22 joulukuun 2020 Poikkeuksellisen joulun viettoon

Eilen iltapäivällä pakattiin laukut ja suljettiin kotiovi tältä vuodelta. Tuntuu ihan uskomattomalta, että palataan takaisin tosiaan ensi vuonna. Että 2020 ihan oikeasti loppuu pian ja alkaa uusi vuosi täynnä toivoa ja mahdollisuuksia. Joulun ajan aion viettää ihan kunnolla lomaa. Vaikka somessa arki saattaa näyttää pelkiltä hitailta aamukahvihetkiltä ja joulukuusilta, on vuosi ollut ehkä koko aikuisikäni raskain. Mutta voi kuinka kiitollinen olenkaan, että olen saanut säilyttää positiivisen ja luottavaisen asenteen tulevaan. Stressiä voi hoitaa ja se kuuluu elämään. Vaikea vuosi on vienyt kaikilta voimia, mutta yritetään nähdä se niin, että se on myös tuonut valtavasti vahvuutta, sinnikkyyttä ja uusia ideoita.

Instagramissa kirjoitinkin, että vuodet vain vierivät ohi ja tuntuvat olevan täynnä pelkkää tiskikoneen täyttöä ja auton tankkaamista jos niihin hyviin asioihin ja pieniinkin saavutuksiin ei tietoisesti keskity.

Vietämme joulun mökillä, pienen pienellä ”omalla” porukalla kuten viime vuonnakin. Lahjat ja aaton perinteet eivät ole enää pitkään aikaan olleet se juttu, toki Miksun kanssa niitä elää taas vähän uudelleen. Ruoka, pohjoisen luonnon taika ja rauhoittuminen sitäkin enemmän. Uskon, että mökillä on helppo pysytellä turvassa ja hiihtoladuilla on väljää – etenkin kun lähtee sinne vielä aamuhämärissä eikä valitse suosituimpia reittejä.

Mielenkiintoista nähdä kuinka joulu näkyy koronatilastoissa. Vaikka mulla on mennyt jo maku aivan täysin hysteeriseen uutisointiin, paniikin lietsontaan ja jatkuviin rajoituksiin, toivon silti että ihmiset noudattavat nyt varovaisuutta ja suojelevat etenkin heitä, joille virus voi olla erityisen vaarallinen. Rokote tulee kuitenkin pian ainakin heille, joten tässä kohta vuoden jo Suomessa pysytelleenä sen odotusaika tuntuu lyhyeltä. Voi että, vuodelta 2021 toivon niin kovasti uusia seikkailuja ulkomailla..

Jouluperinteitä meillä ei oikeastaan ole ollut aikoihin. Mahdollisimman paljon ulos liikkumaan ja riisipuuroa aamupalaksi, siinä kai se. Ja ilman kiirettä, kerrankin. Lumi on ihanaa ja Suomi-joulu nyt ylipäätään tunnelmallinen. Vaikka olenkin viime aikoina haaveillut että voisimme joskus asua jonkin aikaa ulkomailla, näistä suomijouluista en halua luopua koskaan. Singaporessa vietetty joulu ei tuntunut joululta, vaikka se muuten oikein kivaa aikaa olikin. Lappi tietty luo oman taikansa joululle, mutta joulutunnelmaan olen päässyt kyllä ihan kotonakin joten en nyt asettaisi tätä mitenkään edellytykseksi joulufiilikselle. Ihmisillä on liikaa odotuksia joululle, että pitää olla lunta ja sitä ja tätä. Silloin sitä stressaa ja tulee pettymyksiä. Kun ei ollutkaan se unelmien joulu. Onneksi näen itse nyt joulun enemmän mielentilana. Se joulu kun on missä tahansa, kunhan ne rakkaat ja rauha ovat ympärillä. Ja se tietty pimeys, kynttilät ja kaikki ne joulun maut.

Ja tosiaan poikkeukselliseenkin jouluun kuuluu itselläni ainakin aina se ”akkujen lataaminen” tulevalle vuodelle. Tässä kohtaa vuotta alkaa todella olla ihan poikki ja nyt kun päivä alkaa vähitellen pitenemään ja loppuvuoden joulu- ja työstressi hellittämään, tuntuu uuden aloittaminen aina erityisen raikkaalta ja innostavalta. Oi en malttaisi odottaa tammikuun hyvinvointijuttuja, nimittäin tulossa on jotain ihan uutta, ääk!

Nyt vielä yksi kuppi kahvia ja hiihtokamojen purku.. Sukset pitäisi huoltaa, mutta ehkä noilla harmaillakin pohjilla vielä yhden lenkin hiihtää. Kiljuin riemusta, siis ihan oikeasti, kun huomasin että mun lemppariladut on avattu. Leikkauksessa juuri ennen nukutusta hoitaja käski ajattelemaan jotain ihanaa paratiisia, valkoisia hiekkarantoja.. Mietin niitä naavaisia lumen peittämiä oksia, jotka kaartuvat ladun ylle. Kun kumarrun väistämään ja pienen kukkulan jälkeen edestä avautuu jängän läpi vievä vaivaiskoivujen reunustama latu. Siihen oli hyvä nukahtaa hymyillen. Mun paratiisi – kohta nähdään! Joulun ihmeitä, hymyjä ja sisäistä rauhaa teille kaikille ♥ Palataan vielä ennen aattoa.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

16 joulukuun 2020 Stressi – kun pienetkin asiat tuntuvat isoilta

Vaikka en koskaan haluaisikaan palata ajassa taaksepäin, välillä mietin että ollapa se parikymppinen Mirva Huoleton, kun ei stressannut ei sitten mikään. Silloin ihmettelin heitä, jotka valittivat stressiä. Varsinkin heitä, jotka stressasivat mielestäni turhaan. Oli hyvät työpaikat, terveyttä ja tasapainoa vähän jokaisella osa-alueella. Eihän silloin voi stressata, mietti se Mirva Huoleton.

Little did I know.

Mitä mulle tapahtui? Stressaamiseni alkoi tasan tarkkaan lapsen syntymäni jälkeen. En tiedä miksi, mutta yhtäkkiä piti olla siisti koti, asiat järjestyksessä, menot kalenterissa ja säännöllisiä harrastuksia. Siis juuri sellaisia asioita mitä olettaisin että ihmisillä normaalisti on ennen niitä lapsia. Välitin liikaa muiden mielipiteistä ja ajatuksista nyt yleensäkin ja kaiken piti aina olla tiptop. Toisaalta, opin nauttimaan suunnattomasti siisteydestä ja hiljaisuudesta, asioista joita ennen pidin aivan itsestäänselvyyksinä ja joille en antanut arvoa. Sanomattakin on selvää, ettei tuollaisella elämäntyylillä pitkälle pötkitä. Koin melko lailla täydellisen loppuunpalamisen ja vakavan ylirasitustilan syksyllä 2o18 ja sen jälkeen onneksi sain (hitaasti) muutettua koko elämäni suunnan. Edelleen stressaan, se tuskin muuttuu koskaan mihinkään. Mutta aivan eri tavalla kuin ennen.

Alkuviikosta huomasin taas olevani superstressaantunut. Tunnistan jo fyysiset merkit, lihakset kireytyvät ja kroppa palautuu huonosti, hartiat ovat täysin jumissa ja sydän lyö miten sattuu. Nälkä katoaa täysin. Herään myös yöllä miettimään silloin niin isoilta tuntuvia pieniä asioita ja pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat todella suurilta. Tuntuu, ettei jaksa kantaa enää yhtään. Vuosi on ollut vaikea, en ala sitä edes erittelemään. Loppuvuodesta vielä kasaantunut työtaakka, jouluvalmistelut kahdessa eri osoitteessa, pahentuneet koronarajoitukset kertaa tuhat, Caran sairastelut ja sydänkontrollit sekä lo-pu-ton pimeys. En ole ehtinyt levätä tarpeeksi ja se näkyy – vielä enemmän tuntuu. Maanantaina olin niin väsynyt ja lamaantunut, että olin jo lähes valmis varaamaan ensimmäisen lennon aurinkoon ja nostamaan kädet pystyyn. Ei jaksa.

Onneksi tiedän jo miten elää stressin kanssa. Sitä tulee ja sitä menee. Tärkeintä on oppia hyväksymään stressi ja se, että elämä se menee eteenpäin ihan yhtä lailla – stressasi sitä tai ei. Voin ajatella koko päivän, että kaikki menee nyt huonosti tai voin ajatella, että kaikki lopulta järjestyy. Niin kuin silloin parikymppisenä teinkin. Tämähän kuulostaa helpolta, mutta tiedän ettei sitä voi vain ”päättää”, muutos tapahtuu hitaasti. Se, haluaako aloittaa sen jo tänään, on oma valinta.

Stressin merkkeihin kannattaa reagoida heti. Itse päätin tietoisesti keskittyä koko viikon entistäkin enemmän positiivisuuteen. Etsin kaikesta jotain hyvää, listaan kiitollisuuden aiheita, listaan tekemättömät työt, vaihdan kovatehoiset treenit joogaan (ainakin puolet) ja päätän nauttia tästä ajasta. Iltaisin sytytän joululta tuoksuvan kynttilän, istun kuusen valossa ja kaadan hyvällä omallatunnolla itselleni lasin viiniä tai glögiä. Jos olisin vellonut epätoivossani, istuisin nyt tuskaisena kirjoittamassa tätä ”vain siksi koska on pakko” (ainut ihminen, joka voi pakottaa minua kirjoittamaan olen minä itse) ja valvoisin taas ensi yönä miettien kuinka handlaan muutaman tunnin aikana joululounaan, lahjapaketoinnin, tennistunnin ja hieronnan. Siis naurettavia syitä stressille.

Tunnistatteko saman ilmiön? Että stressaantuneena pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat ihan valtavan suurilta. Siis mietin maanantaina, että voi jumankauta jos mun autosta puhkeaisi vaikka rengas. Tuntuisi se aivan ylitsepääsemättömältä vaikeudelta ja itkisin luultavasti silmät päästäni. Itseasiassa renkaan puhkeaminen olisi mulle tota varmaan ihan ilman stressiäkin.. Mutta esimerkkinä, ajattelin nimittäin näin. Cara sai hyviä uutisia sydänultrasta ja itse kuitenkin valvoin miettien jokaista pientä tuhisevaa hengitystä. Onko tää nyt se ensimmäinen oireinen hengitys ja tarvitaanko me nyt sittenkin lääkitys. Aloin myös ensimmäistä kertaa ajatella, etten kyllä koskaan ota koiraa kun se luopumisen tuska on sitten niin suuri.

Pieni panostus ajatustyöhön, mieluisan tekemisen järjestäminen keskelle viikkoa ja ne omat rauhalliset hetket jouluisen kodin tunnelmassa.. Olo on nyt aivan erilainen, vaikka stressi ja sen aiheet ovatkin edelleen läsnä. On suurta viisautta osata hyväksyä ne ja elää niiden kanssa. Kukaan ei välty stressiltä, mutta sen kanssa voi totta vie elää ihan sopuisastikin. Kelpaisi se aurinkolomakin, mutta eiköhän sinnekin pian pääse kun rokotukset tulevat. Stressivapaampaa joulunodotusta teille kaikille <3

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour