Meilahti, Tukholmankatu, 2013. Istuin auditoriossa kuuntelemassa ravitsemustieteen luentoa ja pyörittelin mielessäni silmiä. En tekisi tätä itse näin. En, vaikka tieteelliset tutkimukset niin jälleen todistivatkin. Jo tuolloin kyseenalaistin paljon tutkimustuloksia, opiskelujeni jälkeen ehkä vieläkin enemmän. Painotan nyt kuitenkin heti aluksi, että olen itse tieteellisen tiedon puolestapuhuja hyvinkin vahvasti. En lähtisi koskaan soveltamaan tiettyjä asioita, kuten nyt vaikkapa lääkkeiden annostelua tai vaikkapa pistotekniikoita. Mutta enemmän kuin lääketiede tai ravitsemustiede, minä itse uskon kehon ja mielen yhteyteen.

 

PSST.. Tämän kuvan jälkeen pudotin painoa seitsemän kiloa – ruokavaliolla!

 

Syksy 2020. Yllätyin positiivisesti kun ravintovalmentajakoulutukseni pohjautui niin vahvasti tieteelliseen tietoon. Se rakentaa vahvan pohjan osaamiselle, ainakin jos itse on ollut läheisissä tekemisissä tutkimustiedon kanssa aiemmin elämässään. Sitä osaa hyödyntää ja toimintansa osaa perustella sen mukaisesti. Koulutukseni aikana olen saanut paljon arvokasta tietoa ja työkaluja valmentamiseen ja muun muassa ruokavaliosuunnitteluun. Se sama pieni kapinallinen joka istui Tukholmankadun luentosalissa on kuitenkin taas herännyt. Haluan tehdä tämän hieman eri tavalla. En vain suoraan niin, kuin kirjassa sanotaan.

 

Tiede kumoaa sitruunaveden hyödyt ja sanoo sen olevan vain haitallista hampaille. Mitä jos sitruunaveden säännöllinen nauttiminen lisää hyvää oloa, tuntuu puhdistavan koko kehoa ja sen kirpeän raikas maku antaa jo itsessään energiapiikin aamuusi? Silloin sitruunavesi lievittää stressiä ja lievittynyt stressi näkyy vilkkaana aineenvaihduntana. Se toimii sittenkin.

 

 

Miten olisi ravintovalmennus ilman stressiä? Ravintovalmennus joka minimoi stressin? Ravintovalmennus, jossa kuunnellaan kehoa, tai ainakin opitaan kuuntelemaan sitä ja sen tarpeita? PS. Se että kroppasi huutaa suklaata niin että lähdet hakemaan sitä iltamyöhällä lähikaupasta ei tarkoita, että se tarvitsi nimenomaan suklaata.

 

On fakta, että tiettyä tarkkaa ruokavaliota noudattamalla saa kyllä tuloksia. Jos pysyt siinä sataprosenttisesti, onnistut. Jos siis kroppasi toimii kuten yli 90% ihmisistä toimii. Se mitä ravintovalmentajakoulutus ei täysin opeta, on se, miksi siihen tulokseen on niin vaikea päästä. Toki tätä sivutaan koulutuksessa paljon, mutta ravintovalmentaja ei ole mielen asiantuntija, eikä tarvitsekaan olla. En koskaan ole ajatellut että vietin nuo vuodet Tukholmankadulla ja Meilahden sairaala-alueella turhaan. Mutta nyt olen huomannut, kuinka erityisen paljon tuosta koulutuksestani on hyötyä tässä valmennushommassa. Ymmärrän syömisen psykologiaa ja mielen vaikutusta ruokaan ja syömiseen paljon paremmin.

 

 

Ja kaiken tämän lisäksi minulla on sitä, mitä mikään koulutus tai oppilaitos ei tarjoa. Omakohtaista kokemusta. Se, että olen aina ollut hoikka, ei tarkoita sitä etten olisi kamppaillut syömiseen liittyvien asioiden kanssa. Sitä olen tehnyt, vuosia. Vuosikymmenen, ja ylikin. Tiedän, että netistä ostettu ja ladattu kuukauden ravintovalmennus voi olla jopa hirveä kokemus. Epäselvä ja hankala kitudieetti, joka tekee kiukkuiseksi ja nostaa menneisyydestä tutun kontrollintarpeen ja huonon omantunnon pintaan. Että en mä surkea luuseri tästäkään selvinnyt. Samalla muut lataavat someen onnistuneita muutoskuvia jossa ihan taatusti huijaavat. Toisaalta tiedän, että jollekin se yksi valmis helppo ruokavalio on se avaintekijä muutokseen. Se ei ehkä muuta koko elämää, mutta se on alku sille isolle elämänmuutokselle. Ainakin jos se toimii ja sitä on mielekästä noudattaa.

 

 

Sen takia tein ensimmäisen verkkovalmennukseni 14 Days Detoxin. Helppo ja lyhyt valmennus, joka antaa pienen maistiaisen siitä, kuinka ruokavalio vaikuttaa kehoon ja mieleen. Kuinka säännöllinen ja tasapainoinen syöminen antaa energiaa, tuo kaivattuja tuloksia ja keventää niin oloa kuin sitä mieltäkin. Sen jälkeen on taas aika miettiä omia aiempia tottumuksia ja pikkuhiljaa alkaa tehdä niihin muutoksia. Yksilöllinen ravintovalmennus onnistuu nykyään helposti myös etänä. Ja koska ravitsemus on yksi suurimpia tekijöitä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa, siihen on syytä kiinnittää huomiota. Satsaus ravintovalmennukseen voi muuttaa elämääsi monellakin osa-alueella. Kehon ja mielen tasapaino ja energisyys alkavat näkyä itsevarmuudessa, työasioissa ja ihmissuhteissa.

 

Ravintovalmennus ei saa tuoda asiakkaalle lisää stressiä. Aluksi voi toki tuntua hieman haastavalta ottaa uusia rutiineja ja tapoja käytäntöön, mutta se pieni vaiva on hetkellinen ja kannattaa nähdä. Nopeammin kuin arvaatkaan, siitä tulee uusi normaali. Tässäkin painotan, että jos joku uusista rutiineistasi ei vain millään tunnu sopivan sinun arkeesi ja elämääsi, on siihen tehtävä muutos. Lähes kaikkeen löytyy ratkaisu, mutta ei aina yksin. Autan sinua mielelläni ravintovalmennukseen liittyvissä asioissa ja tulen nyt alkuvuodesta julkaisemaan yksilöllisen valmennushinnaston sekä lisää verkkovalmennuksia.

 

 

Suosittelen kuitenkin kaikkia aloittamaan 14 DAYS DETOXILLA. Se ei ole mehudieetti, se ei ole paasto, eikä hankala lisäravinnekuuri. Kahden viikon ajan syöt monipuolisesti ja juuri sellaisessa suhteessa proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvoja kuin ”pitäisikin”, samalla hieman keventäen. Aineenvaihdunta vilkastuu, nesteet lähtevät reippaasti liikkeelle. Luultavasti pudotat painoa pari-kolme kiloa. Jos sinulla ei ole aavistustakaan miten paljon tai mitä pitäisi syödä aterioilla keventääksesi oloa ja ehkä myös pudottaaksesi pari kiloa, kokeile tätä. Onnistut takuulla.

 

Itse aloitan 14 Days Detoxin nyt tammikuussa kun palaan Lapista kotiin. Valmennuksen materiaalit ovat käytössäsi neljä viikkoa ostopäivästä, joten ehdit rauhassa tutustua niihin ennen aloitusta. Valmennuksen ajan syödään todella monipuolisesti ja ”ihan oikeaa ruokaa” ilman mitään sen kummempia erikoisruoka-aineita. Ruokavalio on nyt myynnissä superedullisella hinnalla ja sen toteuttaminen on todella edullista (raaka-aineet eivät ole kalliita) jotta mahdollisimman moni voisi lähteä mukaan. Olet vain yhden päätöksen päässä hyvästä olosta.

 

OSTA 14 DAYS DETOX TÄSTÄ HINTAAN 17,90!

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour


 

Kärsitkö joulun herkuttelun jälkeen turvonneesta ja vetämättömästä olosta? Tuntuuko että jäit sokerikoukkuun, kiitos parin kuukauden glögittelyn ja konvehtien? Onko pimeä vuodenaika lisännyt tunnesyömistä ja huomaat valinneesi hetkellisesti hyviä, mutta pidemmällä tähtäimellä huonoja vaihtoehtoja? Haluatko yksinkertaisesti vain muuttaa elämäsi suuntaa ja aloittaa terveelliset elämäntavat? Aina puhutaan, kuinka uudenvuodenlupaukset eivät kanna viikkoa pidemmälle. Kuinka tammikuussa aloitetut elämänmuutokset on tuomittu epäonnistumaan jo ennen niiden aloittamista. Harvemmin mainitaan, kuinka moni on onnistunut. Tee poikkeus tähän ja onnistu, NYT.

 

14 DAYS DETOX

 

on mun ensimmäinen ravintovalmennus verkossa ja se on tehty juuri teitä varten, jotka haluatte voida syystä tai toisesta paremmin kuin nyt. Jotta jokainen voisi onnistua ja kokeilla kahden viikon ajan, mitä on optimaalisesti laskettujen ravintoaineiden mukaan syöminen tai kevyt ja energinen olo. En pidä pikadieeteistä, siksi 14 DAYS DETOX on kehoa puhdistava ja kroppaa muutoksiin valmistava startti. Toivon, että se antaa sinulle oivalluksia siitä, millainen vaikutus ruoalla ja ruokavaliolla voi parhaimmillaan olla. Verkkokaupasta löydät paljon lisätietoa valmennuksesta ja saat sen itsellesi nyt todella edullisesti. Valmennuksen materiaalit ovat näkyvillä 4 viikkoa ostopäivästä joten voit ostaa sen jo nyt, tutustua materiaaleihin rauhassa ja aloittaa, kun sinulle sopii.

 

 

14 DAYS DETOX on kahden viikon ruokavaliovalmennus, jolla puhdistat kehoasi, kevennät oloasi ja aloitat uuden elämäntyylin. Ilman paastoa, ilman mehudieettiä, ilman kärsimystä ja väsymystä. Valmennuksessa on kaksi erilaista ruokavaliota (kahdelle viikolle) sekä liikuntasuositukset molemmille viikoille tukemaan kehon puhdistusta ja uuden, terveellisemmän elämäntyylin aloitusta. Valmennuksessa ollaan kevyillä miinuskaloreilla, joten painokin voi pudota. Jos haluat takuuvarmoja tuloksia, sitoudu valmennukseen sataprosenttisesti. Kaksi viikkoa on lyhyt aika, sen jaksaa kyllä tsempata. Valmennuksen jälkeen voit poimia siitä elementtejä omaan arkeesi tai kenties tilata minulta yksilöllisen ruokavaliosuunnitelman tai aloittaa henkilökohtaisen valmennuksen. Keväämmällä julkaisen lisää verkkovalmennuksia, joten pysykää kuulolla.

 

Nyt on kuitenkin aika karistaa vuoden 2020 myrkyt kehosta ja aloittaa kevyemmän olon myötä uusi vuosi 2021. Olkoon se täynnä terveyttä, hyvää oloa ja iloisia yllätyksiä!

 

OSTA 14 DAYS DETOX TÄSTÄ HINTAAN 17,90!

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour


 

Minulla oli aiemmin tapana asettaa tavoitteita tuleville vuosille, #goals tiedättehän te. Samoin myös teemoja. Tänä vuonna keskityn töihin. Tänä vuonna ystäviin ja ihmissuhteiden hoitoon. Tänä vuonna aloitan vihdoin kunnolla treenaamaan. Lupaukset tuntuivat turhilta, mutta tavoitteet ja teemat – ilman niitähän sitä vain ajelehtisi ja jäisi tekemättä yhtä sun toista kolmekymppiselle tärkeää. Uskon että ehkä teema-ajatteluni saattoi muokatakin vuosieni kulkua hieman, tai ainakin alkuvuotta. Tiedänhän, että mielen voima on hyvin suuri. Kun ajattelen hyvinvointiani, asioita sen eteen tapahtuu. Ennen kuin dumaatte hihhuliksi, tämä oli kai ihan tieteellisestikin todistettu juttu. Mutta oli niitäkin vuosia, jolloin ihan oikeasti hoidin enemmän ihmissuhteitani ja treenasin niin kuin olin suunnitellut.

 

Suoritin vuosia ja elämää kiitettävin arvosanoin. Oli kiire elää, ainakin niin että sain elämän näyttämään ja kuulostamaan ihanan tapahtumarikkaalta, hauskalta ja ylelliseltä – niin kuin lähemmäs kolmekymppisen stadilaisen elämä nyt yleensä on. Mutta kuten perfektionistien suorittajien matkalla yleensä on tapana käydä, katkeaa se jossain vaiheessa, yleensä ihan seinään. Jos lupaisin jotain, voisin luvata etten käytä enää sanaa suorittaja, sillä jo pelkän sanan ajatteleminen nykyään kuvottaa.

 

 

En kuitenkaan lupaa mitään. En aseta yhtään tavoitetta. En uhraa ajatustakaan sille, missä mahdan olla vuoden kuluttua.  En halua tietää. Paitsi että toivon viettäväni vähän pidemmän pätkän Kaliforniassa. Ennustin tarot-korteista kaksi asiaa tulevalle vuodelle ja se saa riittää. Kalifornia, yes. 2020 muutti maailmaa, se muutti meitä kaikkia, mutta ainakin minua se muutti enemmän kuin mikään vuosi koskaan. Sellaisina hetkinä kun nämä tämän vuoden vitsauksen aiheuttamat rajoitukset oikein ärsyttävät, kiroan suohon niitä ”opin arvostamaan mitä minulla on, 2020 oli meille kaikille hyvä” mantroja. Kun taas rauhoitun ja palaan maanpinnalle, ymmärrän niitä(kin) olen kiitollinen tästä vuodesta. Se ei ollut hyvä, ei lähellekään parhaimpia vuosiani, mutta uskon osaavani arvostaa sen tuomia muutoksia jatkossa vieläkin enemmän.

 

 

Koska olen ollut kiitollinen monista elämän osa-alueista ja harjoittanut paljon kiitollisuutta ennen tätä vuottakin, ei 2020 opettanut minulle kiitollisuutta mitenkään erityisesti aiempaa enemmän. Elämä on kolhinut ja vienyt jo aiemmin sen verran, etten ole pitänyt läheskään kaikkea niin itsestäänselvänä. Mutta ehkä 2020 taisi sitten kolhaista muitakin sen verran, että moni tajuaa viimeistään nyt. Läheiset voivat lähteä luotamme äkisti ja yllättäen ja matkustaminen, säännölliset tulot sekä ystävien tapaaminen ovat aikamoista ylellisyyttä. Olen valtavan kiitollinen että meillä on töitä ja olemme pysyneet terveinä. Olisin kyllä kiittänyt näistä kaikesta ilman sitä s*tanan koronaakin. Hieman kevyempi muistutus olisi kyllä varmasti riittänyt.

 

Mutta jos nyt jotain, niin suuri kiitos johonkin universumille siitä, että oli pakko pysähtyä. En päässytkään totutusti kiireeseen tai maailmalle pakoon itseäni, elämääni enkä ajatuksiani ja se muutti kaiken. Uskon edelleen tarkoituksiin. Kaikki elämässäni oli valmistanut minua tähän vuoteen ja näihin suuriin muutoksiin. Kaikki tapahtui juuri silloin, kun pitikin.

 

 Silti 2020 järkytti. Kesti aikansa sopeutua aivan erilaiseen elämään ja tajuta, että pandemia voi todella saada maailman näin pitkäksi aikaa sekaisin. Kevät 2020 jää ikuisesti mieleeni tähänastisen elämäni sekavimpana ajanjaksona. Se tuntuu epätodelliselta sumulta, unenomaiselta matkalta joka päättyi vasta hiljattain, kun tajusin elävänä aivan uudenlaista arkea ja saaneeni taas otteen siitä tavallisesta elämästä ja jostain pysyvästä.

 

 

Et ole yhtään sen huonompi ihminen jos toteat tänään äärimmäisen helpottuneena, että onneksi vuosi 2020 on nyt ohi. Et ole kiittämätön jos et löydä tästä vuodesta mitään hyvää. En minäkään luultavasti löytäisi, jos olisin koronan takia menettänyt työpaikkani, kotini tai vaikkapa perheenjäseneni. Vaikeudet kasvattavat, mutta loputtomiin ei kukaan jaksa. Ensimmäistä kertaa jouduin itsekin tänä vuonna ihan oikeasti pyytämään apua. Sanomaan, että nyt en vain oikeasti enä jaksa yhtään enempää. Meillä kaikilla on tänään oikeus olla onnellisia päättyvästä vuodesta, elätellä paljon toiveita tulevasta, tai olla elättelemättä. Mutta jos jokin on varmaa, on se, että me selvisimme tästä(kin) vuodesta. Enemmän tai vähemmän järjissään, mutta tässä ollaan. Valmiina uuteen. Opittu, että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa.

 

2021, yllätä positiivisesti.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour


 

Uusi vuosi, uusi parempi elämä ja minä. Joka päivä, oikeastaan joka ikinen sekuntikin, on mahdollista aloittaa alusta. Vuodenvaihde tarjoaa kuitenkin puhtaan pöydän, joka tuntuu joka vuosi houkuttelevalta ajatukselta. On aika uudistua, mennä kohti valoa ja kevättä. Pimeästä vuodenajasta huolimatta se on jotenkin ihana ja raikas vaihe. Kun pikkuhiljaa alamme siirtyä uuteen vuoteen ja kenties päätämme muuttaa elämäämme, on tärkeä pohtia myös nykyistä tilannetta. Tässä kysymyksiä itselle matkalla kohti muutosta.

 

 

Mikä on suurin tekijä, joka estää sinua rakastamasta itseäsi täysillä?

 

Mikä estää sinua saavuttamasta asioita, joista haaveilet?

 

Minkä hyvän tavan tai rutiinin haluaisit aloittaa, mutta et ole saanut aikaan?

 

Mikä kohta itsessäsi on vaikeinta hyväksyä?

 

Mille asialle sinun täytyy alkaa sanoa useammin kyllä?

 

Pystytkö antamaan itsellesi anteeksi? Jos et, mikä estää sinua?

 

Mitä kehosi osaa rakastat?

 

Entä mitä persoonasi osaa rakastat?

 

Missä elämän osa-alueella sinun täytyy hidastaa eniten?

 

Mistä haluat päästä eroon elämässäsi?

 

Minkä rajojen asettaminen on sinulle tällä hetkellä vaikeaa?

 

 

 

Miten kuvailisit itseäsi tuntemattomalle?

 

Milloin tunnet eläväsi?

 

Mistä teostasi tai ajatuksistasi 18-vuotias sinä olisi ylpeä?

 

Mistä pelkäät puhua?

 

Mainitse yksi asia, jonka voit itse tehdä joka lisää onnellisuuttasi?

 

Konkreettinen esimerkki, miten annat itsellesi tauon?

 

Mitä koet ansaitsevasi?

 

Kuka tukee sinua?

 

Mitä toivoisit, että sinulle sanotaan juuri nyt?

 

Missä asiassa olet todella, todella hyvä? 

 

Kuka on sinun roolimallisia tai ketä ihailet? Jakaako hän sinun arvosi?

 

Aiemmin tänä vuonna olen kirjoittanut hieman samankaltaisen postauksen, löydät siis lisää kysymyksiä täältä.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour


 

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut oikein ihana joulu. Kaikesta poikkeuksellisuudestaan huolimatta lämmin, rakkaudentäyteinen ja rauhallinen. Joskus nuorena ihmettelin, miksi aina toivotetaan rauhallista joulua. Mutta nyt onneksi tajunnut, että sitähän joulu parhaimmillaan on. Pysähtymistä ja rauhoittumista pitkän vuoden jälkeen. Vaikka viikot tuntuvat kuluvan silmänräpäyksessä, viimeistään jouluna tajuaa vuoden todellisen pituuden. Tänä vuonna joulua odotettiin monessa kodissa enemmän kuin koskaan. Se kaivattu pieni valopilkku pimeään vuoteen 2020.

 

 

Pimeä on ollut kyllä joulukin. Kaamos on synkimmillään ja valoa riittää pariksi tunniksi. Äkkiä tähän tottuu, mutta nyt kun aurinkoa ei ole ollut näköpiirissä aikoihin, löydän itseni selaamasta aurinkoisia lomakuvia menneiltä talvilta vähän väliä. D-vitamiini ja kirkasvalolamppu ovat ahkerassa käytössä joka aamu.

 

Pimeydestä huolimatta rauhallinen ja urheiluntäyteinen joululoma keskellä kauneinta luontoa antavat sitä kaivattua energiaa. Täällä unohtaa ihmeen helposti arjen stressin ja kiireen. Joka kerta yritän viedä tätä rauhaa palan kotiinkin, välillä onnistuen, välillä en. Stressi ja kiire ovat pahimmat vihollisemme, kehon ja mielen suuret myrkyttäjät. Ja aivan liian usein ne ovat vain oman mielemme ja toimintamme tuotoksia. Jos pitäisi pohtia jotain tavoitteita tulevalle vuodelle, on tämä stressin ja kiireen minimointi ainakin omassa arjessani sellainen asia, johon toivoisin saavani tehtyä muutoksen.

 

Ja lämpö ja aurinko. Suomesta on päästävä pois, niin kaunis ja turvallinen kotimaa kuin meillä onkin.

 

 

Olen saanut viettää joulua perheeni kanssa, vain lähimpien kesken. Hiihtää, syödä hyvin, lasketella, treenata salilla ja saunoa ja uida sydämeni kyllyydestä avannossa paukkupakkasilla. Miksulla alkaa eskari vasta loppiaisen jälkeen, joten olemme mökillä vielä vuodenvaihteen yli. Harrastukset ovat tauolla kiitos koronan, joten täällä on aika ihana lasten kanssa liikkua. Lapissa on tällä hetkellä todella paljon ihmisiä, mutta toistaiseksi ainakin on ollut helppo säilyttää omassa toiminnassaan kaikki tarvittavat etäisyydet. Ruokakaupat ovat täynnä, mutta kaikki käyttävät maskia.

 

Toivon kovasti, että suomalaiset ovat nyt tuoneet Lapin matkailulle ja paikallisille yrittäjille sitä kaivattua tuloa. Onneksi maailma taisi saada nyt joululahjaksi rokotteita, saadaan se vähitellen auki.

 

Välipäivien ja tammikuun teemana on vahvasti hyvinvointi ja elämänmuutos. Lempeästi kohti itsensä näköistä hyvää elämää. Vuosi sitten uskoin, että 2020 tulee olemaan suuri käännekohta ja muutosten vuosi. Little did I know, mutta sitähän se lopulta oli. Suuret positiiviset muutokset vaativat vähän myrskyä ja koettelemuksia. Niitä on nyt ollut tarpeeksi.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour