Kun viime syksynä istuin hetken aikaa maan alla jossain Hartwall Arenan alapuolella katsomassa lapseni treenejä silloin kun niitä sai vielä katsoa, tein jotain tosi kreisiä. Näpyttelin ilmoittautumiseni (aivan liian pitkään) juoksutapahtumaan. Olen kyllä juossut, juossut, juossut ja juossut – aina siitä lähtien kun keksin joskus 18-vuotiaana aloittaa juoksemisen. Muistan muuten edelleen kuinka paskat ne eksän suosittelemat lenkkarit alekorista olivat. Mutta niillä juostiin. Silloinkin, kun ei ollut aavistustakaan siitä mikä on sopiva juoksunopeus. Kunhan vitosen veti alle puoleen tuntiin oli hyvä.

 

 

Kerran sovin treffitkin juoksulenkille. Ajattelin, että eihän me kuitenkaan juosta. Juostiin me. 15 kilometriä 25 asteen helteisessä illassa. Ai jumalauta. En tietenkään kehdannut valittaa, että olen muuten aivan kuoleman kielissä enkä koskaan oo juossut näin pitkää matkaa. Kävellessäni ylimmän kerroksen hissittömään asuntooni lenkin jälkeen hipstereitäkin pienemmissä halpavaateketjun trikooshortseissa, kuvittelin etten koskaan pääse ylös asti. Että kohtaloni oli kuolla haisevaan rappukäytävään josta edellisellä viikolla oli kannettu seinänaapurini ruumista alas. No, se siitä historiapläjäyksestä. Selvisin, mutta en enää koskaan sopinut treffejä juoksulenkille.

 

Olin ihan hurjan iloinen siitä ettei tuota juoksutapahtumaa nyt järjestetäkään. En olisi luultavasti ollut toukokuussa stadionilta lähtiessä mikään Feidippides matkalla Ateenaan. Kestävyysharjoitteluni on ollut pohjoisen hiihtolenkkejä lukuunottamatta olematonta täällä etelässä. Vasta pari-kolme viikkoa sitten taisin tehdä vuoden ekan lenkin. Oli siistiä. Vuoden tokan lenkin jälkeen muistin taas pari asiaa juoksemisesta.

Älä. Juokse. Kovaa.

 

 

Nyt on mitä parhaimmat olosuhteeet aloittaa juoksukausi tai ehkä koko juoksuharrastus jos ei se ole aiemmin tuntunut omalta jutulta. Annan kolme neuvoa.  1) aloita kävellen 2) juokse pätkiä, kävele pitkiä pätkiä, juokse taas pätkiä 3) hanki sykemittari ja seuraa, että syke oikeasti pysyy siellä 120-130 kieppeillä. Kaikki lähtee peruskunnon kasvattamisesta ja juoksunopeus tulee siinä sivussa. Se, että yrität väkisin vetää kympin tuntiin ja tuskailet sitten kun juoksukuntosi ei kehity johtuu juuri siitä, että yrität aina vetää väkisin sen kympin tuntiin.

 

Ainiin ja vielä se neljäs vinkki. Osta hyvä ihminen hyvät kengät.

 

 

Kokeile vaikeinta. Ole itsellesi armollinen, blää blää blää tiedetään, ja hidasta. Treenaa vähintään kerta viikkoon lihaskuntoa, sillä vahvat jalat jaksavat juosta paremmin ja vähentävät muuten loukkaantumisriskiäkin. Pikkuveljeni (joka juoksee muuten toisinaan jopa sadan kilometrin (kyllä luit oikein) lenkkejä, antoi 18-vuotiaana yhteisellä lenkillämme neuvon jota olen pyrkinyt itse noudattamaan. Älä ajattele sitä maalia, ajattele sitä matkaa. Niinpä kun päätän juosta Skattan ympäri ja palata kotiin, en ajattele sitä tunnetta kun saan avata kotioven. Katselen kauniita rantoja. Kuuntelen lempparimusiikkia. Käyn päässäni läpi kaikki keskeneräiset asiat, lenkillä se tuntuu helpommalta kun tiedän, etten voi tehdä niille mitään. Siitä saa myös perspektiviä. Tehtävälista ei tunnu pitkältä mutta matka tuntuu, hehheh. Jos kovasti väsyttää, kävele hetki. Juoksuasento paranee ja saat taas voimaa jaloille ja energiaa kroppaan.

 

Nyt lähden iltatreenille, mutta huomenna juostaan. Kokeile säkin. Ehkä vielä loppuvuodesta sitten kuin se Feidippides aikanaan.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Turhauttaa. Kirjoitin eilen tämän ah-niin-ihanan kesäisen kesäkurpitsasalaatin ohjeen tänne, muistellen samalla mennyttä aikaa ja keittiömestari-isäni ruoanlaittovinkkejä. Tai pikemminkin niitä, joita hän ei ehtinyt koskaan antaa ja niitä, joita en uskonut aina todeksi.

 

Kun tänään ystäväni kysyi missä se Instagramissa hehkuttamani resepti on, klikkasin itseni blogiin. Täällähän se.. Paitsi ettei ole?! Koko postaus ja kuvat WordPressin mediakirjastosta ovat kadonneet. Niin mystisesti kadonneet, että mietin jopa hetken olenko unissani kirjoittanut ja julkaissut tuon postauksen.

 

Ärsyttää. Aina sanotaan, että somekanavat voivat kyllä kadota yks kaks kuin tuhka tuuleen, mutta blogi – se pysyy tallessa. No ei näköjään. Helvetti. Anteeksi rumat sanani, mutta postaus oli kiva, siinä oli ripaus nostalgiaa ja resepti niin hyvä, että nyt kiukuspäissäni kirjoitan ohjeen uudelleen. Unohdetaan se nostalgia. En usko, että sitä kadonnutta postausta mistään enää koskaan löytyy.

 

 

Itse resepti on kuitenkin niin hyvä, että se ansaitsee tulla julkaistuksi uudelleen. Tämä on tosiaan alunperin löydetty netistä (?) tai muistaakseni pikemminkin lehdestä joka johti googlailuun, joten en missään nimessä ota siitä kunniaa itselleni. Jokaisella on toki oma tapansa toteuttaa se ja ehkä sinäkin keksit kesäkurpitsasalaatista jonkin aivan ihanan variaation. Kesäisen ja hieman runsaamman tästä saa muun muassa mansikoilla sekä mintunlehdillä ja murustamalla pinnalle fetaa. Seuraa vinkki: Murustamalla feta maistuu joka suupalalla, mutta sitä ei tule määrällisesti niin paljon kuin kuutioiksi pilkottuna.

 

Salaatin salaisuus on sitruunassa, suolassa ja pippurissa. Kesäkurpitsasiivut saavat liota sitruunamehussa jopa tunnin, joten aloita ruoanlaitto tästä ja marinadin tehdessä taikojaan kesäkurpitsoille valmista muu ruoka. Tämä on täydellinen pari esimerkiksi grillatulle lihalle tai kanalle tai kevyen raikkaalle vaalealle kalalle.

 

 

 

KESÄKURPITSASALAATTI

 

2 kesäkurpitsaa

2 sitruunan puristettu mehu & raastettu kuori

oliiviöljyä

suolaa & pippuria

saksanpähkinöitä

ekstrana: parmesania ja mintunlehtiä (tai ihan mitä haluat)

 

Purista sitruunoista mehu kulhoon ja raasta kuori mehun joukkoon. Suikaloi kesäkurpitsat ohuiksi siivuiksi ja laita marinoitumaan sitruunamehuun. Lisää päälle loraus oliiviöljyä ja reilu ripaus suolaa ja pippuria. Jätä marinoitumaan noin tunniksi ja valmista sillä välin muu ruoka. Juuri ennen tarjoilua paahda saksanpähkinöitä pannulla. Nostele varoen kesäkurpitsasiivut tarjoilulautaselle, kaada päälle hyvin kevyesti oliiviöljyä ja rouhi suolaa & pippuria. Asettele paahdetut saksanpähkinät salaatin päälle ja mausta halutessasi parmesanilla ja mintunlehdillä.

 

Nauti. Maistuu ihan kesältä.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Olisipa elämäkin aina sitä. Nopeaa, kevyttä, sellaista että kun kerran laittaa kuntoon, ei tarvitse loppupäivänä ajatella.

Huolettoman yksinkertaista. 

 

 

Sitä on tämän hetken trendikampaus. Se, jonka opin 20-vuotiaana 65-senttisten ompeluhiuspidennysteni kanssa tekemään joka ikiseksi yöksi.

 

Silloinkin, kun yökylään tuli baarista uusi(n) ihastukseni joka ihmetteli, miksi aikuinen (krhm, 20-vuotias) letittää hiuksensa yöksi. Margaritojen jälkeen mahtoi olla kaunis letti.

 

Siitä lähtien olen lähes jokaiseksi yöksi ja jokaiseksi lenkiksi letittänyt hiukseni näin. Nyt omat ovat kasvaneet jo sen verran pitkiksi, että saan nekin edes semisiististi tällaiselle letille. Parasta tässä onkin, että letin ei todellakaan tarvitse olla siisti, mutta että sen saa kyllä hiuspuuterilla tai tujulla kuivashampoolla halutessaan hyvinkin siistiksi. Silloin kannattaa käyttää myös niitä läpinäkyviä miniponnareita.

 

Se ei tarvitsisi yhtään tutoriaalia, mutta niitä on Instagram ja TikTok täynnä.

Se on vain ponnari. Letti. Ja ponnari.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ