Täällä ollaan taas. Vähitellen noustaan jaloilleen ja palataan kiinni arkeen. Arkeen, josta osa on lähtenyt lopullisesti pois ja tilalle on tullut kaipausta ja ikävää. Mutta tottakai myös kiitollisuutta kaikista yhteisistä vuosista. Koskaan kun ei voi tietää milloin on kenenkin aika lähteä. On kuitenkin jotain mihin voimme itse vaikuttaa, ihan huomattavasti. Nimittäin oma olo ja todennäköisyys nauttia elämästä pidempään elämäntapojen avulla. Nautin elämästä kyllä ihan koko sydämestäni silloin, kun kilistelen roseelasillisia ystäväni kanssa keskellä aikaista lauantaipäivää, mutta jos tekisin sitä joka lauantai, saati joka perjantai ja lauantai ja sunnuntai, ei se olisi yhtä kivaa. Ei ehkä yhtään kivaa.

 

 

koh yao yai

 

Maaliskuu on ollut herkkukuu. Päätin syödä ja syödä, syödä niin paljon kuin jaksan ja syödä ihan mitä vain tekee mieli ja ihan mitä tahansa, jotta saisin sitten huhtikuussa taas kuoria kropan siihen kuuluisaan kesäkuntoon. Ajattelin samalla nauttivani tästä, olihan myös synttärikuu ja kevään ensimmäinen kuu joten herkkukuu olisi mitä mainioin tapa juhlia sitä. Olin kuitenkin väärässä. Kun on totuttanut kehon syömään puhdasta ja terveellistä hyvää, ei se pidä maanantaimunkeista, suklaamunista eikä avokadopastasta parmesanilla ja uppomunalla. Ajattelin hemmottelevani itseäni herkuilla ja olenkin voinut huonommin kuin pitkään aikaan. Stressillä toki on osansa, mutta vääränlainen ravinto kuormittaa ja lisää stressiä entisestään. Päätin lopettaa herkkukuuni ja palata takaisin normaaliin viikkoa aiemmin, kun kroppa tuntui keräävän kaiken nesteen itseensä, olevan aivan tukossa ja jumissa ja oireili muun muassa viikon päänsäryllä, iho-oireina ja turvotuksena. Kiitos sokeri ja ylimääräiset rasvat, maistutte hyvältä mutta ette tee minulle hyvää. Muutamassa päivässä olo muuttuikin ihan täysin.

 

Nyt on mainio tilaisuus muuttaa omia ravintotottumuksia. Ravintolat ovat kiinni, luultavasti vielä pitkään eikä juhlia tai matkoja taida olla näköpiirissä ihan äkkiä. Ei oikeastaan mitään niitä vanhoja totuttuja syitä, jotka haittasivat uuden elämäntyylin säännöllistämistä. Jos kuntosalitkin sulkeutuvat pian kokonaan, on mitä parhain aika tehdä niitä isoja muutoksia ruokavalion avulla. Sillä ruokavaliolla sitä rasvaa poltetaan. Kun joutuu olla kotona, kannattaa aika käyttää hyödyksi ja valmistaa ainakin ruokaa itse. Ehkä tämä on sinun tilaisuutesi vihdoin aloittaa se ruokavalioremontti tai ihan kokonaisvaltainen elämänmuutos. On tietysti helppo ratkaisu surkutella tätä tylsää tilannetta kotona, mutta mitä jos panostaisit itsestäsi huolehtimiseen rajoitusten päättymiseen asti? Luultavasti silloin olet saanut paitsi upeita tuloksia ulkoisesti ja sisäisesti, myös uuden tavan elää. Alku on aina hankalaa, mutta elämän ollessa nyt kaikille muutenkin vähän hankalaa, nyt siihen säännöllisyyteen pääsee helpommin kiinni kuin koskaan.

 

Mieti, miltä tuntuisi kuoria itsestään esiin hyvinvoiva keho ja energinen mieli? Nyt kun siihen kerrankin on aikaa. Samalla saa myös keholle ja mielelle lisää vastustuskykyä, positiivisuutta ja energiaa arkeen ja mikä parasta, luultavasti myös läheisesi voivat paremmin kun sinä voit paremmin. Toivottavasti voin motivoida sinua omalla esimerkilläni ja kirjoituksillani elämään hyvää ja tervettä elämää. Sillä voi saada paitsi lisää elinvuosia, paljon lisää terveitä elinvuosia jotka ovat vähintään yhtä tärkeitä.

 

 

Jos et oikein tiedä miten aloittaa tai olet sitä mieltä, että laihtua voi vain omenoilla ja salaateilla tai treenaamalla hampaat irvessä viidesti viikossa, voin auttaa sinua myös lähes kädestä pitäen onnistumaan. Täydellisen aloitusajankohdan kunniaksi laitoin verkossa toteutettavat ravintovalmennukseni viikonlopuksi ajaksi alennukseen. Sunnuntai-iltaan 23:59 asti saat 10 viikon kesäkuntovalmennuksen, jota parhaaksi dieetiksi ikinäkin on kutsuttu, Summer Shapen tasan 30 eurolla (normaalisti 39,90) ja kehoa tehokkaasti puhdistavan kahden viikon detox-kuurin 14 Days Detoxin kympillä (!). Vaikka itse sanon, ihan mielettömät alet ja näillä on saatu ihan uskomattomia tuloksia jo nyt, vaikka Summer Shape on ollut vasta kuukauden myynnissä. Paras tulos saavutetaan tietysti yhdistämällä nämä molemmat, eli ensin kahden viikon detox – jonka voit toteuttaa myös myöhemmin kesällä esimerkiksi juhlien alla (krhm, jos siis sellaisia saa pitää) – ja sen jälkeen alkaa kuoria kehosta ne ylimääräiset rasvat pois ruokavalion avulla Summer Shape -dieetillä, joka tosiaan on ihan timanttinen kokonaisuus ja sallii myös toisinaan herkkujakin. Valmennukset voit ostaa täältä.

 

Ette uskokaan kuinka iloiseksi tulen viesteistä, joissa kerrotaan housukoon pienentyneen kahdella numerolla vaikka mikään ei ole koskaan toiminut tai kuinka vihdoin jaksaa treenata aivan uudella energialla tai kuinka joku jaksaa vihdoin juosta rakastamiaan aamulenkkejä, sillä yöuni on ollut laadukasta ja heti aamusta lähtien on valtava määrä energiaa. Pienillä muutoksilla koko elämä saa helposti uuden suunnan ja nyt jos koskaan on se mainio tilaisuus toteuttaa pieni, mutta suuri muutos. Voikaa hyvin ♥

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ


 

Selaimessa oli auki viisi välilehteä. Sähköpostit odottivat vastaustaan ja päätin aloittaa yksi kerrallaan. Aloitin ensimmäisen, kunnes ikävät uutiset keskeyttivät työt. Menetin eilen ensimmäisen läheiseni koronavirukselle. Toivottavasti myös viimeisen. En tule avaamaan asiaa yhtään enempää enkä itse halua ensimmäistäkään surunvalittelua. Täysin lehdissä kuvatulla tavalla edennyt koronavirustauti vei elämäniloisen rakkaamme pois niin nopeasti, ettei kukaan ehtinyt jättää hyvästejä. Koska kirjoittaminen on ollut aina paras ja tärkein keinoni purkaa ja käsitellä ajatuksia, haluan kirjoittaa teille tänään surusta. Olen mielestäni kolmekymmentäkaksivuotiaaksi saanut aivan liian monta suru-uutista. Koskaan niihin ei totu, mutta ainakin olen oppinut kohtaamaan surua.

 

 

Eihän tämä voi olla totta -olo. Se voi jatkua viikkoja. Juuri sen epätodellisen olon takia suru jää helposti käsittelemättä. Kun suru ei tunnu todelta, sen sulkee mielestään ja täyttää tilan muulla tekemisellä. Siivoaa, tekee töitä, tapaa ihmisiä, kaataa viiniä. Suru piiloutuu, jää arjen alle, mutta ei koskaan unohda. Tulee esiin ennemmin tai myöhemmin. Sen takia suru pitäisi surra heti. Antaa sen tulla, antaa sen itkettää, antaa sen sattua, antaa sen tuntua. Millä tavalla se sitten tuntuukaan. Olen kaksi kertaa elämäni aikana itkenyt niin paljon, että kyyneleet ovat loppuneet. Ihan oikeasti, kyyneleet loppuneet. Tutkimusten mukaan kyyneleet eivät voi loppua vaan kyynelnestettä tulee aina vain tarpeeksi mutta en vain millään usko että kukaan on niin suuren surun keskellä pystynyt osallistumaan yhteenkään tutkimukseen että ehkä tämä on jäänyt vain yksinkertaisesti huomaamatta. Mutta kyyneleiden kannattaa antaa vain tulla. Vaikka sitten loppumiseen asti. Surevaa ei tarvitse sen kummemmin sanoilla lohduttaa. Ei tarvitse olla oikeita sanoja, ei kai surun hetkellä sellaisia olekaan. Tieto siitä, että on läsnä on tärkeintä. Että mä olen kyllä täällä, jos ja kun tarvitset. Halauksella hiljaisuudessa on paljon suurempi voima kuin millään maailman lauseilla.

 

Surun kanssa oppii elämään. Vielä tulee päiviä jolloin naurattaa. Siitä ettei surua ajattele jatkuvasti, ei pidä potea huonoa omaatuntoa. Jos surua on vain muistanut käsitellä, on ihan tervettäkin välillä ajatella muuta. Joskus vähän nauraakin. Ensimmäiset ilonaiheet voivat tuntua vääriltä, mutta mitään väärää niissä ei ole. Kun isäni kuoli äkillisesti ja huomasin muutaman shokkipäivän jälkeen ajattelevani muitakin asioita, ajattelin etten sure tarpeeksi ja olen huono tytär. Mutta eihän se niin mene. Isäni kuoleman jälkeen itkin vuoden jokaisena päivänä. Silti samaan vuoteen mahtui paljon naurua, suuria ilonaiheita, kuplivia juhlia ja huolettomia öitä. Kun oma elämä pysähtyy, ulkopuolella se jatkaa kulkuaan. Hoidin vuosia sitten saattohoidossa olevaa vastasyntynyttä. Hänen vanhempansa sanoittivat tilannetta hyvin. Heidän maailmansa oli pysähtynyt, mutta ulkona lehdet jatkoivat tippumistaan ja pilvet liikkuivat. Bussipysäkillä jäätiin pois, hypättiin kyytiin, kiirehdittiin kotiin, kouluun, töihin ja takaisin kotiin. Heidän maailmansa oli pysähtynyt, mutta ulkopuolella elämä jatkui. Surun keskellä se tuntuu helposti pahalta. Että mitä helvettiä sä siellä somessa jaat kampausvinkkejä kun mun läheinen on kuollut. Siltä se tuntuu ja siltä se saa tuntuakin. Ja jossain vaiheessa, kun on siihen valmis, voi hypätä taas siihen kyytiin mukaan. Jäädä pois, kun siltä tuntuu ja astua uudestaan sisään. Käydä töissä, käydä koulussa, ja mennä taas kotiin pilvien jatkaessa liikkumistaan.

 

Se, josta kuolema muistuttaa joka ikinen kerta. Oli kyseessä sitten odottamaton tai vähitellen saapunut suru, elämän päättyminen iskee vasten kasvoja sen faktan, että se tapahtuu meille jokaiselle vielä joskus. Miksi jätämme arvokkaita päiviä elämättä? Varaudumme tulevaan usein liikaakin. Ajattelemme muuttavamme ulkomaille sitten eläkkeellä. Miksemme osta loma-asuntoa jo nyt? Voihan sinne sitten muuttaa pysyvästi myöhemmin. Miksi jätämme nauttimatta hetkistä perheemme kanssa arkena ja odotamme viikonloppua, kun silloin on sitä aikaa? Elämästäsi yli 70% on arkipäiviä. En usko, että haluat käyttää ne kaikki tiskikonetta täyttäen ja puhelinta tuijottaen. Emme tietenkään voi irtisanoutua ja elää kuin viimeistä päivää kolmekymppisenä jo ihan senkin takia, että on todennäköistä elää huomattavasti pidempään. Olisi ihana ajatus juhlia vaikka joka päivä, mutta tiedämmehän että silloin juhlat eivät tuntuisi miltään. On hieno ja tärkeä ajatus esimerkiksi säästää lapsille rahaa ja opettaa heitäkin säästäväisiksi, mutta sen kustannuksella ei kannata tinkiä elämän laadusta.

 

Mikään ikä, elämäntilanne tai kiire ei saisi kuitenkaan estää elämästä nauttimista. Kaiken tämän surumme keskellä saamme olla kiitollisia paitsi tietysti kaikista yhteisistä vuosista ja arvokkaista opetuksista, myös siitä että hän jos joku osasi elää täysillä loppuun asti. Ja omien sanojensa mukaan nautti joka kilometristä.


 

Tapahtui eilen: Sovimme ystäväni kanssa treenitreffit kotisalille. Lähtökohtaisesti urheilen aina mieluiten yksin, mutta treenikavereille on kyllä paikkansa. Eilen ainakin oli. Ensin kävin sunnuntaikävelyllä. Eihän ole sunnuntaita ilman kävelylenkkejä. Sitten Miksu lähti lätkätreeneihin ja Roosan kanssa saatiin rauhassa tehdä tunti yläkroppaa bestishuumorin ja naurun säestämänä. Laitettiin vielä sauna päälle, otettiin treenin jälkeen kunnon löylyt ja hilpaistiin lumihangen peittämän pihan läpi avantoon. Avannon jälkeen takaisin saunan lauteille, jossa tehtiin vielä kuivakuppausta (eli alipainehierontaa silikonisilla imukupeilla, best) greippivettä siemaillen. Olo oli niin energinen, että bookkasin paikan vielä illan live stream yin-joogaan ja vedin 90 minuuttia matolla kuin huomaamatta. Nukuin kuin tukki ja heräsin aamulla taas puoli tuntia ennen herätyskelloa kuin uudestisyntyneenä aurinkoiseen maanantaiaamuun.

 

 

Olo kehossa on edelleen hyvä. Sopiva yhdistelmä treenin aiheuttamaa lihasjumia ja joogan tuomaa rentoutta. Sellainen, että lisää näitä. Vaikka lähtökohtaisesti hyvinvointi onkin jo itselleni jopa itsestäänselvyys ja elämäntapani kaikin puolin terveellinen, instagramtarinaan päivästäni höpötellessä tuli olo, että mitä hittoa Mirva sä oikein esität. Treeniä, avantoa, joogaa, hierontaa ja greippivettä. Tuntui, että siinä oli jotain liikaa. Hyvinvointihuijarisyndrooma. Vaikka rakastin kaikkea mitä tein eikä mikään tuntunut pakolta vaan silkalta nautinnolta ja halusin tehdä kaikkea tuota arjessani enemmän ja enemmän. Mietin mistä tämä voi johtua ja syytän osittain vallalla olevaa somekulttuuria. Siinä missä vielä muutama vuosi sitten oli järjetön hyvinvointibuumi, nyt muotia on rentous ja se kuuluisa armollisuus. Ei kukaan halua enää kuulla luetteloa täydellisestä hyvinvointipäivästä kun pizza, kokis viinilasista ja rento maalausiltapäivä ovat paljon enemmän se juttu. Ja kuka muka haluaisi olla enää mikään hyvinvoinnin suorittaja, no ei kukaan.

Nautin kuitenkin niin paljon tuollaisesta yli-hyvinvointipäivästäni, että en aio myöskään peitellä sitä ja esittää, että olisin ollut kovin iloinen kun täydellisen iltapäivän päätteeksi lapseni tuli treeneistä ja toi äidille yllätyksenä mäkkärin luukulta tuplajuuston. No tuplajuusto oli hetkellisesti hyvää ja sopi toki plussakalorimaaliskuuhun, mutta hitto kun siitä tulee huono olo. Tuli eilenkin. En halua kenenkään suorittavan hyvinvointia, vaan haluan antaa esimerkin siitä, että terveellinen elämäntapa ei todellakaan ole mitään pakottamista tai ihanista asioista luopumista. Se on parhaimmillaan oikein hyvä ja stressitön tapa elää, ihan joka päivä. Jos liiallinen rentoilu ei ole sinunkaan juttusi, eihän sen tarvitse olla. Elämällään saa tehdä mitä haluaa, jännästi sen vain aina aika ajoin sitten unohtaa. Ehkä siellä joku muukin potee kanssani välillä huonoa omaatuntoa että on elänyt muka liian hyvin? Sarjassamme vain 2020-luvun ongelmia.


 

Muutin viime kesänä kahdeksi kuukaudeksi veneeseen. Korjataan, kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi. Se on pitkä aika siitäkin huolimatta, että tilaa oli enemmän kuin entisessä asunnossani. Yksi asia veneestä, kohta voidaankin sanoa jo entisestä veneestä, kuitenkin puuttui. Nimittäin uuni. Ilman uunia kuitenkin pärjää, tai ainakin itse valitsen paljon mieluummin pitää pyykinpesukoneen, astianpesukoneen, imurin ja lieden kuin uunin. Veneiden varustelistassa (onkohan se edes tuo suomeksi) lukee aina oven, mutta se on se sellainen hankala monitoimimikro, joka ei kypsennä saariston mustikkametsistä poimituilla marjoilla täytettyjä piirakoita eikä kyllä varmaan edes lämmitä jo toisaalla kypsennettyä ruokaakaan.

 

 

Kun vene-elämä alkoi riittää ja arki alkaa, pari viimeistä viikkoa ennen muuttoa remontin keskelle vietimme mökillä. Jos mietin elämäni onnellisimpia yksittäisiä pieniä hetkiä, ovat ne muutamat valoisat kesäillat Helsingissä, lenkit Hangon rantakallioilla, parit treffit, Pariisi ja se, kun pääsin veneellä vietetyn kesän jälkeen mökille keittämään puuroa kunnon keittiössä ja valmistamaan ensimmäistä kertaa aikoihin ruokaa uunissa. Etsin uuniruokareseptejä ja koska Miksun isä on kasvissyöjä, oli reseptin oltava vege. Kesäkurpitsaveneet kuulostivat herkullisilta, mutta koska täytetyt paprikatkin kuulostavat herkullisilta ja ovat tosiasiassa pahanmakuisia ja hankalia syödä, päätin vähän muunnella reseptiä. Nappasin lappilaisesta marketista ainekset ja kokeilin jotain uutta.

 

Kesäkurpitsavuoka on ollut siitä asti meidän kaikkien lempiarkiruoka ja siihen on ihastunut jo moni meillä käynyt vieraskin. Jos tällaisina aikoina nyt voi edes puhua monista vieraista. Tässä kuitenkin nyt sinulle mitä maukkain ja koukuttavin ohje, joka siis sopii myös kasvissyöjille. Helppoa, kuten arkiruoan pitääkin olla.

 

 

KESÄKURPITSAVUOKA

 

ohjeen määrät on mitoitettu isolle uunivuoalle

 

3 kesäkurpitsaa

2 pakettia härkismurua (Beanit Muru paras, mutta myös tavallinen härkis käy)

kokonainen chili

valkosipulin kynsiä oman maun mukaan

kookossiirappia

cashewpähkinöitä

haluamaasi juustoraastetta (mozzarella tai vegaaninen juusto)

suolaa, pippuria & grillausmausteseosta

3 limeä ja tuoretta korianteria

 

Pese ja pilko kesäkurpitsat pieniksi paloiksi. Voitele iso uunivuoka kookos- tai oliiviöljyllä ja laita kurpitsan palat sinne. Kuullota pannulla pilkotut valkosipulikynnet ja chili ja halutessasi myös härkismuru. Sen voi kuitenkin laittaa vuokaan myös sellaisenaan. Ripottele päälle suolaa, pippuria ja grillausmausteseosta ja sekoita kurpitsapalojen kanssa vuoassa. Lisää sekaan kourallinen cashewpähkinöitä ja makusi mukaan iso loraus kookossiirappia, joka antaa karamellisoidun maun härkikselle. Ripottele pinnalle juustoraaste ja jos pidät juustosta tai haluat tuhdimman aterian, voit sekoittaa sitä hieman myös itse ruoan joukkoon. Paista 180-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia tai kunnes ruoka näyttää valmiilta. Tarkista, että kesäkurpitsat ovat kypsiä ennen kuin otat vuoan pois uunista. Anna hetki jäähtyä ja purista päälle limemehua sekä pilko korianteria mausteeksi.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Olen syntynyt aikaisin perjantaiaamuna. Mikä ajoitus! Pidänhän aikaisista aamuista ja olen maaanantaifanituksestani huolimatta aina valmis viikonloppuun. En ole ollut oikein koskaan mikään syntymäpäivien juhlija, mutta aina yhtä iloinen ja kiitollinen kaikista muistamisista. Ei olis tarvinnut, mutta silti maailman ihaninta kun niin teit. Elämäni parhaimman syntymäpäiväni olen viettänyt kaksi vuotta sitten Pariisissa. Mitäpä muuta sitä voi kolmekymppinen kaupunkilainen toivoa kuin perheensä ympärille lempikaupunkiinsa, luksushotellin ja span, neljä tuntia Louvressa ja illallisen Pariisin kattojen yllä. Sekin tuntui olevan jopa liikaa. Täyttäessäni 31 vuotta vietin karanteenipäivää numero 2 palattuani Yhdysvalloista Suomen poikkeusolojen keskelle, söin hyvää ruokaa ja ajattelin tämän olevan ikimuistoisin syntymäpäiväni, olivathan olot sentään todellakin poikkeukselliset ja tällaista tuskin koskaan tulisi olemaan. Vähänpä tiesin. 

 

Vuosi 31. syntymäpäivän ja 32. syntymäpäivän välillä on ollut, nätisti sanottuna, hirveä. Ehkä juuri siksi jaksan uskoa, että valoisat ajat ovat nyt edessä ja vaikka kuinka ihania syntymäpäiviä olenkin saanut viettää paljon ihanimmissa olosuhteissa, en palaisi yhteenkään ihanaan päivään takaisin. Kirjoitan tätä postausta nyt tyhjässä toimistossa, kun muut ovat jo lähteneet kotiin. Mietin hetken ostaisinko itselleni syntymäpäivän kunniaksi jotain tänään kallista tai avaisinko illalla kuplivan, mutta luulen että pärjään ihan näinkin. Äiti yllätti aamulla ihanalla lahjalla ja kukilla, sain kokouksessa kakkua ja kaikesta katastrofaalisesta huolimatta juuri tässä ja nyt on ihan hyvä olla. On itse asiassa aika kiva juhlia kolmeakymmentäkahta ihan pienillä jutuilla pitkin viikkoa.

 

Laittaa töihin kimaltavat kengät juuri silloin, kun maassa vallitseva sää on se vuoden huonoin. Ostaa hetken mielijohteesta ihan mitä tahansa kun ei ostanut itselleen synttärilahjaa. Suunnitella viikonloppubrunssia ystävän kanssa synttäribileiden sijaan ja vedota kaikesta tylsästä kieltäytymiseen sillä, että mulla on tällä viikolla synttärit. Olla nyt hurjan onnellinen siitä, että kaikesta tylsästäkin huolimatta elämä voi olla kuitenkin yhtä juhlaa. Eivät kaikki juhlat onnistu alusta loppuun, mutta sellaisiahan ne parhaimmat juhlat juuri ovatkin.

 

 

Ja sellaisen jäljen haluaisin itsestäni tänne jättääkin. Vaikka vuodet pyyhkiytyvätkin mielestämme pois kuin kuvan rantahiekka konsanaan, toivon jättäväni tänne jotain pysyvää, jotain jälkiä kepeän huolettomasta elämänasenteesta. Kuinka elämä voi tosiaan olla yhtä juhlaa, eikä siihen juhlaan tarvitse mitään erityistä syytä. Toisten piti vain elää kolmekymmentäkaksi vuotta sen tajutakseen.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ