31 joulukuun 2021

Posted at 15:25h in Ajatukset, Hyvinvointi by
7 Likes

 

Pidän maanantaista. Kuun ensimmäisistä päivistä, puhtaista pöydistä ja ennen kaikkea ajatuksesta aloittaa alusta. Vuodenvaihde on se konkreettisin. Kokonainen vuosi jää taakse, ja on aika aloittaa uusi. Ilmassa kuplii uuden odotuksen into, mutta myös vanhojen taakkojen jättäminen taa.

Välillä mietin, onko se nyt niin että yhdessä uudenvuodenyössä kaikki sitten muuttuu ja tiedän, että eihän se ihan niin mene, mutta siinä on jotain paljon konkreettisempaa kuin yhdessä hetkessä keskellä arkista viikkoa.

Alkaa uusi luku.

Vaikka elämä on kirjoittanut kirjaamme käänteitä, joista emme lainkaan tiedä, olemme silti vastuussa itse, minkä sävyistä tarinaa kirjoitamme.

 

Otin tämän kuvan jonkun vuoden viimeisenä päivänä. Kaunista kaiken sen rumankin jälkeen.

 

Konkreettisen uuden kynnyksellä on tietysti hyvä asettaa toiveita ja tavoitteita, jos sellaisia haluaa asettaa, mutta ihan yhtä hyvä olisi myös summata mennyttä. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.. Tiedättehän. Kun terapiassa kipeät muistot haluaa ohittaa äkkiä ja palata aiheeseen josta on miellyttävämpi puhua, saa ystävällisen muistutuksen. Palataan tähän sitten myöhemmin, se kannattaa käydä läpi jotta se on sitten oikeasti mennyttä. Ja se totta vie toimii.

 

Tiedättekö kehoskannauksen? Kun käyt kehoasi läpi silmät kiinni ajatuksiesi avulla kohta kohdalta ja keskityt siihen, miltä kukin kohta kehossa tuntuu. Siten voi tulla tietoiseksi jostain jumista, jota en ole kiireissäni huomannutkaan. Ehkä saada sen jopa katoamaan. Olen tehnyt viime aikoina paljon tätä, sillä joogien tavoin uskon monien mielen jumien jäävän jumiin myös kehoon.

Samanlaista skannausta kannattaa tehdä menneeseen vuoteen. Tammikuu, oli sitä hyvää, tätä huonoa.. Hiihtolenkeillä olen pyöritellyt mennyttä vuotta mielessäni edestakaisin. Yrittänyt löytää hyvää, vatvonut läpi pahaa. Kun mieleen on tullut epätoivon hetkiä, jotka haluan vain unohtaa ja sivuuttaa kuten aina ennen tein, olen pakottanut itseni käymään ne läpi. Tarkastellut etäältä tilanteita uudelleen ja keskellä minulle tärkeimpiä maisemia, tekemisen parissa josta pidän ehkä eniten maailmassa, olen voinut käydä niitä läpi turvallisesti ja hyväksyen.

 

Nähnyt niissä jos en hyvää, niin ainakin kasvua ja vahvistumista. Olen myös tuntenut enemmän kiitollisuutta kuin pitkään aikaan. Kiitollisuus ja sen tunteminen on kliseisyydestään huolimatta avain moneen hyvään.

 

 

Sitten on kuitenkin tämä hömppäpuoli, joka saa tekemään kaikkia ihania rituaaleja, jotka voisivat tehdä uudesta vuodesta paremman ja menestyksekkäämmän.. Ne karistavat vanhat pölyt pois ja täyttävät kodin uudella energialla.

 

Siivous kuuluu ehdottomasti niihin. Ainakin joulu on siivottava kokonaan pois. Itse teen sen tosin kotona vasta vuodenvaihteen jälkeen kun sinne palaan, mutta mökillä nyt. Kaappiin kaikki glitterit ja porot, nähdään ensi vuonna. Siisti koti, puhtaat lakanat ja jonkin sellainen pesu, jota et yleensä pese, vie pois vanhaa, tunkkaista energiaa. Olisiko kohde tänä vuonna jääkaappi tai kuiva-ainekaappi? Pienellä vaivalla on iso merkitys. Tilaa ja raikasta energiaa vanhan tilalle.

 

Koko kodin salviapuhdistus menee noitajuttujen top-listalle, mutta kokeile. Sillä on ollut valtavia vaikutuksia elämääni. Oli vaikutus sitten lumetta tai ei, puhdistan edelleen salvialla energioita pari kertaa vuodessa. Ohjeet löydät täältä. Lisäksi ennustan aina tarot-korteista vuoden viimeisenä päivänä ja ne ovat pelottavan hyvin pitäneet paikkaansa.

On hyvä myös listata, mistä kaikesta haluaisi eroon. Kirjoita vaikka paperille, jos siltä tuntuu. Näin saat jotain konkreettista muutettavaa ja asiat pysyvät pidempään mielessäsi kuin hetken vuodenvaihteessa. Muutoksetkaan eivät tapahdu siinä hetkessä. Kun vanhasta on päästetty irti, voikin keskittyä siihen, mitä haluaisi tulevalta vuodelta elämäänsä lisää.

Suurten tavoitteiden sijaan kannattaa silti keskittyä mieluummin siihen, mitä oli ja mitä haluaa pois, sillä ne luovat automaattisesti tilaa uudelle ja vedät puoleesi sitä, mitä itse olet.

 

Siivoa paitsi kotisi, myös itsesi. Varaa kampaaja, siisti kulmat ja kynnet, hemmottele ihoa. Kotona pystyy tehdä paljon. Heitä pois vanhat rikkinäiset sukat ja kulahtaneet alusvaatteet. Ehkä tammikuun aikana innostut myös myymään vanhoja vaatteitasi eteenpäin?

Päätin aloittaa tämän urakan heti kotiin päästyäni ja laitan kiertoon paljon sellaista, mikä ei enää palvele minua, mutta voi olla toiselle parasta second handia. Vink vink, seuraa Zadaan putiikkiani ensi viikolla. Tulossa muun muassa merkkilaukkuja Guccilta ja Louis Vuittonilta, Hermesin koruja, useita mekkoja, kerran käytettyjä mutta kaappiin jääneitä uusia farkkuja..

Todellakin tilaa uudelle. Eikä tilalle tarvitse siis ostaa uutta, usein kaappiin jämähtäneiden tavaroiden paras korvaaja on tila. Energiat virtaavat ja ahdistus tavarapaljoudesta katoaa.

 

Uuden vuoden rituaaleja ovat tunnetusti myös uudet alusvaatteet (etenkin punaisten sanotaan jossain kulttuureissa tuovan hyvää onnea), feng shuin mukainen tavaroiden karsiminen, tammikuun 12 päivän eläminen siten, kuin haluaisi elää koko vuoden.. Kaikkia yhdistää yksi ja sama – hyvästellään vanha, tehdään tilaa uudelle.

 

 

Ennen kaikkea, on tärkeää aloittaa vuosi mahdollisimman hyvällä fiiliksellä. Vuoden ensimmäisen päivän sanotaan heijastelevan koko vuotta. Millaiset ajatuksesi ja olosi ovat huomenna? Aloitatko uuden vuoden toiveikkaana, levänneenä ja täynnä energiaa?

Jos vuoden viimeinen tai vuoden ensimmäinen päivä eivät tunnu kuitenkaan täydelliseltä uudelta alulta, on tammikuussa vielä päiviä. Minä teen tästä vuodesta hyvän voi kuulostaa vähän mahtailevalta, mutta siinä piilee suuri totuus. Vastoinkäymisiin emme voi vaikuttaa, mutta moneen muuhun kyllä.

Kiitän vuotta 2021 ja lempeästi hyvästelen sen kaikkine opetuksineen ja iloineen. Katson vuotta 2022 uteliaana, ja toivon sen olevan hyvän fiiliksen vuosi. Vuosi, jonka päättyessä voisin sanoa, etten olisi voinut toivoa mitään enempää.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian


29 joulukuun 2021

Posted at 14:37h in Ajatukset, Hyvinvointi by
5 Likes

 

Tehokkuuden, aikaansaamisen ja ylipäätään jatkuvan tekemisen ja tulosten arvostus on tiukasti kiinni meissä ja jopa yhteiskunnan rakenteissa. Määritelläänhän laiskuus jopa yhdeksi kuolemansynniksi.

Unta mitataan nykyään kelloilla ja sormuksilla, mutta sen arvostus tuntuu olevan olematonta. Ainahan siitä voi pihistää, tuntuu olevan ihan yleinen uskomus.

Samaan aikaan kaikki valittavat väsymystä. Ihan oikeasti, minne tahansa menee, aina jotain väsyttää.

 

 

Lapseni sairastuessa norovirukseen joulua edeltävällä viikolla, ahdistuin ensin lähinnä siksi, etten saisi nukkua. Tuntui, että koko vuoden univelat painoivat kehon ja mielen maahan. Olin jo pitkään laiminlyönyt kehoani liian vähäisellä unella ja huonolla palautumisella. Tuntui, että koko maailma kävi ylikierroksilla ja oli vain pysyttävä perässä. Oli vain pysyttävä hereillä.

En voinut loppuvuodesta edes liiemmin kirjoittaa hyvinvoinnista, sillä en voinut hyvin. Olin jatkuvasti liian stressaantunut ja liian väsynyt.

Monesta muusta voisi päätellä, etten todellakaan ole ollut universumin suosikki viimeisen vuoden aikana, mutta sain sentään vuoden päätteeksi loman, jota todella tarvitsin. En ole tehnyt mitään muuta kuin hiihtänyt, syönyt, lukenut kirjoja, tuijottanut netflixiä, saunonut ja nukkunut. Näistä eniten nukkunut.

Kuin karhu talviunta. 

 

tähän näkyyn herään joka aamu.

 

Ostettiin mökille uudet sängyt. Niistä ei herää yöllä mihinkään. Yleensä sanotaan, että kun kolmena yönä peräkkäin ei laita herätyskelloa soimaan ja nukkuu niin pitkään kuin ”pystyy” niin neljäntenä yönä nukuttu unimäärä on se, jonka tarvitsisi joka yö.

Yhdentoista, kymmenen ja yhdeksän tunnin unien jälkeen itselleni se on näköjään tasan kahdeksan tuntia unta yössä. Pitkän hiihtolenkin päivinä ja avantouinnin jälkeen olen nukkunut vieläkin pidempään. Unen tarve on yksilöllistä ja valtaosa kuvittelee oman unen tarpeensa paljon pienemmäksi kuin mitä se todellisuudessa on.

Tuntuu, kuin aivot olisivat heränneet aivan eri tavalla eloon. Paras kauneushoito mitä tiedän, on uni.

Harmaus, kalpeus, ihon epätasaisuudet.. Ne kaikki ovat tiessään. Kunhan saa raitista ilmaa ja riittävästi unta.

 


27 joulukuun 2021

Posted at 09:46h in Ajatukset, Hyvinvointi by
5 Likes

Huomenta, vuoden viimeinen viikko. Sen alku näyttää hyvin pimeältä ja kylmältä. Valosta ei ole tietoakaan kahdeksalta aamulla ja viereisestä ikkunasta näkee vain lumisten puiden välistä tuijottelevan puolikkaan kuun. Mökissä ja sielussa asuvat kuitenkin lämpö ja rauha.

Joulu tuli ja joulu meni. Aaton jälkeen en jaksa kuunnella enää ensimmäistäkään joululaulua. En tiedä pystynkö syödä enää ollenkaan kaappiin jääneitä jouluruokia ja kuusenkin ajattelin viedä mahdollisimman pian pois. Aina sama homma. Aloittaa aikaisin, ei jaksa jatkaa pitkään.

 

 

Muistan kuinka lapsena en pitänyt ollenkaan välipäivistä. Ne tuntuivat tylsältä, pysähtyneeltä ajalta. Olin silloin myös pieni ihminen, joka ei ymmärtänyt lainkaan sunnuntain hienoutta vaan ajatteli mielellään tekevänsä töitä tulevaisuudessa myös viikonloppuisin. Ei osannut pysähtyä edes kymmenen vuoden iässä.

Voin kertoa, että kun tarpeeksi monta sunnuntaita tekee töitä, on hyvin todennäköistä ettei halua tehdä enää yhtään sunnuntaita töitä. Kun tarpeeksi polttaa itseään loppuun, osaa lopulta pysähtyä. Viimeistään silloin, kun on pakko ja pysähtyy ihan itsekseen. Aina se seinä jostain vastaan tulee.

 

 

Joulu oli oikein ihana, siitäkin huolimatta että olin joko joulun aivan hirveässä flunssassa. Sitä ennen kun samaan perheeseen jossa normaalisti ei sairasteta koskaan on osunut kolmen viikon sisään norovirus, kaksi muutakin flunssaa ja lopulta oletettu rs-virus, voi vaan todeta, että olisipa nämä olleet esimerkiksi päiväkotiaikana silloin, kun muut perheet sairastivat eikä yhdessä joulukuussa kun olisi kaikkea muutakin.

Mutta kiitollinen olen, kun ollaan niin harvoin sairastettu. Päiväkodista taisi sairauden takia tulla poissaolopäiviä viisi koko ajalta. Kaikki ajatukseni heille, joilla on nyt ollut jotain pahempaa kuin vain flunssa.

 

Nyt kuitenkin nautin välipäivistä. Jo senkin takia, että olen aikuinen ja ymmärrän pysähtymisen hienouden. Olen tainnut nukkua jouluna koko vuoden univelat pois. Hiihtänyt nuhanenänä niin paljon, kuin jaloista lähtee.

Välipäivissä on kiva tunnelma. Tavallaan pakko hoitaa muutamat pakolliset asiat pois alta, mutta tavallaan ei ole taas pakko tehdä yhtään mitään. Toimettomuus alkaa myös kyllästyttää ja energiaa löytyy alkuvuoden arkeenkin.

 

 

Vuosihoroskoopit, pastellisävyisiä vaatteita mainostavat sähköpostit, aurinkoisten maisemien odotus, tieto lisääntyvästä valosta, into aloittaa uudestaan treenaaminen salilla, kevennetty ruokavalio ja vielä loputtoman pitkät yöunet.

Niistä on tämä aika tehty.

 

 

 

 

 


20 joulukuun 2021

Posted at 22:29h in Ajatukset by
2 Likes

 

Sellainen maanantaiaamu, kun ei tarvitse mennä yhtään mihinkään. Voisin romantisoida kertomusta kirjoittamalla Lapin taiasta ja yöllä lentokentältä mökille asti saattaneista revontulista. Sellaisista, joita näkee harvoin ja jotka tanssivat vihreän ja punaisen eri sävyissä kuin innostuneina siitä, että yritin ottaa jo vuosia vanhalla puhelimellani niistä suttuisia kuvia ja pimeitä videoita.

Todellisuudessa lapsi ja isänsä eivät ole astuneetkaan tänään ulos mökistä. Olen itse tehnyt kaikkea ihanaa kuten hiihtänyt pastellisäässä ja vähemmän ihanaa kuten purkanut tavarat paikoilleen ja käynyt kolmesti kaupassa täydentämässä tyhjiä kaappeja.

Norovirus tarttuu herkästi, mutta vain puolet kehittävät oireita. Kuuluin tällä kertaa siihen onnekkaaseen puolikkaaseen, mutta perjantaista asti jatkuneet lihaskivut ja flunssaoireet veivät kuitenkin koronatestiin ja norovirukset pakottivat perumaan kaikki ne tärkeät tapaamiset joita juuri tähän joulun alle olin suunnitellut. Silti olen mieluummin tässä pikkunuhassani juoksemassa edestakaisin ruokakaupoissa kuin peiton alla toipumassa aivan hämmästyttävän rajusta vatsataudista.

Harva suunnittelee joulunalusviikolleen noroviruksia ja koronatestejä, mutta uskon että jatkossa otan vahingosta viisastuneena nämäkin huomioon.

 

 

Annan universumille hieman anteeksi kun saatiin nähdä niin upeat revontulet. Pimeä ei tullut ollenkaan niin aikaisin kuin kuvittelin, vaan hiihtolenkki oli hämmästyttävän kiireetön. Laventelinsävyisestä metsästä palattuani olisin voinut tehdä toisen samanlaisen.

Oli kerrankin aikaa purkaa tavarat ja asetella kaikki paikalleen kerralla. Yleensä mökillä olen niin laiska, että matkalaukut lojuvat päiväkausia lattialla ja sitten en jaksa enää edes purkaa niitä. Vaatteet ovat kerrankin kaapissa.

 

Totutellaan kaikki tähän hitaaseen elämänmenoon. Jopa koirat näyttävät tyytyväisemmiltä kuin koskaan.

 

 

Yllätyin kun kuulin, että aattoon on enää neljä yötä. Toki haluan lapselle järjestää ikimuistoisen joulun, mutta minulla tässä on jo joulua kerrakseen. Vielä kun olisi täysin terve ja tuntisi olevansa täynnä energiaa. Lupaan, etten pidä sitä enää itsestäänselvyytenä.

Lupaan myös itselleni, etten ensi vuonna päästä elämääni siihen pisteeseen, että on viikosta toiseen aivan jumalattoman väsynyt, koska polttaa kynttilää molemmista päistä yrittäessään selviytyä arjesta. Joululoman parhaita juttuja on myös se, että tietää sieltä palatessaan valon lisääntyvän päivä päivältä.

Valoa, terveyttä, rakkautta ja sitä energiaa. Manifestoin jo hieman tulevaa vuotta. Terveisiä pohjoisen paratiisista!


16 joulukuun 2021

Posted at 12:15h in Ajatukset by
10 Likes

 

Kun on ensin taistellut pienen tukkoisen nenän kanssa vähän turhan suuresta määrästä läksyjä, iltapalasta joka ei maistu ja suihkusta jossa on pakko käydä, ja pitäisi laittaa vielä valmiiksi joka ikinen tavara aamuksi ja toistaa tätä kaavaa jo niin monetta kertaa, ettei itsekään enää muista milloin olisi ollut toisin, näkee arjen ja koko joulun odotuksen yhtä mustana kuin ulkona vallitsevan sään.

Missä joulun tunnelma, missä lämpö ja tunne siitä, että arki on ihanaa? Mistä valo loputtomaan sateiseen pimeään?

Kun tietää asioiden olevan kuitenkin hyvin ja tietää itsensä erittäin etuoikeutetuksi monessakin asiassa, ei uskallakaan enää ihan pienestä sanoa ääneen olevansa a) väsynyt b) no ylipäätään ei uskalla valittaa yhtään mistään.

 

 

 

Tiedättehän sen, kun kaikki menee päin persettä, voi helposti sanoa ansaitsevansa sitä ja tätä. Ääneen ihmetellä, että mitä pahaa olen tehnyt, että ansaitsen tällaista pahaa? Sitten kun kaikki on kuitenkin ihan hyvin, kynnys valittaa siitä, kun kaikki ei olekaan ihan hyvin, kasvaa korkeaksi. Ja kun se kynnys lopulta on tarpeeksi suuri, ei sanokaan enää mitään vaan nielee pettymyksensä, surunsa ja kyyneleensä. Koska enhän mä voi valittaa.

Siinä sitä istuu yksin loputtomassa sateisessa pimeässä ja selviytyy toinen toistaan toistavista arkipäivistä. Arkipäivistä, joissa ei ole mitään vikaa, mutta jotka tuntuvat tässä kohtaa vaan niin helvetin liian turhan pimeiltä ja kiireisiltä. Odotin jotenkin tätä joulukuuta kun viime joulukuu oli niin huono ja nyt yhtäkkiä olenkin joulukuussa jossa joko sataa loputtomasti vettä pimeässä aamussa, liukastuu kaksi kertaa perseelleen ennen kuin pääsee edes autoon ja on niin kiireinen, väsynyt ja yksin ettei jaksa eikä ehdi lähteä edes joulumarkkinoille vaikka tilaisuus olisi. Glögit ovat jääneet keittämättä, joululounaat syömättä ja kuusi näyttää samalta kuin kuukausi sitten.

Tulis jo kesä, oli viimeinen ajatukseni laittaessani pientä tukkoista nenää nukkumaan.

 

 

 

Ja kun sitten keskiyöllä tulee kotiovelle lentokentältä taksi, josta jouluvalojen loisteessa kömpii viereen se ainoa ihminen, jonka haluaa keskellä yötä samaan sänkyyn, ei yksikään kiireaamu, työtaakka tai joululahjapaniikki tunnukaan enää missään. Jos tuntuu, niin korkeintaan mitättömältä. Aamulla joululaulutkin kuulostavat erilaiselta, kesken ruokakauppareissun ja  viime hetken lahjapaniikin pysähtyy kuitenkin glögille. Löytää aikaa pienille asioille. Ja lopulta pimeän pakkasen ja vesisateen  jatkuvan vaihtelun sijaan.. Pilvettömältä taivaalta paistaa aurinko.

Universumin muistutus siitä, kuinka joulu ja joulumieli ei ole lopulta millään lailla kiinni koristeista, kuusesta, lahjoista sen alla tai kimaltavien hankien syvyydestä. Se syntyy rakkaudesta, siitä ettei tarvitse olla yksin. Silloin kiire ja kaikki toissijaiset murheet menettävät merkityksensä. Ei enää väsytä yhtään niin paljon kuin eilen.

 

Rakkautta ihmiset, rakkautta. Sitä kun ei voi olla koskaan liikaa. Ja samalla kun kirjoitan rakkauden merkityksestä jouluna, käännän kuitenkin asian vielä toisellekin kantille. Jos ei rakasta itseään ja elämää ensin yksin, ei se rakkaus lopulta muidenkaan kanssa kestä.

Nimittäin ehkä juuri se rakkaus, jota jouluksi ja ihan joka ikiseksi päiväksi tarvitsee, onkin rakkaus ja lempeys itseään kohtaan. Kun sen löytää, vasta sitten voi rakastaa ja vastaanottaa rakkautta muualtakin. Ja uskotte tai ette, minä tiedän, mistä puhun. Tunnelmallista joulun odotusta ystävät.

 

”Sitähän se kaikki on..” ♥

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian