Elokuun alkaessa moni asia oli vielä toisin. Kesäloma tuntui loputtomalta, Ranskan matkaan oli muka ikuisuus. Koulu ei alkaisi vielä lähes kahteen viikkoon ja auringon lämmin sävy vei vähitellen ajatukset siihen todellisuuteen, että elokuussa alkaisi arki, loppuisi kesä. Jatkuisi elämä, ei kuitenkaan siitä mihin se keväällä jäi vaan jostain edemmältä, polulta, jonka olemassaolosta en vielä kesän kynnyksellä edes tiennyt.

Elokuuhun mahtui paljon. Koulu alkoi, loma loppui, Ranskaan mentiin ja Ranskasta tultiin. Vähitellen aloitin opintoja yliopistolla, kihlauduinkin. On ollut poikkeuksellisen kylmää, mutta myös poikkeuksellisen kivaa. Elokuuhun mahtui myös yksi niistä päivistä, jonka luokittelen niiden parhaimpien päivien joukkoon, jotka tulen muistamaan aina.

En yleensä edes pidä elokuista. Ehkä siksi, että liitän elokuuhun sen katkeransuloisen kaipuun ja kesästä irtipäästämisen. Ja tiedostan liian hyvikn, että sen jälkeen alkaa eniten inhoamani vuodenaika. Haluaisin kuitenkin pitää syksystä, joten tänä vuonna otan tietoisesti uudenlaisen asenteen. Syksyn selviämissuunnitelmastani kirjoitan juhlallisesti huomenna, syyskuun ja virallisesti syksyn ensimmäisenä päivänä.

 

 

Tänään sanon silti lempeät hyvästit kesälle. Pakkaan sandaalit odottamaan lentoa aurinkoisille hiekkarannoille. Nostan neuleet alemmille hyllyille, niin että kirpeinä syyskuun aamuina saan ne helposti käsiini. Aamulla pukeduin vielä kukkamekkoon ja suihkaisin kaulalle ja ranteisiini kesätuoksua. Tuoksun välittömästi luomat kesämuistot lämmittivät, mekko ei. Toimistolla paleli varpaita, rakas ystävä puhui ensimmäisen kerran joulusta. Kesä oli pitkästä aikaa tosi ihana, mutta siitä on turha pitää väkisin kiinni. Mennyttä, mikä mennyttä. Mitä kaunein muistutus se olikaan elämän yllätyksellisyydestä ja siitä, että yhden umpisurkean kesän jälkeen voi seuraava ollakin ihan mieletön.

 

Nyt rohkeasti kohti uutta ja pimeää. Omaa syysahdistustani lievitän ainakin sillä, että muistutan itseäni viime vuoden tilanteesta tähän aikaan. Ei ollut rokotuksia, ei reissuja tiedossa, eikä itseasiassa edes omaa kotia johon illalla palata, lämpimistä kesämuistoista nyt puhumattakaan. Kiitos elämä ja universumi, kun toit ne takaisin.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

 Elokuun loppu toi mukanaan paitsi avomaankurkkujen high seasonin, monilla myös kevennetyn ruokavalion. Itselläni ainakin kesä näkyy ja tuntuu kehossa, ja ryminällä alkanut arki sekä viilenevät ilmat innostavat taas tekemään parempia valintoja. Marjat, kotimaiset kasvikset ja sienisato on nyt parhaimmillaan.

 

 Lapsuuden loppukesistä muistan aina mamman suolakurkut, ne jotka hän itse teki ja kasvattikin. Silloin söin niitä kyllästymiseen asti, nyt antaisin taas melkein mitä vain, että pääsisin puutarhaan poimimaan elokuun vadelmia ja syömään noita mamman kurkkuja suoraan purkista.

 

Tietysti voisin itsekin tehdä suolakurkkuja (maustekurkkuja kai oikealta nimeltään) mutta haluan säilyttää sen muistoissani mamman juttunaEn muutenkaan usko kurkkujeni maistuvan samalta, eikä 2020-luvun jääkaapeissa olisi tilaa suurille purkeillekaan. Sen sijaan nämä heti valmiit rapeat herkkukurkut valmistuvat näppärästi muun kokkailun ohessa.

 

Kurkut maustavat sopivalla happamuudellaan kaikki tylsät kesän jälkeiseen rasvanpolttoruokavalioon sopivat kuivahkot salaatit ja kastikkeettomat ruoat. Viikonloppuna tein näitä vähän isomman kulhon, jolloin ne korvasivat salaatin kokonaan.

 

RAPEAT LOPPUKESÄN HERKKUKURKUT

 

4 kuorittua avomaankurkkua

ripaus suolaa

1 rkl hunajaa

pieni nippu silputtua tilliä

3 rkl etikkaa

 

Sekoita kaikki ainekset kulhossa niin, että ne sekoittuvat, mutta niin, etteivät kurkut pääse rikkoutumaan. Jätä kannen tai kelmun alle noin puoleksi tunniksi ja tarjoile haluamasi ruoan kanssa. Tai syö sellaisenaan. Eivät säily huomiseen hyvinä, joten tartu hetkeen.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Rakkauteni Etelä-Ranskaa, ja etenkin tuota sinistä rannikkoa joka Rivieranakin tunnetaan, syttyi aikoinaan jo ensimmäisellä vierailullani. Onnekkaana naisena olen päässyt matkustamaan Ranskaan melko usein ja joka kerta hämmästyn, kuinka loputtomasti nähtävää se tarjoaa. Nähtävää, josta ei saa tarpeekseen ja jota keksii ja löytää aina vain lisää. Ranskan historia, Etelä-Ranskan valo ja ilmasto, vuorimaisemat sekä eteläeurooppalainen kulttuuri vievät mukanaan. Meillä on ollut asunto Espanjassa yli kymmenen vuotta ja vaikka kuinka olen yrittänyt, en ole koskaan ihastunut Espanjaan vastaavalla tavalla. Ymmärrän kuitenkin erittäin hyvin myös heitä, jotka rakastuvat Espanjaan, mutta eivät lainkaan pidä sisäänpäin lämpiävästä Ranskasta. Molemmissa on omat ainutlaatuiset puolensa.

 

PS. Jos muuten haluaisit ostaa ihanan, remontoidun kolmen makuuhuoneen asunnon mielettömillä näkymillä Espanjan Aurinkorannikolta, laita minulle viestiä. Kaupan mukana voit saada halutessasi mitä sympaattisimman asioidenhoitajapariskunnan, joka katsastaa autot, hakee lentokentältä vaikka keskellä yötä, siivoaa ja hoitaa lapsia..

 

 

Etelä-Ranska tunnetaan luksuksesta, Monacosta ja Cannesin filmifestivaaleista. Grace Kelly toi aikanaan Hollywoodin kerman Rivieralle ja siitä lähtien se on ollut maailmanluokan julkkisten ja superrikkaiden lomanviettopaikka. Raha Rivieralla näkyy, mutta sesongin ulkopuolella voi nähdä Etelä-Ranskan todelliset kasvot. Ne näkyvät kyllä kesäkaudellakin, kun osaa katsoa ja etsiä. Vaikka isoimmat kaupungit hurmaavat loputtomalla luksustarjonnallaan, suurilla jahdeilla ja beach clubeilla, niillä pienemmillä, rauhallisilla ”kylillä” on paljon suurempi paikka sydämessäni.

 

Mandelieu, Antibes, Mont Boron, Villefranche, Beaulieu, Eze, Cap-d’Ail, Roquebrune-Cap-Martin, Menton.. Kun suurimmat kaupungit, Cannesin ja Nizzan sekä tietysti koko Monacon jättää väliin, löytää toinen toistaan sympaattisempia pikkukaupunkeja ja kyliä rannikolta. Isomman kaupungin keskustaan on lyhyt matka ja junat kulkevat vaikka Saint Tropeziin asti. Laskettelemaan ajaa autolla reilussa tunnissa ja alle tunnin ajomatkan sisällä on kolme maata – Ranska, Monaco ja Italia.

Olen jo pitkään selannut paikallista Oikotietä enemmän kuin Instagramia. 

 

Monet haaveilevat muutosta ulkomaille sitten eläkkeellä. Hangossa tapasin naisen, joka kertoi muuttaneensa nuorempana Espanjaan ja jäi sinne melkein pariksikymmeneksi vuodeksi. Kun eläkeikä lähestyi, he halusivat palata. Kuumuus ei tuntunut enää hyvältä ja pariskunta halusi olla paitsi Suomessa asuvien lastenlastensa lähellä, myös lähellä hyvää ja luotettavaa terveydenhuoltoa. Hän myös kauniisti korosti, että jos ulkomaille haluaa, kannattaa lähteä heti. Kun vielä jaksaa tehdä ja nähdä asioita. Suomeen voi aina palata, kun siltä tuntuu. Aina joku palaa, ja aina joku jää.

Pandemia on mahdollistanut etätyönteon ja esimerkiksi hyvin monimuotoisen opiskelun ympäri maailmaa. Ennen tätä en olisi koskaan uskonut että voisimme edes haaveilla osa-aikaisesta asumisesta ulkomailla vielä jonain päivänä. Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, sanotaan. Ehkä, ehkä.

 

 

Lähes aina kun sanon ääneen (lue: kirjoitan blogiin) haluavani asunnon Etelä-Ranskasta, saan oikeastaan aina kahdenlaista palautetta. ”Mä voin sitten kertoa kaiken mitä EI kannata tehdä” ja ”Ei oo mitään järkeä ostaa, vuokraa sit kun sinne menee”. En tiedä, onko yleisöni vain yksinkertaisesti väärä, mutta kannustavat kommentit ja tervetuloa Ranskaan -toivotukset loistavat poissaolollaan. Etelä-Ranskan alueella asuu kuitenkin pysyvästi tuhansia suomalaisia ja kakkoskoti Ranskassa on vielä huomattavasti useammalla. Että kyllä siellä vaan viihdytäänkin, (veikkaan suurin) osa paremmin kuin täällä Suomessa.

Jos joku kertoo minulle haaveistaan ostaa asunto Espanjasta, ainakin minä kerron mielelläni siellä olemisen hyviä puolia. Huonoja puoliahan on kaikkialla, siis aivan kaikkialla, ja elämässä nyt muutenkin, joten miksi niitä pitää tuoda aina niin kovasti esiin? Arvostan toki jos kuulen etukäteen esimerkiksi taloyhtiöön suunnitteilla olevasta remontista, hankalista naapureista tai paikallistan tavasta hoitaa asuntokauppaa, mutta niistä voi mainita kauniisti sivulauseessa. Että tiesithän tämän, mutta silti on aivan mahtava juttu että haluat lähteä ulkomaille!

 

Koska se on. Elämä sai niitä kaivattuja värejä kun tajusin, ettei meidän ole todellakaan pakko pysyä vain yhdessä paikassa. Että vuonna 2021 on ihan oikeasti mahdollista rakentaa koti useampaan paikkaan maailmassa, jopa lasten kanssa.

 

 

Kokonaan emme voisi Etelä-Ranskaan muuttaa, mutta kakkoskodiksi.. Meillä on paljon suunnitelmia laajentaa tulevaisuudessa elämää maailmalle ja tämä on näistä haaveista yksi. Ja kuten haaveilla yleensäkin, niillä joiden tarkoitus on toteutua, on tapana toteutua. Sen takia en tee koskaan suuria suunnitelmia, vaan mieluummin elän pää pilvissä haaveillen, samalla realistisena ymmärtäen, että mitä tahansa – suuntaan tai toiseen – voi tapahtua. Jo se, että antaa mielessään mahdollisuuden sille, että mitä tahansa voi tapahtua, sitä todennäköisemmin saa eteensä odottamattomia tilaisuuksia ja ihania yllätyksiä.

 

Manifestoinniksikin sitä kai kutsutaan, olen vain vähän huono näiden trendijuttujen kanssa enkä edes pidä sanasta manifestointi.

 

Mutta pidän Ranskasta. Rakastan Ranskaa. Ehkä vielä ihan vähän enemmän rakastan Kaliforniaa, mutta tiedän ikävät tosiasiat lähes 12 tunnin lennosta, 10 tunnin aikaerosta ja yli 9 tuhannen kilometrin etäisyydestä. Pidän silti aina oven auki ajatukselle siitä, että vielä joskus asun ja kirjoitan kirjoja Manhattan Beachin ensimmäisessä rantarivissä, mutta realisti sisälläni huutaa että tuo ei ole tämän vuosikymmenen agendalla, ei vaikka sitä kuinka manifestoisi. Ranskaan sen sijaan on lyhyt lento ja voisin matkustaa sinne vaikka viikonlopuksi koirien kanssa. Etelä-Ranskalta en odota ikuista kesää, niin kuin monet tuntuvat kuvittelevan, vaan ainakin itse arvostan sen vuodenaikojen mukaan vaihtuvia puolia. Herään eri tavalla eloon kesällä, mutta luulen sen johtuvan rauhoittumisesta talvella.

On varmasti olemassa ikuista rakkautta, mutta ikuiseen kesään en jaksa uskoa.

 

Uskon kuitenkin valoon, kauneuteen, rakkauteen, hyvään ruokaan, turkoosiin veteen, taiteeseen ja aina ihmeisiin.

Un jour.