”Mikä sua kiinnostaa?” kysyi ystäväni kun pohdin mitä lukisin sivuaineena yliopistossa. ”Hmmmmm, no tota ranskan kieli, taidehistoria, neuroscience, ehkä valtsikasta jotain..” vastasin ja mietin ääneen, kuinka ahdistavalta tuo kysymys itseasiassa tuntuukaan. Äiti kehotti luottamaan intuitioon. En uskalla. Aloin miettiä, miksi ahdistuin niin paljon kun joku kysyy mikä minua kiinnostaa. En ahdistu siksi, etten tiedä mikä minua kiinnostaa, vaan koska minua kiinnostaa oikeastaan_vähän_kaikki ja juuri tuosta syystä olen ehkä ollut aikanaan niin monta vuotta ihan hukassa ja ihan loppuunpalanut.

 

Jo aikanaan lukiossa kaikilla tuntui olevan selkeät tavoitteet ja selkeä suunta mihin mennä. Kaikilla paitsi minulla. Lukion jälkeen tein erilaisia töitä, opiskelin kahta täysin erilaista alaa, haahuilin. Kadehdin heitä, jotka toteuttivat selkeää suunnitelmaansa ja menestyivät siinä. Heitä, joilla oli vahva intohimo tiettyä uraa ja alaa kohtaan. Heitä, jotka olivat oman alansa spesifejä asiantuntijoita. Aivan hemmetin hyviä yhdessä tietyssä asiassa. Työelämä on suosinut heitä jo pitkään.

Sitten olemme me, joita kiinnostaa eniten vähän kaikki ja jotka hoitavat monta asiaa ihan hyvin, mutta joilta puuttuu se spesifi superkiinnostuksen kohde ja taito handlata juuri se osa-alue täydellisesti. Silti meidän mielenkiintomme ulottuu hyvin laaja-alaisesti eri osa-alueisiin ja tämän ansiosta osaamisemmekin voi olla laaja-alaista, vaikka emme pitäisikään itseämme missään aivan erityisen hyvinä.

 

Tämän ansiosta myös palaa helposti loppuun. Oma toipumiseni alkoi kolme vuotta sitten, enkä välttämättä koskaan tule täysin ennalleni yhtä ehjäksi. 

 

 

”Missä sä oot hyvä?” No, siivoomisessa ja hauskanpidossa. Hiusten kihartamisessa. Ja mulla on ihan nätti käsiala.

Olen ollut aina hyvä koulussa, tosin uskon sen johtuvan hyvästä muististani. Osaan monta asiaa moneltakin osa-alueelta, mutta en ole missään aivan erityisen hyvä. En ole oikein koskaan ollut mistään tietystä aiheesta, tai aineesta, niin spesifisti kiinnostunut, että se olisi noussut ylitse muiden.

 

Luultavasti juuri tästä syystä olen tiedostamattani ahdistunut lapsesta asti uteluista, mikä minusta tulee isona. Enkä ole ainoa. Moni kaltaiseni tajuaa sen vasta aikuisena. Läheisten odotukset, koulutus ja työelämä ohjaavat edelleen hyvin selkeästi valitsemaan vain yhden selkeästi määritellyn mielenkiinnon kohteen tai osaamisalueen. Olisihan se varmasti helppoa, jos niitä olisi vain yksi.

 

Satuin katsomaan ohimennen tv-ohjelmaa, jossa puhuttiin tästä hienosti muotoiltuna laaja-alaisesta kiinnostuksesta ja osaamisesta. Opiskelen yliopistossa yleistä kasvatustiedettä, joka on itseasiassa hyvinkin laaja-alainen koulutusohjelma ja sivuaineiden valtavan määrän (puolet tutkinnosta voitteko kuvitella) ansiosta koulutuksesta saa erittäin laajan. Vähän sitä sun tätä, taas. 

 

Tässä amerikkalaisessa ohjelmassa kuitenkin korostettiin sitä, että nykypäivän työelämässä tarvitaan yhä enemmän heitä, jotka osaavat vähän kaikkea ja joita kiinnostaa vähän kaikki. Lohdullinen ajatus meille vähän kaikesta kiinnostuneille. Meidän pitäisi enemmän arvostaa itseämme siinä, että handlaamme vähän kaikkea, pystymme tehdä montaa asiaa ja pitää lankoja käsissä sieltä sun täältä.

 

Silti, joka kerta kun joku kysyy että mitä mä nyt oikein opiskelen (ja etenkin joka kerta kun korjaan että en opiskele opettajaksi) ja mihin ammattiin valmistun ja vastaan, etten valmistu yhtään mihinkään ja sitä paitsi minullahan on jo työ. Joka on niin laaja-alainen sekin, ettei kukaan koskaan oikein ymmärrä mitä edes teen työkseni. Olisi ymmärrettävä rikkaus, joka tulee monen eri osa-alueen osaamisesta ja ymmärtämisestä. Olisi ymmärrettävä, miten hienoa on kun on monta asiaa jotka kiinnostavat. Olisi hirveää olla se nuori, jota ei kiinnosta mikään. Tämä toisaalta on herättänyt itsessäni kysymyksen, kiinnostavatko heitä vain niin monet eri asiat, etteivät he osaa päättää ja verhoavat epävarmuutensa sen nuoren uhon taakse, ettei mikään muka kiinnosta.

 

Tästä aiheesta olisi niin mielenkiintoista käydä keskusteluja. Onko teillä jotain tiettyjä kiinnostuksen kohdetta, joka menee ylitse muiden? Ovatko ura- ja koulutussuunnitelmat olleet teille helppoja vai tiedättekö vieläkään mitä oikein haluatte isona tehdä? Miten kaikki tämä näkyy työelämässä?

Kerro kommenteissa kaikki, mitä mieleen tulee! <3 Ja SOS, mitä sivuaineita teillä on ollut ja miksi?

 

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Olen haaveillut Santorinista vuosia. Ei ole vain tullut lähdettyä. Oli Espanjan asunnot, oli koronat. Keväällä sitten tartuin pandemian runteleman Finnarin tarjoukseen, ostin liput. Lauantaina piti lentää Santorinille.

Lennot peruttiin jonkin aikaa sitten. Ensin niitä siirrettiin jatkuvasti, hotellit täyttyivät ja lopulta kaikki se säätö ja ehdotettu uusi aika oli meille käytännössä mahdoton. En lennä lauantaina Santorinille.

 

 

Käsittelin Santorinin kokoisen pettymykseni yllättävänkin nopeasti. Enhän ole koskaan edes käynyt Santorinilla, joten en tiedä mitä menetin vai menetinkö oikeastaan yhtään mitään. Peruttuja lentoja on ollut viimeisen 1,5 vuoden aikana ainakin kymmenen, joten Dear Ms Rajala, your flight has been cancelled viestit ovat jo aika tunnottomia.

Olisin kuitenkin kovasti halunnut Santorinille. Kukapa ei syyskuussa pitäisi sinisen taivaan ja horisontin häilyvästä rajasta, polttavankuumasta helteestä, roséésta ja aidosta fetajuustosta auringonlaskussa. Kaikki tämä kalkkimaalatun terassin näköalapaikalla.

 

 

 

Koska Mirva ei pääse Santorinin luo, tulee Santorini Mirvan luo. Kesken yliopiston luennon (Zoom, tiedättehän..) päätin tehdä itselleni kreikkalaista välipalaa. Löysin kreikkalaisen jogurtin jääkaapista ja tämä erikoisuus saattoi hiukan inspiroida jääkaapin ollessa muuten melko tyhjä. Voi jumalan kiitos etäopiskelusta. Rosééta en sentään kehdannut kaataa, mutta pilkoin lautaselle tomaattia, aitoa fetaa ja täydellisiä kalamataoliiveja. Jääkaappi ei ollutkaan niin tyhjä kuin ensisilmäyksellä kuvittelin. Pesin kulhoon muutaman persikan (ovat tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan) ja keitin ison kupin tummapaahtoista kahvia ja nautin. Kreikkalaisen jogurtin pariksi kaadoin paljon hunajaa. En edes pidä kreikkalaisesta jogurtista, mutta rakastan hunajaa ja se saa kreikkalaisenkin jogurtin maistumaan hyvältä.

 

Pieni hetki ja pala Santorinia helsinkiläisen kodin keskellä. Koronavuoden vaihtuessa koronavuosiksi, paluu – tai pikemmin tieto paluun lähestymisestä – normaaliin, tuntuu epätodelliselta. Uskon näiden vuosien vaikutuksen näkyvän meissä vielä pitkään vähenevänä optimismina ja kasvavana pessimisminä. Kuten kirjoitin lentojen perumisen aiheuttamasta tunteesta, elämästä on tullut pelottavan tunnotonta ”Aha okei..” Ja that’s it. Joku näkee tunteettomuuden selviytymiskeinona. Minä koen sen lähinnä pelottavana. Olla nyt tuntematta oikeastaan mitään.

 

Lauantaina taidan kuitenkin kaataa katkeransuloisesti rosééta lasiin koneen alkuperäisenä lähtöaikana. Vielä me sinne pääsemme ystäväiseni, vielä.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Koska yksi suosituimpia postauksiani kautta aikojen on ollut ”näin pudotin ne viimeiset viisi kiloa”, voi olla ettei tämä kirjoitus löydä lainkaan yleisöä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä teksti ihan ehdottomasti kannattaa lukea, jos ravinto ja ruokavalioasiat sekä saliharjoittelu kiinnostavat. Olen nimittäin itse ensimmäistä kertaa ikinä plussakaloreilla ilman ahdistusta joten ajattelin sen olevan blogipostauksen arvoinen asia. Se on blogipostauksen arvoinen asia.

 

Aloitetaan tämä teksti sillä, että väännän nyt rautalangasta: Kun minä kirjoitan lihasten kasvatuksesta, en kirjoita oikeasti isojen lihasten kasvatuksesta, en kisakunnosta, en bulkeista enkä massakausista. Kolmekymppisen naisen lihasten kasvatus tarkoittaa kuitenkin perustreenaajalle lihaserottuvuutta ja edes jonkinlaisen massan saamista sinne, missä lihaksia ei välttämättä ole – yleensä käsivarsiin, pohkeisiin ja olkapäihin. Muualle kroppaan taas ehkä halutaan enemmänkin kiinteyttä ja sopivaa lihaserottuvuutta. Am I right?

 

 

Kun lähdetään tavoittelemaan tätä lihasten kasvatusta, tarvitaan tietysti jotain mistä lähteä kasvattamaan lihasta. Jos painoa on lähtötilanteessa enemmän kuin sitä toivoisi, ei plussakaloreita tarvita vaan kehossa on jo massaa, mitä muuttaa lihakseksi. Muista tämä. Jos painoa on juuri ja juuri sopivasti tai liian vähän, tulee vastaan usein ongelma nimeltä painonnousu. Painon ei haluta nousevan, mutta samalla halutaan lihaksia (jotka.. painavat) ja lihaksia ei tule, jos ei syö yli kulutuksen. Yli kulutuksen syöminen eli minun kielelläni plussakalorit ovat siitä hirveän ihana juttu, että saa syödä kunnolla. Ei ole nälkää, ei nälkäkiukkua, ei alhaista verensokeria. Mutta se, että tietää syövänsä enemmän kuin kuluttaa (lue jos uskallat: lihottavansa itseään) ei olekaan mielelle niin helppo juttu.

 

Huomaan sen muutaman kerran viikossa. Ei ole nälkä. Tiedän, että pitäisi syödä, mutta en tunne lainkaan nälkää. Olen totuttanut itseni tietynlaiseen, vähäkaloriseen ja kaavamaiseen syömiseen. En pysty syödä yli kulutuksen.

 

Koska treenasin viimeisen vuoden ajan paljon, polttaen samalla rasvoja pois, en kesällä noudattanut oikeastaan minkäänlaista ruokavaliota. Se näkyi ja tuntui ja tästä sain kipinän vihdoin uskaltaa pidemmäksi ajaksi plussakaloreille, olinhan kuitenkin jo kerännyt vähän ylimääräistä rasvaa kesän humputtelujen aikana. Koska en halua missään nimessä lihoa enkä kerätä ylimääräistä rasvaa, on plussakaloreilla oltava kuitenkin tarkkana.

 

Plussakalorit eivät kuitenkaan tarkoita karkkeja, pizzaa ja hampurilaisia. Syön aivan tavallista kotiruokaa, mutta isompia määriä. Saatan joskus käydä ulkona syömässä ja ottaa lasin jos toisenkin viiniä ja toisinaan myös jälkkäriä. Kuitenkin sen verran ylimääräistä, että ilman raskasta liikuntaa useamman kerran viikossa lihoisin. Tämä on itseasiassa ollut hyvin silmiä avaavaa, sillä tällaiseen ruokamäärään tottuu helposti ja se alkaa tuntua normaalilta. Jos liikunta on epäsäännöllistä, kilot salakavalasti lisääntyvät. Plussakalorit itseasiassa motivoivat ainakin itseäni liikkumaan kovaa, sillä haluan käyttää ylimääräisen energian lihasten kasvuun, en rasvaprosentin nostamiseen. Niin kultaista keskitietä on kokeneenkin treenaajan kuitenkin vaikea löytää, ettei rasvaa lainkaan kertyisi. On siis otettava riski, että sitä tulee väkisin vähän ekstraa, lähes huomaamattomasti kuitenkin jos noudattaa ohjeita oikein.

 

Järkevät plussakalorit naiselle ovat noin 300-500 kcal ylimääräistä, riippuen treenin määrästä, tehosta ja lähtötilanteesta. Jos paino alkaa reilusti nousta, kannattaa vähentää, mutta muuten plussakaloreilla täytyy vain yrittää olla ihan rohkeasti, varsinkin jos lähtöpaino on ollut kovin alhainen eikä lihas meinaa tarttua. Muuten se ei tartu koskaan. Maltillisella kalorinlisäyksellä rasvaa ei ehdi tulla liikaa, vaan ylimääräinen energia menee lihasmassan kasvatukseen. Ja lihasmassahan ei kasva, ellei lihasta treenaa isoilla painoilla, ja mielellään lyhyitä sarjoja jotta kuormaa saadaan riittävästi. Karkeasti sanottuna: kun lihas menee rikki treenin ansiosta (eli sattuu eikä jaksa enää), se alkaa korjata itse itseään ja samalla kasvattaa itseään. Treenin pitää siis tuntua, varsinkin ensimmäisten sarjojen olla lyhyitä ja painoa täytyy olla kunnolla tangossa. Jos lihasmassan kasvatus on tavoitteena, kannattaa ehdottomasti tutustua ammattitaitoiseen personal traineriin jos oma osaaminen on vielä alkutekijöissä. Lopulta huomaat, että treenaaminen ja syöminen onkin aika yksinkertaista hommaa.

On toki periaatteessa mahdollista kasvattaa lihasta ja polttaa rasvaa samaan aikaan, mutta se on järjettömän vaikeaa. Aloittelija voi siinä onnistua, varsinkin jos lähtötilanteessa on rasvaa mitä polttaa ja lihasmassa on pieni, mutta jo jonkin aikaa treenanneelle se on todella haastavaa. Koska haluan arjestani mahdollisimman helppoa, päätin tällä kertaa jakaa treenikauden kahteen osaan. Tämän loppuvuoden olen plussakaloreilla ja alkuvuodesta aloitan dieetin eli miinuskalorit.

Eli jos ja kun kerään rasvaa lihasten kasvatuksen myötä kroppaan nyt loppuvuoden ajan, alkuvuodesta alan polttaa niitä pois kalorivajeen avulla. Kesäksi kroppa on taas kiinteä ja voin aloittaa halutessani projektin alusta. Itselleni sopii tällainen syklitys ainakin toistaiseksi kovin hyvin, toki jossain vaiheessa voi tullakin olo, että haluan ylläpitää jotain tiettyä kuntoa pidempään. Ehkä joskus kutsuu täysin salivapaa vuosi jolloin keskityn joogaan, ehkä joskus vaihdan pelkkiin kestävyyslajeihin.

 

Oli mitä oli, liikkumisesta en luovu koskaan.

 

Jos haluat järkevän ruokavalion plussakaloreille tai ruokavalion, jolla voit ylläpitää nykyistä painoasi ilman, että salakavalasti lihot, NEW LIFE valmennukseni on siihen ihan loistava valinta. Plussakaloreille voit valita painoluokan ylempää siten, että saat sen 300-500 kcal ylityksen (kalorimäärät on mainittu kussakin painoluokassa). Jos haluat ylläpitää nykyistä painoasi ja esimerkiksi dieetin tai detoxin tuloksia, valitse vain oma painoluokkasi. NEW LIFE on tarjouksessa tämän viikon ajan 29,90e (norm. 39,90e) joten klikkaile omasi koriin, materiaalit ovat käytössäsi aina ja valmennus opettaa sinut syömään tavalla, jota voit jatkaa turvallisesti vaikka koko loppuelämäsi ajan.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ