on meillä aikuisillakin. Sen takia treenaan yleensä aina heti työpäivän jälkee jos vain suinkin pystyn. Jos menen siinä välissä kotiin lepäilemään, tiedän että skippaan treenin paljon helpommin. Mukavuudenhalu on täysin normaalia, se koskettaa meitä jokaista ihan joka päivä. Vaikka tiedämme, että liikunnasta tulee parempi olo. Samoin syömisen kanssa. Joskus haluaisi vain päästä helpolla ja tilata Woltista.. Tiedostaminen auttaa sekä suunnitelma, miten mukavuudenhalu ei ota liikaa valtaa.

 

Seura Jos muu perhe syö epäterveellisesti, luultavasti sinäkin syöt. Kun noudatat tiettyä ruokavaliota ja lähdet kavereiden kanssa ulos syömään, et luultavasti tilaa salaattia jos kaikki muut tilaavat pizzat ja burgerit. Seura vaikuttaa syömiseemme monella tavalla. Joskus pelkäämme kertoa että olemme alkaneet syödä terveellisesti, ehkä senkin takia että pelkäämme epäonnistuvamme muutoksessa emmekä uskalla kertoa yrityksestämme ääneen. Seura voi kuitenkin olla myös voimavara. Vertaistuki, muutoksessa mukana oleva perhe tai tsemppaavat ystävät tai vaikka personal trainer tai ravintovalmentaja ovat kullanarvoisia tukipilareita matkalla kohti uutta hyvää elämää.

 

 

Teen muuten yksilövalmennuksia vain muutamia sillä haluan keskittyä niihin täysillä eikä arjessani ole ikävä kyllä rajattomasti aikaa.  Jos olet kiinnostunut henkilökohtaisesta valmennuksesta tai yksilöllisesti räätälöidyistä ruokavaliosta elämäntapamuutoksesi tukemiseksi, varaa omasi nyt täältä. Aloita sitten, kun olet valmis. Saat nimittäin kaikki valmennukset -20% alennuksella hinnastohinnoista vielä tämän viikon ajan. Voikaa hyvin <3

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ